Mikkelin seudun työllisyyslautakunta, kokous 11.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Talouden seuranta 2024

MliDno-2024-837

Valmistelija

  • Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (383/2023) 12 §:n mukaan kunnalle tai työllisyysalueelle 1.1.2025 lukien. Laki hyväksyttiin eduskunnassa 23.3.2023. 

Mikkelin kaupunki käynnisti valmistelun lähettämällä kaikille Etelä-Savon kunnille tiedustelun yhteisen työllisyysalueen muodostamisesta 20.4.2023. Lisäksi Mikkelin kaupunki käynnisti TE2024 E-Savo-hankkeen, jonka avulla resursoitiin valmisteluun kaksi asiantuntijaa. Kyselyn vastausten perusteella Mikkelin kanssa yhteisen työllisyysalueen valmistelua jatkoivat sitoutuneena Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala. Pieksämäki ilmoitti osallistuvansa sekä Mikkelin seudullisen työllisyysalueen suunnitteluun, että Keski-Savon Varkaus-vetoiseen suunnitteluun. Savonlinna, Enonkoski, Rantasalmi ja Sulkava ilmoittivat hakevansa yhdessä poikkeusluvalla omaa työllisyysaluetta. 

Mikkelin seudun kuntia pyydettiin nimeämään henkilöt valmistelun ohjausryhmään. Lisäksi ohjausryhmään pyydettiin nimeämiset Etelä-Savon TE-toimistosta ja Etelä-Savon Hyvinvointialue Eloisasta. Ohjausryhmä on kokoontunut kesäkuun 2023 alusta alkaen noin kerran kuukaudessa. Ohjausryhmän kutsu lähtee tällä hetkellä 18 henkilölle. Valmistelun ohjausryhmä muotoili Mikkelin seudun työllisyysalueen vastuukuntasopimusta ja järjestämissuunnitelmaa elokuun 2023 loppuun saakka. Kaikille Etelä-Savon kuntien luottamushenkilöille ja johdolle järjestettiin info- ja keskustelutilaisuus 30.8.2023. Mikkelin seudun sopimus liitteineen lähti kuntien valtuustoihin käsiteltäväksi 31.8.2023. Pieksämäen valtuusto valitsi Keski-Savon suunnaksi ja irtautui Mikkelin seudun valmistelusta. Kaikki valtuustot hyväksyivät sopimuksen liitteineen. Mikkeli lähetti 24.10.2023 Työ- ja elinkeinoministeriöön vastuukuntasopimuksen, järjestämissuunnitelman ja ilmoituksen, ettei aio käyttää nykyisiä TE-toimiston tiloja.

TEM tiedotti 22.11.2023, että valtaosa työllisyysalueista voi jatkaa valmistelua, mukaan lukien Mikkelin seudun työllisyysalue. Työllisyysalueet vahvistettiin 29.2.2024.

Mikkelin kaupunginvaltuusto käsitteli 22.1.2024 kokouksessaan Mikkelin kaupungin virastotalon tilojen remontointia työllisyysalueen tarpeisiin. Lisämääräraha myönnettiin muutostöitä varten.

Mikkelin seudun valmistelusta lähetettiin 5.1.2024 kutsu Savonlinnaan ja Keski-Savoon (Varkauteen) koskien työllisyysalueiden yhteistyön muodostamista. Etelä-Savon työllisyysalueiden yhteistyöhön on osallistunut alueiden valmistelijoiden ja hallinnollisten johtajien lisäksi kutsuttuna Etelä-Savon TE-toimiston ja ELY-keskuksen asiantuntijavieraita.

