Kaupunginhallitus, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 132 Valtuustoaloite ruokailun takaamisesta myös Mikkelin lukiolaisille etäopetuksen aikana sekä ruokakassien kuljettamisen kehittämiseksi

MliDno-2021-1213

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen ym. esittivät 15.3.2021 valtuustoaloitteenaan otsikko asiasta seuraavaa:

"Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus antaa myös muuna kuin lähiopetuksena annettavassa perusopetuksessa kaikille oppilaille maksuton ateria. Aterian tarjoaminen ei lähtökohtaisesti tarkoita ruokatarvikkeiden antamista, vaan aterian tulee olla valmistettu valmiiksi. Huoltajan suostumuksella vaihtoehtona aterialle voi kuitenkin olla ruokatarvikekassin antaminen. Ateriaa ei voi korvata rahallisella avustuksella, eikä aterian antaminen voi perustua tarveharkintaan.

Lukiolaisille kuuluu lähiopetuksessa ollessaan maksuton päivittäinen ruokailu. Lukiolaisten ruokailuun on varattu rahat kaupungin budjetissa. Ei ole oikein, jos lukiolaisille ei anneta ruokaa etäkoulun aikana. Koulusta annettava ruoka vahvistaa myös lukiolaisten turvallisuudentunnetta ja luo uskoa koronakriisin jälkeiseen tulevaisuuteen.

Etäkoulun aikana perheillä menee tavallista enemmän rahaa ruokaan. Monissa perheissä on ollut lomautuksia ja irtisanomisia. Ruoka on tarpeen myös niille lapsiperheille, joissa on lukiolaisia.

Lisäksi Mikkelin on tärkeä kehittää ruokakassien jakelua ja ottaa huomioon pitkät välimatkat ja etäisyyksien aiheuttamat hankaluudet kassien noutamiselle. Joissakin kaupungeissa on tehty järjestöjen kanssa yhteistyötä kassien toimittamiseksi peruskoululaisille ja toisen asteen oppilaille kotiin sekä hyödynnetty käytössä olevia koulukuljetusreittejä ja -kalustoa kassien toimittamiseksi.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin lukiolaisille jaetaan maksuton ruoka samoilla periaatteilla kuin peruskoululaisillekin, sekä ruokakassien kotiin toimittamista peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille ryhdytään pikaisesti kehittämään.  

Mikkelissä 15.3.2021

Satu Taavitsainen (SDP)

Hannu Tullinen, Raine Lehkonen, Jenni Tissari,
Ulla Leskinen, Jatta Juhola, Soile Kuitunen,
Marita Hokkanen, Jarno Strengell, Jaana Vartiainen,
Petri Tikkanen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuun 2021 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue/Virpi Siekkinen, Seija Manninen, Marja Ukkonen

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.