Lupa- ja valvontajaosto, kokous 28.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Lausunnon antaminen Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, poikkeamislupa-asia tila Suviranta 491-540-2-34

MliDno-2023-3314

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Tilan Suviranta 491-540-2-34 omistaja on tehnyt Mikkelin kaupungin lupa- ja valvontajaostolle oikaisuvaatimuksen kaavoitusinsinöörin päätöksestä § 22/27.9.2023, jolla on hylätty hänen hakemuksensa saada poiketa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 43 §:n mukaisesta rakentamisrajoituksesta mainitulla kiinteistöllä.

Oikaisuvaatimus on liitteenä. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyn määräajan kuluessa.

Rakennuspaikka sijaitsee Ristiinassa Yöveden Kaupinlahden rannalla, linnuntietä noin 20 kilometriä Ristiinan taajamasta kaakkoon. Tila Suviranta on pinta-alaltaan 4900 m2. Tilan omistaja oli hakenut MRL 171 §:n mukaisesti poikkeamista MRL:n 43 §:n mukaisesta rakentamisrajoituksesta loma-asunnon muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi 24.1.2003 hyväksytyn Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaavan mukaisella loma-asuntoalueella (RA/2). Etelä-Savon maakuntakaavassa alue kuuluu matkailun painopistealueeseen ja Heinniemi, Mahkola ja Kaivannonharjun maisema-alueeseen (ma 15.553).

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan poikkeamispäätöksen kumoamista ja luvan myöntämistä käyttötarkoituksen muutokselle. Hakija perustelee päätöksen kumoamista seuraavasti. Perusteena eväämiseen oli mainittu, että rakennuspaikan pinta-alasta puuttuu 100 m2 jätevesien käsittelemiseksi kiinteistöllä. Kiinteistöt jätevedet kerätään hälyttimellä varattuun umpisäiliöön ja se täyttää tiukimmat jätevesiasetuksen vaatimukset. Korkeuserojen ja puuston määrän takia imeytyskenttää ei ole mahdollista rakentaa. Naapureilla ei ole huomautettavaa. 

Mikkelin kaupungin vuoden 2017 rakennusjärjestyksen mukaan uuden vakituisen asumisen rakennuspaikan tulee olla kooltaan vähintään 5000 m2­­. Kun rakennus liitetään yleiseen viemäriverkostoon, rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 3000 m2. Alueella ei ole vesiosuuskuntaa, joten liittyminen viemäriverkkoon ei ole mahdollista. Rakennusjärjestyksen määräyksellä pyritään varmistamaan riittävä pinta-ala jätevesien käsittelemiseksi kiinteistöllä. Ympärivuotisessa asumisessa jätevettä syntyy loma-asumista enemmän, joten poikkeamishakemuksessa ja oikaisuvaatimuksessa kuvattu kaikkien kiinteistön jätevesien kerääminen umpisäiliöön voi aiheuttaa säiliöiden usein toistuvan tyhjennystarpeen etenkin, jos asukkaita on useampia.

Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaavan yleismääräysten mukaan jätevesien käsittelytapaa valittaessa tulee huomioida rakennuspaikan maaperä sekä pinta-ala. Rakennusten sijoittamisessa tulee ottaa huomioon jätevesien asianmukainen esikäsittely ja maaperäkäsittelypaikan järjestäminen rakennuspaikalla riittävän etäällä rantaviivasta.

Rantaosayleiskaavan yleismääräyksissä on lueteltu edellytyksiä, jonka perusteella käyttötarkoituksen muutoksiin suhtaudutaan myönteisesti. Tila Suviranta ei täytä kaikkia yleismääräyksen edellytyksiä. Rakennuspaikka ei ole Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan riittävän kokoinen vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Lisäksi jätevedet tulee pystyä johtamaan asianmukaisesti.

Rakennuspaikan vieressä itäpuolella on rantaosayleiskaavan mukainen rakentamaton lomarakennuspaikka. Samalla rannalla on kaksi vakituisen asumisen rakennuspaikkaa: länsipuolella 200 metrin ja idässä 280 metrin päässä.

MRL 72 § (Suunnittelutarve ranta-alueella) 1 momentissa todetaan, että meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

MRL 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

MRL 171 §:n mukaan poikkeaminen ei saa
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

MRL 171 §:n mukaan poikkeamiseen pitää siis olla erityinen syy. Tässä tapauksessa syyksi on esitetty lähinnä sitä, että rakennus ja rakennuspaikka teknisesti täyttävät vakituiselle asumiselle asetetut vaatimukset. Poikkeamishakemuksessa on myös mainittu töiden suorittamisen mahdollistuminen etätöinä ja mahdollinen muutto pääkaupunkiseudulta Mikkeliin. Rakennuksen käyttötarkoitus vapaa-ajanasuntona ei rajoita sen käyttöaikaa eikä sen käyttämistä etätöiden tekemiseen. Tätä ei siis voi käyttää laissa edellytettynä erityisenä syynä poikkeamisen myöntämiseen kaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista, mikä antaisi aihetta muuttaa kaavoitusinsinöörin tekemää päätöstä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Valjakka, johtava rakennustarkastaja, Sari.Valjakka@mikkeli.fi

Lupa- ja valvontajaosto päättää edellä esitetyn perusteella hylätä oikaisuvaatimuksen kaavoitusinsinöörin päätöksestä § 22/27.9.2023, jolla MRL 171 §:n mukaista poikkeamista MRL 72 §:n (suunnittelutarve ranta-alueella) säännöksistä kiinteistölle ei ole myönnetty tilalle Suviranta 491-540-2-34.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Heikki Väisänen esitti, että lupa- ja valvontajaosto päättää myöntää hakemuksen mukaisen poikkeamisen, koska poikkeama tilan pinta-alavaatimuksesta on vähäinen, myöntämiselle ei ole laissa mainittuja esteitä ja uusien asukkaiden saaminen on toivottavaa. Heikki Väisäsen esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

Lisäksi keskustelun aikana Arto Sipilä esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi mm. sen selvittämiseksi, kuinka suuria alueella olevat vakituisen asumisen rakennuspaikat ovat ja miten niiden jätevesihuolto on toteutettu. Arto Sipilän esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut lupa- ja valvontajaoston päätökseksi.

