Kaupunginhallitus, kokous 30.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 243 Asemakaavan muutos 28. kaupunginosa (Visulahti) / Metsurinraitti 2

MliDno-2024-1467

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 17. päivänä syyskuuta 2024 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Muutos koskee 28. kaupunginosan (Visulahti) kortteleita 70 ja 71 sekä lähivirkistysalueita.

Lähtökohdat

Kaavamuutoksen tarkoituksena on monipuolistaa kaupungin suuren kokoluokan teollisuustonttien tarjontaa. Kaavamuutoksessa yhdistetään voimassa olevan asemakaavan teollisuustontteja yhteen ja liittämällä niihin tonttien välinen lähivirkistyskaistale.

Suunnittelualue

Suunnittelualue sijaitsee noin 5 kilometriä Mikkelin keskustasta koilliseen Visulahdessa Viitostien ja Pieksämäentien eritasoliittymän pohjoispuolella. Kaava-alueen pinta-ala on 17,5 ha.

Tavoitteet

Uuden asemakaavan tarkoituksena on monipuolistaa kaupungin suurten tonttien tarjontaa hyvien liikenneyhteyksien ja valmiin infraverkon alueella. Muutoksella yhdistetään kaksi pienempää teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta näitä erottavaan virkistysalueeseen. Muutoksen seurauksena muodostuu yksi n. 17 ha korttelialue.

Kaavamuutoksen myötä kohteeseen on mahdollista toteuttaa normaalin teollisuus- ja logistiikkatoimintojen lisäksi suuren kokoluokan vihreän siirtymän hankkeita kuten datakeskus, energiaan varastointia ja energian tuotantoa kuten aurinkovoimala. Toiminnan päätyttyä rakennusten purkujätteet voidaan sopivin osin käsitellä ja hyödyntää tontilla.

Hankkeen käynnistyminen ja kaavaprosessi

Asemakaavan muutos on tullut vireille 17.4.2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 17-30.4.2024, ja siitä saatiin viisi lausuntoa.

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella, Etelä-Savon maakuntaliitolla ja Telialla ei ollut huomauttamista. Etelä-Savon pelastuslaitos kiinnitti huomiota sammutusvesihuoltoon ja hankkeen vaikutuksista pelastustoimen toimintavalmiuden mitoitukseen.  Saatu palaute ja vastineet niihin on luettavissa asemakaavan selostuksen liitteessä 4.

Kaavaratkaisun sisältö

Asemakaavamuutoksessa yhdistetään voimassa olevan Visulahden pohjoisosan asemakaavan nro 909 korttelit 70 ja 71 ja niiden välinen lähivirkistysalue (VL) yhdeksi korttelialueeksi. Muutoksen seurauksena T-korttelialueen rakennusoikeus kohoaa nykyisestä n. 75 000 kerrosneliömetristä 140 000 kerrosneliömetriin. Kaavan aluetehokkuus asettuu tasoon e=0,80. Kerroslukua on nostettu kahdesta neljään.

Kohde sijoittuu Hiirolan varalaskupaikan vaikutusalueelle ja kaavamääräyksissä on edellytetty, että Traficomilta ja puolustusvoimilta pyydetään lausunto, jos rakentamisen taso ylittää +130,00, sekä tilanteessa missä mahdollinen aurinkovoimalan teho on 1 MWp tai suurempi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti 28. kaupunginosan (Visulahti) kortteleita 70 ja 71 sekä lähivirkistysalueita koskevan asemakaavan muutoksen / Metsurinraitti 2 asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Traficom, Puolustuvoimat, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin Vesilaitos, alueellisilta energialaitoksilta, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, teleoperaattorit, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti 28. kaupunginosan (Visulahti) kortteleita 70 ja 71 sekä lähivirkistysalueita koskevan asemakaavan muutoksen / Metsurinraitti 2 asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Traficom, Puolustuvoimat, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin Vesilaitos, alueellisilta energialaitoksilta, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, teleoperaattorit, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Tiedoksi

Asumisen ja toimintaympäristönpalvelualue/kaupunginarkkitehti, toimistosihteeri

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.