Kaupunginhallitus, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 126 Kehittämishankkeiden rahoitus 2021

MliDno-2021-1200

Valmistelija

  • Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntien osoittama kehittämisrahoitus on osa julkisen sektorin lukuisiin alueen kehittämishankkeisiin kanavoimaa kehittämispanostusta. Hankkeilla edistetään Mikkelin kaupungin strategian mukaisesti uusien työpaikkojen syntymistä, työvoiman osaamisen kehittämistä, elinkeinojen kasvua, asukkaiden hyvinvointia sekä tätä kautta kaupungin veto- ja elinvoimaa. Merkittävin osuus hankerahoituksesta tulee EU:n rakennerahasto-ohjelmien kautta. Kuntien rahoitusosuus EU-hankkeissa vaihtelee 5 %:n ja 50 %:n välillä hankkeiden kokonaiskustannuksista. Mikkelissä mm. merkittävä osa korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusrakenteista ylläpidetään hankevaroin. Lisäksi kuntien kehittämisrahoituksilla tuetaan mm. kuntien omaa palvelutuotantoa tukevaa ja kehittävää toimintaa ja hankkeita.

Mikkelin kaupunkiseudulla kuntien hankerahoitus tulee pääosin Mikkelin kaupungin varaamasta kehittämismäärärahasta, joka vuonna 2021 on 726.700 euroa sekä Mikkelin seudun kuntien sekä Juvan kunnan yhdessä kartuttamasta seudun kehityshankerahastosta, johon vuosittain kerätään noin 800.000 euroa. Mikkelin kaupungin ja Mikkelin seudun kehittämispanostusten suuntausta tarkastellaan kokonaisuutena. Kehittämishankkeiden rahoitusta on pyritty jakamaan kaupungin ja seudun kesken alueellisen vaikuttavuuden ja erikoistumisalojen mukaan. Näin esimerkiksi aluekehitystoiminnan sekä maaseudun kehittämiseen ja talousalueen yritystoiminnan kehittämiseen laajasti vaikuttavien hankkeiden kuntarahoitusta on painotettu seudun vastuulle. Osassa hankkeita rahoitusvastuuta voidaan jakaa molemmille. Seudun kehityshankerahaston käytöstä päättää seudun kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti seutuvaliokunta ja rahoituspäätökset tehdään koskemaan koko hankekautta.  Kaupungin osalta kehittämishankkeisiin osallistumisesta ja osoitettavan rahoituksen suuruudesta päättää vuosittain hankekohtaisesti kaupunginhallitus.

Kehittämishankkeet -määräraha on tarkoitettu merkittäviin elinvoimaa ja kilpailukykyä edistäviin kehittämishankkeisiin. Rahoitettavien hankkeiden tulee tukea ja toteuttaa kaupungin voimassa olevaa strategiaa.  Tämä strategiakytkös varmistetaan hankerahoitusta hakevien yhteisöjen kanssa käydyissä neuvotteluissa osana elinvoimaohjelman toteuttamista. Keskeisten toimijoiden kanssa kaupunki on solminut kumppanuussopimukset, joissa määritellään yhteistyön lähtökohdat ja tavoitteet sekä sovitaan vuosittain toteutettavissa yhteistyöneuvotteluissa kunkin vuoden toiminnan painopisteistä sekä toteutettavista kehittämishankkeista.

Hankkeiden tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi on pääsääntöisesti hankkeiden päärahoittajien tehtävä osana hankkeen valvontaa. Kaupungin ja seudun osalta hankkeiden arviointi toteutuu hankekohtaisesti hankkeiden ohjausryhmätyöskentelyssä sekä toiminnan raportoinnissa päärahoittajalle. Erilliseen hankekohtaiseen seurantaan kaupungilla ei ole käyttää resurssia.

Liitteeseen on koottu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Kansalliskirjaston, LUT-yliopiston, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n, Veej’jakaja ry:n, Mikkelin kehitysyhtiön Miksei Oy:n, ESTERY-Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n, Mikkelin Toimintakeskus ry:n sekä Kansallisarkiston kehittämishankkeet, joiden rahoittamiseen käytetään Mikkelin kaupungin kehittämismäärärahaa ja/tai Mikkelin seudun kehityshankerahaston varoja. Hankkeet toteuttavat Mikkelin kaupunkistrategian 2018-2021 sekä Mikkelin seudun kehittämisen linjauksia.

