Kaupunginhallitus, kokous 6.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 363 Mikkelin kaupungin edustajat Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän yhtiökokouksissa 2021-2025

MliDno-2021-2473

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän perussopimuksen 6 §:n mukaan

"Jäsenkunnat käyttävät yhtymässä  päätösvaltaansa yhtymä­kokouk­sessa, johon jäsenkuntien kaupunginhallitukset nimeävät kumpikin enintään 3 edustajaa.

­­Kaupungin äänimäärä jaetaan tasan kokouksessa läsnä olevien kaupungin edus­tajien kesken.

Edustajien valinnasta tulee ilmoittaa kirjallisesti yhtym­än hallitukselle viimeistään seitsemän (7) päivää ennen yhtymä­kokousta. Ellei ilmoi­tusta ole tehty, on äänioikeutetun edus­ta­jan esi­tet­tä­vä ko­kouksessa kaupungin antama valtuutus kaupungin äänioi­keu­den käyttä­misestä."

Edelleen perussopimuksen 23 §: mukaan

"Yhtymässä on tarkastuslautakunta, jonka yhtymäkokous asettaa jäsenkun­tien kaupunginvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

Tarkastuslautakunnassa on puheenjohtaja ja varapu­heenjohtaja sekä yksi jäsen. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tarkastuslautakuntaan jäsenkuntien kaupunginhallitukset nimeävät edustajia seuraavasti: Mikkelin kaupunki 2 edustajaa ja Savonlinnan kaupunki 1 edustaja.

Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajien  toimival­lasta ja tehtävistä määrä­tään lakien ja asetusten lisäksi tarkemmin yhtymän hallin­tosäännössä."

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän yhtymäkokouksiin toimikaudeksi 2021-2025 kolme (3) edustajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Lisäksi kaupunginhallitus nimeää yhtymän tarkastuslautakuntaan toimikaudeksi 2021-2025 kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Kaupunginhallitus nimesi edustajikseen Etelä-Savon kampuskiinteistöjen yhtymäkokouksiin Matias Kvistin ja hänelle varahenkilöksi Kalle Niemisen, Raili Pöyryn ja hänelle varahenkilöksi Suvi Kähkösen-Valtola, Kirsi Olkkosen ja hänelle varahenkilöksi Katriina Noposen.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi edustajikseen kampuskiinteistöjen tarkastuslautakuntaan Pertti Anttosen ja hänelle varahenkilöksi Jarmo Häkkisen sekä Keijo Siitarin. Lisäksi kaupunginhallitus esitti puheenjohtajaksi Keijo Siitaria ja varapuheenjohtajaksi Pertti Anttosta.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Suomen Kuntaliiton yleiskirjeessä 8/2021 on todettu tasa-arvolain soveltamisesta mm. seuraavaa:
--------------------------------------

"Kunnalliset toimielimet

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti:

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi

  • kunnanhallitus ja sen jaostot
  • lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaostot
  • johtokunnat ja niiden jaostot sekä
  • toimikunnat.

Myös valtuuston tilapäisen valiokunnan (kuntalain 35 §) kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain kiintiösäännös. Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja ja varavaltuutettuja.

Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, että jollakin erityisalalla on vain joko nais- tai miespuolisia asiantuntijoita. Jos kiintiöstä poiketaan, syy on tarpeen kirjata valintapäätökseen. Erityiset syyt oikeuttanevat varsin harvoin poikkeamaan kiintiöstä kunnallisia toimielimiä valittaessa. Lähinnä poikkeaminen voinee tulla kysymykseen johtokunnassa ja toimikunnassa.

Valtuusto voi päättää, että kunnanhallitukseen ja lautakuntaan voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Tarkoituksena on antaa vaaleilla valituille valtuutetuille ja varavaltuutetuille vastuuta myös kunnan muussa hallinnossa ja lisätä poliittista vastuuta. Jos valtuustoon ei ole vaaleissa valittu riittävästi kummankin sukupuolen edustajia, valtuutettujen ja varavaltuutettujen aseman korostaminen säännöksessä mainitulla tavalla on ilmeisesti erityinen syy poiketa tasa-arvolain mukaisesta kiintiöstä.

