Kaupunginhallitus, kokous 6.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 360 Vanhusneuvoston jäsenten valinta 2021-2025

MliDno-2021-2479

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 27 § mukaisesti ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Vanhusneuvosto asetetaan valtuustokaudeksi.

Mikkeliläisten eläkeläis-, vanhustyö- ja veteraanijärjestöjen valintakokous 1.9.2021 esittää jäseniksi vanhusneuvostoon toimikaudelle 2021–2025:

Varsinaiset jäsenet:

  1. Lahtinen Tuula, Mikkelin kansalliset seniorit ry
  2. Hänninen Aila, Eläkeliiton Mikkelin Seudun yhdistys ry
  3. Rouhiainen Reino, Mikkelin Seudun Sotaveteraanit ry
  4. Teittinen Anita, Eläkeliiton Haukivuoren yhdistys ry
  5. Grönlund Reijo, Mikkelin Seudun Opetusalan Seniorit ry
  6. Himanen Aija, Eläkeliiton Mikkelin yhdistys ry
  7. Karttunen Hannu, Otavan Seudun Eläkkeensaajat ry
  8. Korhonen Risto, Eläkeliiton Suomenniemen yhdistys ry
  9. Teittinen Leena, Haukivuoren Eläkkeensaajat ry
     

Henkilökohtaiset varajäsenet:

  1. Korhonen Anna-Liisa, Mikkelin kansalliset seniorit ry
  2. Parkkinen Pekka, Eläkeliiton Mikkelin Seudun yhdistys ry
  3. Puhakka Paavo, Sotainvalidien Veljesliiton Mikkelin Seudun Sotainvalidit ry
  4. Himanen Raimo, Mikkelin Rintamaveteraanit ry
  5. Lehtinen Ari, Mikkelin Julkisen alan eläkeläiset ry
  6. Rönkkö Pirkko, Eläkeliiton Anttolan yhdistys ry
  7. Nieminen Pauli, Mikkelin Julkisen alan eläkeläiset ry
  8. Kauppinen Helena, Eläkeliiton Ristiinan yhdistys ry
  9. Peura Eija, Mikkelin Seudun Opetusalan Seniorit ry
     

Lisäksi valintakokous on päättänyt esittää, että puheenjohtajaksi valittaisiin Risto Korhonen ja varapuheenjohtajaksi Hannu Karttunen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää vanhusneuvostoon toimikaudelle 2021-2025 jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi edellä mainitut järjestöjen esittämät jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää vanhusneuvoston puheenjohtajaksi Risto Korhosen ja varapuheenjohtajaksi Hannu Karttusen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Nimetyt henkilöt, luottamushenkilörekisterinhoitaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.