Mikkelin seudun valmistelun ohjausryhmä lähetti 30.1.2024 seudun kuntien valtuustoihin käsiteltäväksi työllisyyslautakunnan perustamisen ja toimivallan siirron lautakunnalle jo 1.6.2024 alkaen, ja lautakunnan jäsenten nimeämisen. Kunnat nimesivät Mikkelin seudun työllisyyslautakunnan jäsenet 22.4.2024 mennessä. Samaan aikaan pyydettiin tieto seudun kunnista ja Mikkelin kaupungilta työllisyysalueelle siirtyvistä työllisyyspalvelutyötä tekevistä henkilöistä, yhteensä 11 henkilöä. KEHA-keskus ilmoitti 17.5.2024 Etelä-Savon TE-toimistosta liikkeenluovutuksella siirtyvän 55 henkilöä.  ELY-keskuksen siirtyvät 3 henkilöä ilmoitettiin 29.5.2024. Työllisyysjohtaja Jukka Ollikainen aloitti tehtävässään 15.4.2024. 

Työllisyysalueen valmistelun pääteemat loppuvuonna 2024:

TALOUS: Työllisyysalueen taloussuunnittelu kulkee Mikkelin kaupungin talousraamin aikataulun mukaisesti. Talousorganisaation luominen on osai työllisyyspalvelujen toiminnan ja organisaation valmistelua. Taloussuunnitteluun liittyy sekä henkilöstön siirtoon valmistautuminen että hankittavien palvelujen (koulutukset, valmennukset, asiantuntija-arviot) optioiden käyttö tai kilpailutus Mikkelin seudun työllisyysalueen käyttöön.

YHTEISTYÖ: Työllisyysalue suunnittelee yhteistyösopimusta Savonlinnan ja Keski-Savon työllisyysalueiden kanssa mm. palvelujen ja koulutusten kilpailuttamisessa, muun yhteistyön vahvistamiseksi ja asiakaspalvelun laadun varmistamiseksi. Ylialueellista yhteistyötä tullaan tekemään maksatusyksikön perustamisessa Joensuun ja Etelä-Karjalan työllisyysalueiden kanssa. Hyvinvointialueen kanssa tullaan tekemään vahvaa suunnittelu- ja yhteistyötä työvoiman yhteispalvelumalliin liittyvien sopimusten (TYM-laki), kotoutumispalveluiden (KOTO-laki) ja nuorten Ohjaamo -mallin valmistelussa. Seudulla toimivien oppilaitosten kanssa tiivistetään työelämäyhteistyötä ja muotoillaan joustavia ja tavoitteellisia siirtymiä työllisyyspalvelujen, koulutuksen ja työelämän välillä. 

HENKILÖSTÖ: Henkilöstölle tuotetaan muutosvalmennusta yhdessä KEHA-keskuksen ja Kuntaliiton kanssa ja henkilöstö osallistetaan palvelujen suunnitteluun valmennuksen myötä. Kunnista tulevan henkilöstön siirto pyritään toteuttamaan siirtosopimuksella, joka mukailee valtiolta siirtyvien liikkeenluovutuksen ehtoja. Tilojen remontin seuranta ja muiden kuntien tilojen kartoittaminen on käynnissä. Tilat ovat muuttovalmiina loppuvuodesta ja kalustetaan pääosin nykyisten TE-palvelujen ja kuntakokeilun käyttämillä kalusteilla. Henkilöstön työvälineet hankitaan keskitetysti leasing-palveluna. 

VIESTINTÄ: Mikkelin seudun työllisyysalueen viestinnällinen ilme on valmistelussa. Ilmeessä pyritään ottamaan huomioon kaikkien seudun kuntien käyttämät värimaailmat. Viestintään rekrytoidaan loppuvuodeksi asiantuntija valmistelemaan mm. ulkoista ja sisäistä viestintää, palvelutietokuvauksia ja seudun kuntien viestinnällistä yhteistyötä. 

Työllisyysalueen valmistelun ja Mikkelin seudun kuntakokeilun talousseuranta ja päätöksenteko siirtyi Mikkelin seudun työllisyyslautakunnan alaisuuteen 1.6.2024 alkaen. Liitteenä 1-5/2024 toteuma.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi

Työllisyyslautakunta kävi perusteellisen ja monipuolisen keskustelun työllisyyspalveluista.

Merkittään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.