Kaupunginhallitus, kokous 1.12.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 405 Mikalo Oy:n lainatakaus 2025

MliDno-2019-200

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikalo Oy on Mikkelin kaupungin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö, jonka tarkoituksena on tarjota laadukkaita asuntoja kohtuuhintaan eri puolella Mikkeliä.

Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:n sulautui Mikalo Oy:hyn 1.1.2025 ja samalla yhtiön varat, velat ja vastuut siirtyivät Mikalo Oy:lle. Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:ltä siirtyi Mikalo Oy:lle pitkäaikaista vierasta pääomaa lähes 14,2 miljoonaa euroa, josta noin 9,3 miljoonaa on ollut Handelsbankenilta otettua lainaa. Handelsbanken on ajamassa toimintojaan Suomessa alas. Olemassa olevat lainat jatkuvat ennallaan, mutta pankki varaa oikeuden tarkistaa sopimusten hinnoittelua aina marginaalijakson vaihtuessa. On perusteltua, että näiltä osin Mikalo Oy:n lainoja järjestellään uudelleen. Konserni- ja elinvoimajaosto on antanut lainojen uudelleen järjestelyyn myönteisen ennakkokannan päätöksellään 6.5.2025 § 24.

Mikalo Oy on kilpailuttanut Handelsbankenin lainojen jälleenrahoittamiseksi tarvittavan lainan. Myös kaupunki antoi Mikalolle tarjouksen konsernilainasta (KH 27.10.2025 § 335). Yhtiön hallitus on 4.11.2025 § 7 päättänyt hyväksyä toteuttamansa kilpailutuksen lopputulemana Suur-Savon Osuuspankki Oy:n lainatarjouksen seuraavin ehdoin:

  • Luoton määrä: 7 700 000,00 euroa
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Lainan korko: 6 kk euribor lisättynä 0,55 prosenttiyksikön marginaalilla. 
  • Lainan viiden vuoden korkosuojaus toteutetaan korkoputkella 2,28 prosenttia lisättynä 0,55 prosenttiyksikön marginaalilla.


Suur-Savon Osuuspankki Oy:ltä nostettavan lainan ehtona on Mikkelin kaupungin myöntämä 80-prosenttinen omavelkaisen takaus.

Mikalo Oy:n hallitus päätti kokouksessaan 4.11.2025 pyytää Mikkelin kaupungille 80-prosenttista takausta Suur-Savon Osuuspankista nostettavalle 7 700 000,00 euron lainalle. Kaupungin takausmäärä tulisi olemaan 6 160 000,00 euroa.  

Kuntalain 129.1 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. 

Takaukseen ei Mikalo Oy:n antaminen taloustietojen ja selvitysten perusteella sisälly merkittävää taloudellista riskiä.  Mikalo Oy:n Suur-Savon Osuuspankki Oy:ltä otettavat lainat eivät myöskään kasvata kaupunkikonsernin lainakantaa, koska kyseessä on lainojen uudelleenjärjestely. Lisäksi uudelleen järjesteltävän Handelsbankenin lainan takaus (jäljellä oleva pääoma 2 288 880,01 euroa) purkautuu. Vastavakuutena Mikalo Oy siirtää Mikkelin kaupungille takaussummaa vastaavan määrän kiinteistön panttikirjoja.

Kuntalain 129 § 2 momentin mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Mikalo Oy on Mikkelin kaupungin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö ja yhtiö kuuluu kaupunkikonserniin.

Lainaa, takausta ja muuta vakuutta myönnettäessä kaupungin tulee ottaa huomioon EU:n valtiontukisäännökset. Valtiontukisäännökset on otettava huomioon myös niissä tilanteissa, missä laina, takaus tai muu vastaava annetaan kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan kaupunkikonserniin kuuluvan yhteisön velasta tai sitoumuksesta, jottei kilpailuolosuhteita vääristetä. Komissio on antanut tiedonannon EY:n perussopimuksen 87 ja 88 artiklan (sittemmin SEUT 107 ja 108 artiklan) soveltamisesta valtiontukiin takauksina (2008/C 155/02). EU:n tiedonannon mukaan kaupungin myöntämää takausta ei katsota kielletyksi valtiontueksi, mikäli ​

  • lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
  • takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiinteä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika)
  • takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
  • takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta.


Mikalo Oy:n taloustietojen perusteella voidaan todeta, ettei yhtiö ole EU:n valtiontuki määritelmän mukaisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Takauksen enimmäismäärä myöntämishetkellä on 6 160 000,00 euroa, joka on 80 prosenttia lainansaamista. Takauksen voimassaoloaika on 20 vuotta. Takauksesta peritään vuosittain 0,80 prosentin suuruinen takausprovisio, joka lasketaan taatun summan vuoden aikaisesta keskiarvosta.

Edellä kuvatun perusteella voidaan katsoa, ettei takaukseen sisälly kiellettyä valtiontukea.

Mikalo Oy:n hallituksen kokouksen pöytäkirjaote 4.11.2025, lainatarjousten vertailu ja listaus jälleenrahoitettavista lainoista ovat kokouksen oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Mikalo Oy:lle Suur-Savon Osuuspankki Oy:n edellä mainituin lainaehdoin otettavalle 7 700 000,00 euron lainalle omavelkaisen 80 prosentin takauksen. Takauksen enimmäissumma myöntämishetkellä on 6 160 000,00 euroa. Takauksesta peritään vuosittain 0,80 prosentin suuruinen takausprovisio, joka lasketaan taatun summan vuoden aikaisesta keskiarvosta. Takauksen edellytyksenä on vastavakuus 80 prosentille nostettavan lainan pääomasta. 

Takauksen toimeenpanossa ja valvonnassa noudatetaan kaupunginvaltuuston 17.6.2019 § 78 päättämiä periaatteita sekä EU:n virallisessa lehdessä julkaistussa komission tiedonannossa mainittuja periaatteita valtiontuista takauksina, joita sovelletaan myös kuntien antamiin takauksiin.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Mikalo Oy, Suur-Savon Osuuspankki Oy, talouspalvelut 

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.