Kuvaus
Kunnallisen pääsopimuksen 13 §:n 1 mom. mukaan paikallisesti voidaan sopia poikettavaksi kulloinkin voimassa olevan valtakunnallisen virka- tai työehtosopimuksen määräyksistä, jos siihen on olemassa paikallisista erityisolosuhteista aiheutuva perusteltu syy ja ellei valtakunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa ole erikseen rajoitettu paikallista sopimismahdollisuutta. Paikallisten erityisolosuhteiden edellyttäessä luottamusmiesten lukumäärästä ja ajankäytöstä voidaan tehdä kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen VII luvun 13 §:n, 3 §:n 2 mom. sekä 8 §:n mukainen paikallinen sopimus kunnan ja kunnallisten pääsopijajärjestöjen tai niiden rekisteröityjen alayhdistysten välillä.
Jukon paikallisten edustajien kanssa on neuvoteltu oheisen liitteen mukainen paikallinen sopimus luottamusmiessopimuksesta kaudelle 1.8.2023-31.7.2026. Luottamusmiessopimuksessa on sovittu luottamusmiesten lukumäärästä, ajankäytöstä sekä toimintaedellytyksistä. KVTES:n VII luvun 8 §:n 5 mom. soveltamisohjeissa todetaan mm. että ’kiinteää vapautusaikaa arvioitaessa otetaan huomioon edustettavien lukumäärän lisäksi pääluottamusmiehen vastuualueella sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä, kunnan tai muun yksikön koko ja niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus, edustettavien ammattiryhmien lukumäärä, käytössä olevat palkkaus- ja työ-aikajärjestelmät ja palvelussuhdelajit, työpisteiden lukumäärä ja sijainti, seudullinen yhteistyö sekä luottamusmiehen työolosuhteet. Paikallisen sopimuksen laadinnassa ja neuvotteluissa on otettu huomioon Mikkelin kaupungin erilaiset paikalliset olosuhteet, joista poikkeavina painotuksina huomioidaan työ- ja virkaehtosopimusten määrät.
Henkilöstöjärjestöjen ja henkilöstöpalvelujen välisissä neuvotteluissa 15.12.2022 ja 16.3.2023 on saavutettu yksimielisyys liitteenä olevasta paikallisesta sopimuksesta.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen.