Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokunta, kokous 11.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 / liikelaitos Otavia

MliDno-2024-851

Valmistelija

  • Harri Jokinen, johtaja-rehtori, harri.jokinen@otavia.fi

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on mm. valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunnan käytännön arviointityö muodostuu mm. arviointisuunnitelman laati­mi­sesta, ar­vioin­timenetelmien valitsemisesta, vi­ran­haltijoiden ja luottamushenkilöiden kuulemisista kokouksissa sekä esityslistojen ja pöy­täkirjojen lukemisesta. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan arvioita­van vuo­den ti­lin­päätöksen ja siihen sisältyvän toimintakertomuksen perus­teella. 

Tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus tilinpäätöksestä 2023 on saapunut 30.5. kaupungintalolle, josta se kulkeutuu edelleen Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavialle.

Tarkastuslautakunta lähettää arviointikertomuksen kesäkuun valtuustoon, jossa valtuusto perinteisesti päättää asian jatkokäsittelystä. 

Tuoreessa arviointikertomuksessa ohjeistetaan Kuntalain 121 § viitaten, että hallitus voi pyytää alaisiltaan toimielimiltä pyydetään vastineet arviointikertomuksesta, ja niistä kootaan kunnanhallituksen lausunto valtuustolle. Hallituksen lausunto kertoo valtuustolle, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen perusteella. 

Talouspalvelujen ohjeistuksen mukaan kaikkien lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä arviointikertomus viimeistään elokuussa. Johtokunnat ja lautakunnat ottavat omalta osaltaan kantaa siihen, edellyttääkö arviointikertomus toimenpiteitä ja miten niitä mahdollisesti ryhdytään edistämään.

 

Lauta- ja johtokuntakäsittelyjen jälkeen talouspalvelut valmistelevat lausunnoista  yhteenvedon kaupunginhallituksen lausunnoksi, joka menee hallitukseen ja valtuustoon syyskuussa. Jos toimielimellä ei ole kokouksia vielä elokuussa ja palvelualueen/liikelaitoksen johto katsoo, että arviointikertomus ei edellytä ylimääräistä kokoontumista, tulee toimielimen puheenjohtajan kanssa sopia siitä, että toimielin ei osaltaan anna lausuntoa. Tällöin arviointikertomus viedään vain toimielimen tiedoksi seuraavaan kokoukseen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Harri Jokinen, johtaja-rehtori, harri.jokinen@otavia.fi

Tutustutaan kokouksessa tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelle 2023. Tarkastuslautakunnan tarkastuskertomus (Liite 1, Mikkelin_kaupungin_arviointikertomus_2023.pdf) toimitettiin ennakkoon johtokunnalla luettavaksi sähköpostitse 5.6.2024) 
Arvioidaan edellyttääkö arviointikertomus toimenpiteitä Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian osalta.

 

Päätös

Arviointikertomus ei edellytä toimenpiteitä liikelaitos Otavian osalta. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

talous- ja elinvoimapalvelut