Kaupunginhallitus, kokous 15.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 Kysymys valtuuston kyselytunnille koskien valtuustoaloitetta kaupungin rakennusjärjestyksen päivittämisen toimeenpanovaihetta valtuuston päätöksestä 15.2.2021  

MliDno-2018-2561

Kuvaus

"Valtuustokysymys 

Mikkelin väestö onvähentynyt kymmenessä vuodessa usealla tuhannella.  Vuoden 2023 väkiluku oli alle 52000 kaupungin tavoite on, että vuonna 2040 asukkaita olisi saman verran kuin nykyisin. Väestö ennusteen mukaan kaupungin väkiluku tulee vähenemään lähivuosina usealla tuhannella. 

Kaupungin 2024 talous suunnitelmassa tavoitteena on monipaikkaisuuden ja etätyö mahdollisuuden kehittäminen helpottamalla lupakäytäntöjä kakkosasuntojen muuttamiseksi vakituiseksi. 

13.11.2017 Keskustan valtuutetut tekivät valtuustoaloitteen rantayleiskaavoituksen päivittämiseksi. Aloitteen tavoitteena oli että rantarakentamista ja vapaa-ajan asuntojen määrää saataisiin lisää ja rakennusoikeutta yhdenmukaistettaisiin ja lisättäisiin. Nykyisten ranta yleiskaavojen rakennusoikeudet vaihtelevat 160-400 m2.  

Keskustan valtuutetut ym, jättivät valtuustoaloitteen 10.12. 2018 rakennus järjestyksen muuttamiseksi. Aloitteen tavoitteena on helpottaa vapaa-ajan asuntojen muuttamista vakituiseen asumiseen.  Kaupungin kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.02.2021 kaupunginhallituksen esityksen valtuustolle. 

Mikkeli on panostanut matkailun ja mökkeilyn kehittämiseen. Mikkelissä on noin 10400 vapaa-ajan asuntoa. vapaa- ajan asuntojen määrää tulisi voida lisätä huomattavasti, tavoitteena Suomen suurin mökkikunta.  Vapaa-ajan rakentamisen esteitä tulisi poistaa ja helpottaa vakituiseksi asunnoksi muuttamista. Kaupungin tulee määritellä ne alueet ja edellytykset joilla voidaan vapaa-ajan asunto muuttaa vakituiseen asumiskäyttöön ilman poikkeamislupaa. Yleiskaavoitus tulisi päivittää ja kaavoituksella tulisi rakennusoikeutta nostaa rantakilometrille. Rakennusjärjestyksen päivityksellä tulee mahdollistaa tehokkaampi rakentaminen rakennuspaikalle esim. 10 % tontin pinta-alasta." valtuutettu Jaakko Väänäsen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Mielestäni valtuuston tahtotila on selvä ja velvoittava kaupungin hallitusta viranhaltijoita ryhtymään valmistelemaan asiaa. 

Valtuustoaloitteen jättämisestä on kulunut yli kuusi vuotta ja valtuustonkin päätöksestä kolme vuotta. 

Mihin toimiin kaupunginhallitus aikoo ryhtyä valtuuston 15.02.2021 valtuusto aloitteen toteuttamiseksi, ja ryhtyykö kaupunginhallitus toteuttamaan kuluvan vuoden taloussuunnitelman päätöstä helpottamalla lupakäytäntöjen kakkosasumisen muuttamiseksi vakituiseksi asunnoiksi.

08.04.2024 Jaakko Väänänen" 

 

Hallintosäännön 137 § mukaan valtuutetulla on oikeus esittää kaupunginhallitukselle kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä enintään viiden minuutin pituisia, kulloinkin yhteen asiaan kohdistuvia kysymyksiä kunnan hallinnon ja talouden hoitoa koskevista asioista. Kyselytunti järjestetään tarvittaessa ennen valtuuston kokousta, jollei valtuusto toisin päätä. Kyselytunti on julkinen.

Valtuuston puheenjohtaja toimii puheenjohtajana kyselytunnilla. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja tai hänen määräämänsä vastaa kysymyksiin. Kysymyksiin vastataan saapumisjärjestyksessä, ellei puheenjohtaja toisin päätä. Vastauksen saatuaan kysymyksen esittäjällä on oikeus tehdä kaksi asiaan liittyvää lyhyttä lisäkysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua.

Kysymys on kirjallisena toimitettava valtuuston puheenjohtajistolle viimeistään 14 päivää ennen valtuuston kokousta. Määräajan jälkeen toimitetut kysymykset sekä kysymykset, joihin ei kyselytunnilla ehditä vastata, siirtyvät seuraavaan kyselytuntiin.”

Kaupunginhallituksen vastausluonnos jaetaan 15.4.2024 kokouksessa ja kaupunginhallituksen hyväksymä vastaus toimitetaan ennakkoon kaupunginvaltuuston jäsenille. Kyselytunti järjestetään ennen kaupunginvaltuuston 22.4.2024 kokousta klo 16.00. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy vastausluonnoksen sekä tekee kokouksessa siihen mahdollisesti tarvittavat muutokset/täydennykset.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Esittelijä muutti vastausluonnosta kokouksessa seuraavaksi:

Vastaus valtuutettu Jaakko Väänäsen 8.4.2024 valtuustoaloitteeseen 15.2.2021 tehdyn valtuustoaloitteen toimeenpanosta koskien lupakäytäntöjen helpottamista ja kakkosasumisen muuttamiseksi vakituiseen asumiseen

Valtuustoaloite (15.2.2021) asiana ja valtuutetun jatkokysymys (8.4.2024) aiheesta on tärkeä ja kertoo osaltaan siitä, että Mikkelillä on hyviä mahdollisuuksia tarjota erityisesti väestön kausivaihteluun, sekä lisääntyvään etätyöhön maankäyttöä. Tämä murros mahdollistaa ja kehittää asumista ja palveluverkkoa Mikkelissä. Mikkeli on Suomen järvirikkainta ja järvien rikkomaa aluetta. Erikseen on huomattava, että Mikkelin alueella, ja erityisesti Saimaan vesistön alueella (Luonteri, Louhivesi, Yövesi) on huomioitava saimaannorpan levinneisyysalueiden positiivinen kehitys ja vaikutus tulevien vuosikymmenten rakentamispaikkojen osoittamiseen ja luvitukseen.

Kaupungin rakennusjärjestys ollaan uusimassa niin, että se tulisi voimaan vuoden 2025 alusta. Kaupungin uudessa rakennusjärjestyksessä tullaan esittämään ne alueet, joissa käyttötarkoituksen muutos olemassa olevan lomarakennuksen muuttaminen asuinkäyttöön on mahdollista suoraan rakennuslupamenettelyssä ilman poikkeamislupaa silloin, kun rakennus täyttää asumiselle asetetut määräykset.

Valmistelua on hidastanut valmisteilla vasta oleva rakentamislain muutos, jonka vahvistaminen on ajankohtainen vasta syksyllä 2024 sekä kuntaliiton rakennusjärjestyksen malli, joka vastaa rakentamislain sääntelyä on vasta lausunnoilla eikä valmis. Rakentamislain mukaan kunnan on uusittava rakennusjärjestys 1.1.2027 mennessä."

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutettu vastausluonnos hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että Armi Salo-Oksa poistui kokouksesta ja hänen varajäsen Jouko Kervinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.14 - 16.20.

Merkitään, että pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.