Kuvaus
Konserni- ja elinvoimajaosto päätti 24.6.2024 § 55, että Metsäsairila Oy voi käynnistää fuusioselvityksen laadinnan Jätekukko Oy:n kanssa. Kaupungin edustajiksi neuvotteluihin nimettiin kaupunginjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja ja hallintojohtaja. Lisäksi konserni- ja elinvoimajaosto nimesi keskuudestaan Jani Sension ja Pekka Pöyryn osallistumaan työhön Mikkelin kaupungin neuvottelutyöryhmän jäsenenä.
Yhtiöt ovat käyneet tiiviisti neuvotteluja vuoden 2024 sekä alkuvuoden 2025 aikana. Yhtiöistä riippumattomana ja toimintaympäristöön merkittävästi vaikuttavana mahdollisena muutoksena valtio valmistelee hankintalain uudistusta. Uudistuksella voi olla huomattavia vaikutuksia hankintalain sidosyksikkösääntelyyn, ja tämä aiheuttaa epävarmuutta myös kuntien jätehuollon toimintakentällä. Jätekukko Oy:n pääomistaja Kuopion kaupunki on linjannut, että hankintalain sidosyksikkösääntelyn jatkosta on perusteltua odottaa lisätietoa ennen kuin fuusioneuvotteluja viedään eteenpäin.
Lausuntokierroksella olevassa hankintalakiesityksessä esitetään sidosyksiköihin liittyvää sääntelyä muutettavaksi siten, että sidosyksikköhankintoihin oikeuttava vähimmäisomistusosuus olisi siirtymäajan jälkeen 10 prosenttia. Vakiintuneen tulkinnan mukaan jätehuoltoyhtiöiden, joiden hoidettavaksi kunta delegoi lakisääteiset jätehuollon tehtävänsä, on oltava omistajakuntiensa sidosyksiköitä. Sidosyksikkösääntelyn toteutuminen esitetyssä muodossa estäisi suunnitellun fuusion, sillä Jätekukko Oy:ssa on jo nykyisellään yli 10 omistajaa. Lakiuudistuksen etenemisestä odotetaan saatavan konkreettisia lisätietoja kesän/syksyn 2025 aikana, joten siihen saakka fuusioneuvottelut jätetään tauolle.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Konserni- ja elinvoimajaosto merkitsee tiedoksi, että fuusioneuvottelut Metsäsairila Oy:n ja Jätekukko Oy:n kesken ovat tauolla, kunnes eduskunta päättää hankintalain uudistuksesta ja mahdollisen uudistuksen vaikutukset kunnallisiin jätehuoltoyhtiöihin selkeytyvät.