Kaupunginhallitus, kokous 8.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Tilapäisen valiokunnan asettaminen

MliDno-2017-1224

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Anttolan aluejohtokunnan jäseniltä ja varajäseniltä on tullut 29.1.2021 seuraava kirjelmä:

Tällä ilmoituksella tuomme Mikkelin kaupunginvaltuustolle tiedon halustamme erota Anttolan aluejohtokunnasta. Syynä tähän on luottamuspula puheenjohtajaamme Teresa Gestraniusta kohtaan.

Aluejohtokunnan jäseninä olemme myös saaneet kuulla puheenjohtajalta, että emme ole osallistuneet aluejohtokunnan toimintaan hänen odottamallaan tavalla, joten koemme, että luottamuspula on molemminpuolinen ja täten aluejohtokunta ei nykyisellä kokoonpanolla ole toimintakykyinen.

Anttolan aluejohtokunnassa ei nykyisellään pääse toteutumaan aluejohtokuntien päätehtävä, eli toimiminen alueellisen demokratian, paikallisen vaikuttamisen ja päätöksenteon matalan kynnyksen kanavana tasapuolisesti kaikille Anttolan asukkaille. 

Allekirjoitukset:
Matti Kiljunen, varapuheenjohtaja
Suvi Salonranta, jäsen
Lotta Leinonen, jäsen
Jaakko Korhonen, jäsen
Timo Parkkinen, jäsen
Tapani Korhonen, varajäsen
Aija Himanen, varajäsen
Katriina Noponen, varajäsen
Eeva Romo, varajäsen
Petri Noponen, varajäsen"

Kuntalain 69 §:n mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.

Kuntalain 70 § 3 momentti mahdollistaa luottamustoimesta eroamisen pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Oikeuskäytännössä on suhtauduttu pidättäytyvästi asian käsittelytapoihin liittyvän mielipide-eron hyväksymiseen päteväksi syyksi (KHO 28.12.1988 T 5239). Tästä syystä asiassa tulisi ennen jäsenten eroanomuksen käsittelyä selvittää, ovatko johtokunnan puheenjohtajan toimet olleet sellaisia, että niistä on aiheutunut epäluottamus johtokunnan puheenjohtajaa kohtaan.

Kuntalain 34 §:ssä säädetään luottamushenkilöiden erottamisesta kesken toimikauden seuraavasti:

Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän ja kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.

Valtuusto voi erottaa valtuuston ja valitsemiensa toimielinten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee puheenjohtajistoa kokonaisuudessaan.

Valtuusto voi erottaa pormestarin ja apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta.

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen.

Vastaavasti kuntalain 35 §:ssä tilapäisen valiokunnan asettamisesta on säädetty seuraavaa:

Kun kuntalain 34 §:ssä tarkoitettu luottamushenkilöiden erottamista koskeva asia tai 43 §:ssä tarkoitettu kunnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä koskeva asia on tullut vireille, valtuusto voi asettaa tilapäisen valiokunnan, jonka on valmisteltava asia. Valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Tilapäinen valiokunta voidaan asettaa myös lausunnon antamista ja hallinnon tarkastamista varten.

Tilapäisen valiokunnan on hankittava sen valmisteltaviin kuuluvissa asioissa kunnanhallituksen lausunto.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto:

  1. Päättää asettaa kuntalain 35 §:n mukaisen tilapäisen valiokunnan selvittämään, nauttiiko Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtajisto valtuuston luottamusta.
  2. Valitsee tilapäiseen valiokuntaan 5 - 7 jäsentä.
  3. Valtuuttaa valiokunnan valitsemaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
  4. Päättää, että valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin.
  5. Päättää määräajasta, minkä kuluessa tilapäisen valiokunnan tulee laatia selvitys, onko Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtaja menettänyt valtuuston luottamuksen ja mikä on luottamuksen menettämisen peruste.


Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.