Ensimmäiset rahoituspäätökset tehdään seuraaville hankkeille:

  • SairilaSIM EcoSairila kiertotalouskeskusalustan simulointi
  • Puusta hyvinvointiinnovaatioita
  • Mikkelin matkailukohteiden ja Saimaan saavutettavuuden parantaminen
  • Mikkeli Events
  • EteläSavon turvallisuusklusterin ja turvallisuusalan liiketoimintamallien kehittämishanke
  • Kansallinen digitointikeskus -selvityshanke
  • Elpymisrahoituksen koordinointi Mikkelissä -selvityshanke


Lisäksi liitteen hankekoonnissa on mukana Kansallisarkiston Digitaalisten aineistojen laadun ja käytettävyyden parantaminen tekoälyavusteisesti -hanke, joka käynnistyy vuonna 2021, mutta kaupungin kuntarahoitusta hankkeelle osoitetaan vasta vuodesta 2022 alkaen.

Päätettävien kuntarahoitusten yhteissumma on 561.185 € ja yhdessä aiemmin tehtyjen vuotta 2021 koskettavien rahoituspäätösten kanssa kaupunginhallituksen alaisesta kehittämismäärärahasta on päätöksentekohetkellä vuodelle 2021 sidottu yhteensä 641.185 €. Lisäksi myöhemmin erikseen päätettäväksi tuodaan valtion kanssa solmitun innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen rahoitus, jonka kustannusvaikutus on noin 56 000 € vuodessa vuosina 2021-2023.

Mikkelin seudun seutuvaliokunta on kokouksessaan 9.3.2021 tehnyt myönteiset hankkeille haettuun jatko-aikaan liittyvät kuntarahoituspäätökset seuraavista jo käynnissä olevista ja aiemmin rahoituspäätöksen saaneista hankkeista:

  • D.O. Saimaa
  • Etelä​Savo monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi 2019-​2021
  • EEN (European Enterprise Network)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää kuntarahoitusta vuodelle 2021 kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet):

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin hankkeet

  • Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja 2017-2022 –hanke / Paikallinen muutosjoustavuus (resilienssi) ja digitaalinen transformaatio –teema, enintään 25.000 €
  • Kestävä kansainvälinen historiamatkailu, Kustaa III – Sprengtporten – Katariina II, enintään 15.000 €


Kansalliskirjaston / Digitointi- ja konservointikeskuksen hankkeet

  • DAM – digitaalinen avoin muisti, enintään 11.250 €


LUT-yliopiston hankkeet

  • LieteKierto, enintään 8.000 €
  • SairilaSIM -EcoSairila kiertotalouskeskusalustan simulointi, enintään 17.680 €


Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n hankkeet

  • Asiantuntijapalvelu Kalevankankaan kehittämisalustan kehittämisedellytysten kartoittamisesta ja kehittämistoimenpiteistä 2021, enintään 80.000 €
  • Puusta hyvinvointi-innovaatioita, enintään 7.406 €


Veej’jakaja ry:n hankkeet

  • Vee’jakaja ry:n vuoden 2020 leader-kuntarahoitus, enintään 66.300 €


Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hankkeet

  • VisitSaimaa2 - Lakeland Finland 2019-2021, enintään 80.000 €
  • Juvan Vehmaan ja Mikkelin Visulahden logistiikkakeskuksen selvityshanke, enintään 18.590 €
  • Memoriaali - Aineistojen digitaalisen vastaanoton, käytettävyyden ja verkkopalvelujen kehittäminen Memory Campuksessa, enintään 16.925 €
  • Digitoinnin osaajakoulutus, enintään 8.448 €
  • BEM – Blue Economy Mikkeli, enintään 30.274 €
  • GeoNaCu Saimaa - Anttolan luonnonkeskuksen, Ristiinan Astuvansalmen kalliotaidekeskuksen ja Saimaa Geoparkin kehittäminen, enintään 53.000 €
  • Kestävä kansainvälinen historiamatkailu, Kustaa III – Sprengtporten – Katariina II, enintään 4.000 €
  • Mikkelin matkailukohteiden ja Saimaan saavutettavuuden parantaminen, enintään 25.400 €
  • Mikkeli Events, enintään 49.761 €
  • Etelä-Savon turvallisuusklusterin ja turvallisuusalan liiketoimintamallien kehittämishanke, enintään 3.549 €
  • Kansallinen digitointikeskus -selvityshanke, enintään 8.000 €
  • Elpymisrahoituksen koordinointi Mikkelissä -selvityshanke, enintään 8.000 €


