Kuvaus
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittainen opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta ja työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille em. suunnitelmien keskeisistä asioista.
Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen toimintasäännön mukaan opetusjohtaja hyväksyy perusopetuksen koulukohtaiset opetussuunnitelmat ja niihin perustuvat lukuvuosittaiset suunnitelmat.
Lukuvuosisuunnitelmissa asetetaan kunkin lukuvuoden toiminnalle tavoitteet ja niiden toteutumisen arviointi on osa perusopetuksen ylläpitäjäarviointia.
Lukuvuonna 2026–2027 Mikkelin kaupunki ja koulut kehittävät perusopetusta ja opetussuunnitelman mukaista toimintakulttuuria mm. seuraavissa asioissa:
- Oppimisen tuen kehittäminen
- Liikunnallisen elämäntavan edistäminen
- Turvallisesti yhdessä -mallin jalkauttaminen koulun arkeen
- Koulun oma kehittämiskohde