Kaupunginhallitus, kokous 10.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Vuoden 2022 työllisyysohjelma

MliDno-2021-4444

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin työllisyyspalvelut vastaa kaupungin työllisyydenhoidosta. Vuoden 2022 työllisyysohjelman uudeksi ja keskeiseksi asiaksi nousee 1.3.2021 käynnistyneen työllisyyden edistämisen kuntakokeilun toteuttaminen. Työllisyyspalvelujen tehtäviin kuuluvat edelleen kaupungin palkkatukityöllistäminen, velvoitetyöllistäminen, sekä kaupungin työllistämisperusteiset oppisopimukset. Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluissa toimii vuonna 2022 yksi työpaja, eli Nuorten työpaja. Työllisyyspalvelujen yhteistyökumppaneina toimivat palvelua tuottava työllisyydenhoidon kumppani (tähän saakka tuottajana ollut Toimintakeskus ry.) ja monialainen yhteispalvelu TYP Reitti.

Työllisyydenhoidon kehittämiskumppanuus, kaupungin oma palkkatukityöllistäminen ja niihin liittyvä kuntakokeilun kautta tapahtuva asiakasohjaus ovat merkittävimmät keinot hallita ja pienentää pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuvia kustannuksia esim. työmarkkinatuen kuntaosuus.

Työllisyysohjelmaa seurataan työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ohjausryhmässä säännöllisesti. Vuosittaiset ohjelmaan liittyvät tavoitteet asetetaan talousarviokäsittelyn yhteydessä ja ohjelman toteutuminen annetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi seuraavan vuoden tammikuussa.

Työllisyysohjelman toimintakausi on valtuustokausi. Sitä tarkistetaan vuosittain kaupungin talousarviokäsittelyssä. Ohjelman hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Mikkelin kaupungin työllisyysohjelman vuodelle 2022.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi
  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se hyväksyy liitteenä olevan Mikkelin kaupungin työllisyysohjelman vuodelle 2022.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun. 

Merkitään, että palvelupäällikkö Pekka Patama oli läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.