KHO 1999:20: Kun valtuutetuista ja varavaltuutetuista 34 % oli naisia, johtosääntömääräys ei ollut erityinen syy poiketa kiintiöstä.

KHO 19.4.2002 T 931: Koska valtuustoon oli vaaleilla valittu niin monta naista, että valinnoissa voitiin noudattaa kiintiösäännöstä, johtosäännön määräyksillä jäsenten valinnan rajoittamisesta valtuutettuihin ja varavaltuutettuihin ei ollut merkitystä.

Sekä naisia että miehiä on oltava sekä varsinaisina että varajäseninä vähintään 40 %. Vaatimuksen toteutumista laskettaessa on syytä ensin laskea, kuinka paljon 40 % on toimielimen jäsenmäärästä. Jos luvuksi tulee murtoluku, se on korotettava ylempään kokonaislukuun, joka osoittaa naisten tai miesten vähimmäismäärän toimielimessä. Erikokoisissa toimielimissä on oltava naisia ja miehiä seuraavasti:

Kolmejäsenisessä toimielimessä kiintiö ei voi toteutua, vaan yksi toisen sukupuolen edustaja on riittävä. Jos toimielimen jäsenmäärä on neljä, naisia ja miehiä on oltava kumpiakin kaksi. Vastaavasti toimielimen jäsenmäärän suurentuessa luvut ovat 5 (jäsenmäärä) – 2 (naisia/miehiä vähintään), 6–3, 7–3, 8–4, 9–4, 10–4, 11–5, 12–5, 13–6, 14–6, 15–6, 16–7, 17–7, 18–8, 19–8, 20–8, 21–9 jne.

Puheenjohtajan on ennen vaalia syytä todeta toimielimen kokoonpanoa koskevat vaatimukset. Jos toimielimen kokoonpano vaalin jälkeen ei vastaa lain vaatimuksia, vaali on toimitettava uudelleen. Lisäksi kunnanhallituksella on kuntalain 96 §:n nojalla velvollisuus valvoa valtuuston päätösten laillisuutta ja tarvittaessa asia tulee viipymättä viedä valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi."

Kaupuginhallitus päätti kokouksessaan 23.8.2021 seuraavaa:

"Kaupunginhallitus nimesi edustajikseen Etelä-​Savon kampuskiinteistöjen yhtymäkokouksiin Matias Kvistin ja hänelle varahenkilöksi Kalle Niemisen,​ Raili Pöyryn ja hänelle varahenkilöksi Suvi Kähkösen-​Valtola,​ Kirsi Olkkosen ja hänelle varahenkilöksi Katriina Noposen.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi edustajikseen kampuskiinteistöjen tarkastuslautakuntaan Pertti Anttosen ja hänelle varahenkilöksi Jarmo Häkkisen sekä Keijo Siitarin. Lisäksi kaupunginhallitus esitti puheenjohtajaksi Keijo Siitaria ja varapuheenjohtajaksi Pertti Anttosta."

Kaupunginhallituksen päätös tarkastuslautakunnan varsinaisista jäsenistä ei vastaa tasa-arvolain vaatimuksia. Lisäksi kaupunginhallitus ei nimennyt Keijo Siitarille varajäsentä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan toimikaudeksi 2021-2025 kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Valmistelija

  • Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.poikolainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Tasa-arvolain 4 a §:n vaatimus koskee Mikkelin nimeämiä jäseniä, minkä vuoksi kahdesta varsinaisesta jäsenestä toisen oltava nainen ja toisen mies. Sama vaatimus koskee myös varajäseniä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan toimikaudeksi 2021-2025 kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.