Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 23.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Muutos maankäyttö- ja kaupunkirakenne -yksikön taksaan vuodelle 2021

MliDno-2020-2166

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen maksut, taksat ja hinnoitteluperusteet vahvistetaan vuosittain vähintään kustannustason nousua vastaavaksi. Nyt esitetyt korotukset ovat suuruudeltaan max. 4 %, mikä vastaa nykyistä kustannustason nousua.

Maaomaisuuspalvelujen suorittamat rakennusten ja aitojen paikan merkitsemiset sekä pihan korkeuksien tarkastamiset on hinnoiteltu rakennusvalvontataksassa, joka käsitellään omana kohtanaan. Siitä tehty erillinen esitys on liitetty maaomaisuuspalvelujen maksuihin. Kiinteistötoimitustaksa käsitellään myös omana asiana.

Jätetaksa käsitellään myös omana asianaan, koska sen osalta muutoksenhaku poikkeaa muista palvelualueen taksoista ja maksuista.

Rakennusvalvonnan osalta vuoden 2020 taksaan tehtiin joitakin korotuksia, mutta kaikkia taksan kohtia ei tarkistettu. Myös nyt tehtävällä tarkistuksella korotuksia esitetään vain valikoituihin kohtiin, mutta ei varsinaisiin lupamaksuihin. Korotuksia tulee erityisesti sellaisiin maksuihin, jotka liittyvät luvattomaan tai luvan vastaiseen rakentamiseen tai tilanteisiin, joissa viranomaiset joutuvat muuten suorittamaan ylimääräisiä katselmuksia tai tarkastuskäyntejä. Lupamaksujen kohtuullisella hintatasolla on vaikutusta sekä rakentajien tyytyväisyyteen että rakennuspaikkaa etsivien valintoihin. Liian suuriksi koetut lupakustannukset voivat vaikuttaa siihen, että etenkin lomarakennuspaikka haetaan jostain muualta. Pienten rakennusten lupien, ilmoitusmenettelyn ja luvan voimassaolon jatkamisen hinta pidetään edelleen edullisena, millä kannustetaan hakemaan luvat tai tekemään tarvittavat ilmoitukset viranomaiselle.

Rakennusvalvonnan taksa jouduttaneen uudistamaan täydellisesti, kun vireillä olevat maankäyttö- ja rakennuslain laajat muutokset tulevat voimaan, todennäköisesti vuonna 2022. Silloin mm. pienempien rakennushankkeiden lupavelvoitteet vähenevät merkittävästi, mutta toisaalta luvanvaraisiin hankkeisiin tulee uusia valvottavia asioita.

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen työveloitusten hinnoitteluperiaatteet on vuosittain hyväksytty seuraavasti:

A. Työveloitusten sisäiseen laskutusperusteeseen kuuluvat:

  • tehollisen työajan hinta €/h (henkilökustannukset koko ajalta, myös matka-ajalta)
  • henkilösivukulut kunkin vuoden prosentin mukaan
  • kiinteät kulut n. 15 % (mm. tulosalueen hallinto-, ATK- ja huoneistomenot)
     

B. Työveloitusten ulkoiseen laskutusperusteeseen kuuluvat:

  • kohdan A kustannuksiin lisätään vähintään 20 % yleiskustannuslisä
  • työveloitusten perusteista voidaan poiketa tehtäessä vuosi-, urakka- yms. sopimuksia ja tarjouksia.
     

Em. hinnoitteluperiaatteet esitetään hyväksyttäväksi edelleen.

Lisäksi tulosalueet esittävät vahvistettavaksi muut maksut ja hinnoitteluperiaatteet liitteiden mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen vuoden 2021 maksut ja taksat liitteiden mukaisesti sekä työveloitusten hinnoitteluperusteet vuodelle 2021 esityksen mukaisesti.

Maksut, taksat ja työveloitusten hinnoitteluperusteet tulevat voimaan 1.1.2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Minna Frosti, maanmittausinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkiympäristölautakunta on vahvistanut asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen maksut, taksat ja hinnoitteluperusteet vuodelle 2021 kokouksessaan 19.11.2020.

Kaupunkisuunnittelussa on tullut ilmi tarve täydentää vahvistettua taksaa eräiden poikkeamislupien yhteydessä perittävien maksujen osalta.

