Kaupunginhallitus, kokous 18.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 436 Valtuustoaloite: Mikkelin kouluissa liikutaan tunti päivässä

MliDno-2021-3821

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Eero Aho ym. esittivät 4.10.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Liikunnan terveyshyötyjä ei käy kiistäminen ja lisäksi useat tutkimukset ovat osoittaneet liikunnan vaikuttavan positiivisesti oppimiseen ja keskittymiskykyyn. Terveysvaikutusten ja parantuneiden oppimistulosten lisäksi liikunnalla on keskeinen merkitys henkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Aihe on ajankohtainen, koska pitkittyneen koronatilanteen myötä huoli etenkin lasten syrjäytymisestä on kasvanut.

Liikunnalla tuleekin olemaan keskeinen rooli koronapandemian jälkihoidossa. On kunnan hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää saada lapset ja nuoret takaisin liikunnan pariin koronapandemian jälkeen. Mikkelin onkin kannettava vastuuta ja kannustettava lapsia- ja nuoria liikkumaan kaikin mahdollisin keinoin, kun tautitilanne helpottaa.

Mikkelissä on ollut liikkumisen unelmavuosi ja esimerkiksi Ristiinan koulun opettaja Heidi Maaranen on vienyt tätä ajatusta pidemmälle ja liikuttanut luokkaansa vuoden jokaisena koulupäivänä osana oppitunteja. Tulokset ovat olleet ainoastaan positiivisia ja Maarasen mukaan kokeilusta ei ole tullut ylimääräisiä kustannuksia.

Me aloitteen allekirjoittajat vaadimme, että Mikkelissä kaikki alakoulut ja myöhemmin, miksi ei yläkoulutkin, ottavat tästä mallia ja Mikkeliin lanseerataan ”Tunti päivässä liikuntaa” -kampanja kouluille. Kun tästä kokeilusta saadaan positiiviset tulokset, laajennetaan tämä uudeksi normaaliksi toimintatavaksi Mikkelin kouluihin.

Kampanjan toteuttaminen ei vaadi kaupungilta merkittäviä taloudellisia panostuksia, koska kysymys on toimintatapamuutoksesta, joka ei vaadi investointeja.

Liikunta etenkin niissä perheissä, joissa ei muuten liikuta, on todella tärkeää ja maksaa itsensä takaisin myöhemmin pienempinä sotekustannuksina, kun lapset oppivat liikkuvan elämäntavan pienestä pitäen.

Huomionarvoista on myös, että ei ole olemassa parempaa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin liike ja liikkuminen. Ei ole mitään muuta, jonka panos-tuotos-suhde on niin hyvä kuin liikunnalla. Liikunnan monipuoliset ja kokonaisvaltaiset vaikutukset kaikenikäisten hyvinvointiin ovat täysin vertaansa vailla. Liikunta on terveellistä ja mukavaa!

Allekirjoittajat:
Eero Aho

Jenni Oksanen, Armi Salo-Oksa, Pirkko Valtola,
Juha Ropponen, Jouko Kervinen, Olli Miettinen,
Olli Marjalaakso, Jukka Härkönen, Anna Reponen,
Soile Kuitunen, Marita Hokkanen, Jatta Juhola, 
Petri Tikkanen, Jenni Tissari, Satu Taavitsainen,
Liisa Ahonen, Jussi Marttinen, Jani Sensio,
Raimo Heinänen, Jaana Strandman, Tomi Sikanen,
Jarno Strengell, Tanja Hartonen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään helmikuussa 2022.

Lisäksi kaupunginhallitus ohjeisti, että aloitteeseen tulee pyytää lausunto nuorisovaltuustolta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue / Virpi Siekkinen, Seija Manninen

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.