Kaupunginhallitus, kokous 30.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 249 Esitys Silvastin päiväkodin lakkauttamisesta

MliDno-2024-3000

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taina Halinen, varhaiskasvatusjohtaja, taina.halinen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa tarkastellaan säännöllisesti ja syntyvyyden väheneminen aiheuttaa päiväkotiverkon supistamista. Silvastin päiväkoti pienennettiin syksystä 2024 vähäisen kysynnän vuoksi yksi ryhmäiseksi päiväkodiksi. Vapaisiin varhaiskasvatuspaikkoihin ei ole tullut kevään ja syksyn aikana yhtään hakemusta, lisäksi alueen uudemmissa ja paremmin varustelluissa päiväkodeissa on tilaa. Tällä hetkellä Silvastin päiväkodissa on 11 lasta. Silvastin päiväkoti lakkautetaan 1.1.2025 alkaen.

Silvastin päiväkodin vuosikustannukset ovat vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan 419 000 euroa, mikä tekee 19 045 euroa/lapsi. Vastaavan kokoisessa Suomenniemen päiväkodissa kustannukset olivat 17 567 euroa/lapsi.

Silvastin päiväkodin lapset siirtyvät Tuukkalan päiväkotiin, jossa on uudet remontoidut tilat. Huoltajat voivat valita myös jonkun muun kuin lähipäiväkodin.

Henkilökunnan siirtymisissä on kuultu henkilökunnan toiveita 9.9.2024 pidetyssä kuulemistilaisuudessa. Lapsia on kuultu syyskuussa 2024.

Huoltajia on kuultu 9.9.2024 pidetyssä kuulemistilaisuudessa. Muistio liitteenä.

Lapsivaikutustenarviointi on tehty syksyllä 2024 ja löytyy liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Silvastin päiväkoti lakkautetaan 1.1.2025 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Taina Halinen, varhaiskasvatusjohtaja, taina.halinen@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että Silvastin päiväkoti lakkautetaan 1.1.2025 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.