Taksassa poikkeamislupien käsittelystä perittäviin maksuihin sisältyy määrätyn rakennusoikeuden ylittävän kerrosalan osalta perittävä maksu 60 €/m². Vastaava maksu on jo kauan ollut käytössä rakennusluvan yhteydessä myönnettävien vähäisten poikkeamisten osalta. Neliöperusteisen maksun perusteluna on se, että viranomaisen työmäärä on yleensä sitä suurempi, mitä suurempaa poikkeamista määräyksistä haetaan ja toisaalta tällä kannustetaan luvan hakijaa suunnittelussa pyrkimään mahdollisimman pieniin poikkeamisiin rakennusoikautta koskevista määräyksistä. Vähäisten poikkemisten kohdalla tämä onkin toiminut hyvin. Muiden kuin vähäisten poikkeamisten yhteydessä on nyt tullut eteen tilanteita, joissa neliöperusteinen maksu on noussut kohtuuttoman suureksi, kun kyse on ollut sellaisten vanhojen ranta-asemakaavojen tai yleiskaavojen mukaisten rakennusoikeuksien ylittämisestä, joissa rakennusoikeus on määrätty olennaisesti pienemmäksi kuin vastaavissa muissa kaavoissa. Poikkeamismenettelyn kautta tällaisten alueiden rakentajat on saatu rakennusoikeuden osalta lähemmäksi niitä alueita, joilla on uudemmat kaavat tai joilla toimitaan rakennusjärjestykseen sisältyvien rakennusoikeusmääräysten mukaisesti. Neliöperusteinen maksu on tehnyt poikkeamisluvan heille kohtuuttoman kalliiksi eikä maksu ole enää vastannut millään tavalla viranomaisen työmäärää. Ranta-asemakaavojen ja yleiskaavojen alueille rakennetaan lähes poikkeuksetta omaan käyttöön eikä kaupallisessa tarkoituksessa.

Ongelman helpottamiseksi maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikön taksan kohtaa Poikkeaminen esitetään muutettavaksi niin, että kun poikkeamista rakennusoikeuden määrästä haetaan sellaisen vanhan ranta-asemakaavan tai yleiskaavan alueella, jolla enimmäisrakennusoikeus on olennaisesti alempi kuin muissa vastaavissa kaavoissa, neliöperusteinen hinta on vain 20 euroa/kerros-m². Mikäli tavallista alhaisempi rakennusoikeus kaavamääräyksissä perustuu kyseisen alueen maisemaan tai ympäristöön liittyvään erityiseen syyhyn, ei yleensä ole perustetta poiketa kaavamääräyksestä eikä vähäistä suurempaa poikkeamista rakennusoikeudesta tule myöntää. Tällaisissa tapauksissa ei myöskään alempaa neliöhintaa tule soveltaa.

Muutettuna maankäyttö- ja kaupunkirakenne -yksikön taksan kohta Poikkeaminen kuuluu näin:

Myönteinen päätös vähintään 580 €

  • määrätyn rakennusoikeuden ylittävän kerrosalan osalta lisäksi 60 €/m²
  • ranta-asemakaavassa tai yleiskaavassa määrätyn rakennusoikeuden ylittävän kerrosalan osalta silloin, kun kaavassa sallittu enimmäisrakennusoikeus on olennaisesti alempi kuin muissa vastaavissa kaavoissa 20€/m²
     

Kielteinen päätös 290 €

Naapurin tai muun asianosaisen kuuleminen hakemuksen johdosta (MRL 133 ja 173 §)

  • kuultavaa kohti 90 €
  • enintään yhtä hakemusta kohti, elleivät todelliset kulut ole suuremmat 270 €
  • lehtikuulutuksen laatiminen 170 €
  • rakennuspaikalla pidettävä katselmus (MRL 133 §) 270 € + 130 €/h
     

Kuulutuksen julkaisemisesta tai sellaisesta naapurin kuulemisesta, josta aiheutuu tavanomaista selvästi suuremmat kulut, peritään todellisia kuluja vastaava maksu.

Naapurin tai muun asianosaisen selvittäminen hakijan pyynnöstä naapuria tai asianosaista kohden 40 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä maankäyttö- ja kaupunkirakenne -yksikön taksaan vuodelle 2021 edellä esitetyn muutoksen. Muutos tulee voimaan 1.1.2021 alkaen ja koskee sellaisia päätöksiä, joita ei ole laskutettu ennen tuota ajankohtaa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut, rakennusvalvonta, kaupunkisuunnittelupalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkiympäristölautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.