ESTERY-Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n hankkeet

  • OLET MUKANA! -hanke, enintään 13.675 €


Mikkelin Toimintakeskus ry:n hankkeet

  • OLET MUKANA! -hanke, enintään 10.927 €


Rahoituksen ehtona on hankkeiden muun rahoituksen toteutuminen suunnitellusti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että

  • Ruralia-instituutin hankkeissa kaupunginjohtaja Timo Halonen (johtokunnan jäsen) ja hallintojohtaja Ari Liikanen (johtokunnan varajäsen) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. Tämän asiakohdan aikana esittelijänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä ja sihteerinä kaupunginlakimies Tarja Poikolainen.
     
  • Rulalia-instituutin Kestävä kansainvälinen historiamatkailu hankkeen osalta Kirsi Olkkonen ilmoitti olevansa esteellinen (sotakoulutyöryhmän jäsen) ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.
     
  • Kansalliskirjaston hankkeessa kaupunginjohtaja Timo Halonen (hallituksen jäsen) ja hallintojohtaja Ari Liikanen (hallituksen varajäsen) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. Tämän asiakohdan aikana esittelijänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä ja sihteerinä kaupunginlakimies Tarja Poikolainen.
     
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Oy:n hankkeissa Jyrki Koivikko ilmoitti olevansa esteellinen (hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.
     
  • Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Memoriaali - Aineistojen digitaalisen vastaanoton kaupunginjohtaja Timo Halonen (Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston säätiön hallituksen jäsen ja Sodan ja rauhan keskus Muisti tukisäätiö sr:n hallituksen jäsen), hallintojohtaja Ari Liikanen (Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston Säätiön hallintoneuvoston jäsen), Arto Seppälä (Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston Säätiön hallintoneuvoston jäsen) ja Seija Kuikka (Sodan ja rauhan keskus Muisti tukisäätiö sr:n hallituksen jäsen ja Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston Säätiön hallintoneuvoston varajäsen) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. Tämän asiankohdan aikana esittelijänä toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen ja sihteerinä kaupunginlakimies Tarja Poikolainen.
     
  • Mikkelin kehitysyhtiö Miksein Oy:n GeoNaCu Saimaa -hankkeessa Kirsi Olkkonen (ohjausryhmän puheenjohtaja) ja tekninen johtaja Jouni Riihelä (Saimaa Geopark ry:n hallituksen jäsen) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin.
     
  • Mikkelin kehitysyhtiö Miksein Oy:n Kestävä kansainvälinen historimatkailu- hankkeessa Kirsi Olkkonen ilmoitti olevansa esteellinen (sotakoulutyöryhmän jäsen) ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.
     
  • Estery ry:n hankkeissa Satu Taavitsainen ilmoitti olevansa esteellinen (toiminnanjohtaja) ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin. 
     
  • Mikkelin Toimintakeskus ry:n hankkeessa Soile Kuitunen (hallituksen jäsen) ja Satu Taavitsainen ilmoittivat olevansa (Estery ry:n toiminnanjohtaja) esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. 


Lisäksi merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selosti asiaa kaupunginhallitukselle. 

Tiedoksi

Mikkelin kaupunki / Tiina Viskari, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti / Torsti Hyyryläinen, Kansalliskirjasto / Minna Kaukonen, LUT-ylioipisto / Riina Salmimies ja Mika Aalto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu / Kalevi Niemi ja Matti Kilpiäinen, Veej'jakaja ry / Anssi Gynther, Mikkkelin kehitysyhtiö Miksei Oy / Maarit Randelin, Maisa Häkkinen ja Mari Meriläinen, ESTERY-Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry / Satu Taavitsainen, Mikkelin toimintakeskus ry / Harri Lankinen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.