Kuvaus
Käyttötalouden mahdolliset lisämäärärahat ja alitusoikeudet vaativat valtuuston päätöksen kuluvan vuoden aikana. Mikäli käyttötalouden määrärahamuutokset voidaan toteuttaa lautakunnan sisäisillä määrärahasiirroilla, ei näitä muutoksia tarvitse viedä valtuustoon päätettäväksi.
Täydellisyysperiaatteen mukaisesti myös olennaiset positiiviset muutokset eli menomäärärahojen alittuminen tai tuotto-odotusten ylittyminen viedään talousarvioon talousarviomuutoksina.
Käyttötalous
Sivistyslautakunnan toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan talousarviota suurempana, noin +327 000 euroa. Toimintakulujen arvioidaan toteutuvan lähes talousarvion mukaisesti, alitusta arvioidaan kertyvän noin 10 000 euroa.
Näin ollen palvelualueen talous toteutuu kokonaisuutena talousarviota paremmin, toimintakate paranee 337 000 euroa.
Tulomäärärahamuutokset
- hallinto, tulomäärärahan muutos + 20 000 euroa koulujen "Oma juttu"-hankkeen omarahoitusosuuden kirjautumisesta tulotilille
- varhaiskasvatuspalvelut, kotikuntakorvausten arvioidaan toteutuvan +100 000 euroa talousarviota paremmin ja asiakasmaksujen +65 000 euroa talousarviota paremmin
- perusopetuspalvelut, tukien ja avustusten arvioidaan toteutuvan +117 000 euroa talousarviota paremmin ja vuokratulojen/tilojen käyttökorvausten +25 000 euroa talousarviota paremmin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi
Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle käyttötalouteen seuraavia määrärahamuutoksia:
Tulomäärärahamuutokset
- hallinto, esitetään tulomäärärahan muutosta +20 000 euroa
- varhaiskasvatuspalvelut, esitetään tulomäärärahamuutosta +165 000 euroa
- perusopetuspalvelut, esitetään tulomäärärahamuutosta + 142 000 euroa
yhteensä esitetään 327 000 euron tulomäärärahojen ylitystä.