Merkitään, että kaavoitusinsinööri Minna Frosti saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kiinteistön Suviranta 491-540-2-34 omistaja on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen Mikkelin kaupungin lupa- ja valvontajaoston päätöksestä § 16/31.10.2023, jolla jaosto on hylännyt hänen oikaisuvaatimuksensa kaavoitusinsinöörin päätöksestä § 22/27.9.2023. Asia koskee poikkeamislupaa lomarakennuksen muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi.

Kiinteistön Suviranta 491-540-2-34 omistaja haki MRL 171 §:n mukaisesti poikkeamista MRL:n 43 §:n mukaisesta rakentamisrajoituksesta loma-asunnon muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi rantaosayleiskaavan mukaisella loma-asuntoalueella (RA/2). Kiinteistö on kiinteistörekisterin mukaan pinta-alaltaan 4900 m² ja se sijaitsee Ristiinassa Yöveden Kaupinlahden rannalla, linnuntietä noin 20 kilometriä Ristiinan taajamasta kaakkoon. Kiinteistöllä on 135 k-m²:n kokoinen loma-asunto, sauna 37 k-m² ja talousrakennus 72 k-m². Rakennusoikeutta on käytetty yhteensä 244 k-m².

Alueella on voimassa Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaava, joka on hyväksytty 24.1.2003. Kaavan mukainen rakennusoikeus on 160 k-m2 ja rakennuspaikalle saa rakentaa yhden loma-asunnon, saunan sekä talousrakennuksia. Kaavamääräyksen mukaan rakennukset tulee sijoittaa kunnan rakennusjärjestyksessä määrätyn etäisyyden päähän rantaviivasta. Rakennusten sopeutumisessa ympäristöön, sijoittumisessa ja niiden enimmäismäärässä tulee noudattaa rakennusjärjestyksen määräyksiä. Tilan Suviranta rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus ylittyy tällä hetkellä 84 k-m².

Mikkelin kaupungissa toimivalta poikkeamisasioissa on kaavoitusinsinöörillä, joka päätöksellään § 22/27.9.2023 hylkäsi poikkeamishakemuksen. Kiinteistön omistaja haki kaavoitusinsinöörin päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella Mikkelin kaupungin lupa- ja valvontajaostolta.

Lupa- ja valvontajaosto hylkäsi päätöksellään 31.10.2023, 16 § oikaisuvaatimuksen kaavoitusinsinöörin päätöksestä.

Vastaukset valittajan vaatimuksiin

MRL 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Kiinteistö sijaitsee 24.1.2003 hyväksytyn Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaavan mukaisella loma-asuntoalueella (RA/2).

Yöveden ja Louhiveden alueen rantaosayleiskaavan yleismääräysten mukaan jätevesien käsittelytapaa valittaessa tulee huomioida rakennuspaikan maaperä sekä pinta-ala. Rakennusten sijoittamisessa tulee ottaa huomioon jätevesien asianmukainen esikäsittely ja maaperäkäsittelypaikan järjestäminen rakennuspaikalla riittävän etäällä rantaviivasta.

Sekä kaavoitusinsinööri että lupa- ja valvontajaosto ovat päätöksissään katsoneet, että rakennuspaikan koko tulee olla vähintään rakennusjärjestyksen mukainen 5000 m2, jotta rakennuspaikka voitaisiin muuttaa vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Päätöksiä harkittaessa rakennuspaikan kokona on käytetty kiinteistörekisteriin merkittyä pinta-alaa. Kyseinen kiinteistö ei täytä vakituisen asuinpaikan minimikokovaatimusta. Jätevesien käsittely on haja-asutusalueella hoidettava Valtioneuvoston asetuksen talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla mukaisesti rakennuspaikan koosta huolimatta. Kiinteistön pinta-alavaatimuksesta ei ole voinut poiketa sillä, että kaikki jätevedet johdetaan umpisäiliöön. Tällainen järjestely ei mahdollista kiinteistön muuttamista vakituisen asumisen rakennuspaikaksi poikkeamisluvalla, kun kiinteistön pinta-ala ei ole riittävä.

Rantaosayleiskaavan yleismääräyksissä on lueteltu edellytyksiä, jonka perusteella käyttötarkoituksen muutoksiin suhtaudutaan myönteisesti. Tila Suviranta ei täytä kaikkia yleismääräyksen edellytyksiä. Rakennuspaikka ei ole Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan riittävän kokoinen vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Lisäksi jätevedet tulee pystyä johtamaan asianmukaisesti.

Hakemuksessa tai muutoksenhaun yhteydessäkään ei ole esitetty maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä edellytettyä erityistä syytä poikkeamisen myöntämiseen. Lupahakemuksessa on mainittu mahdollisuus etätöiden tekemiseen ja mahdollinen muutto tulevaisuudessa asumaan Mikkeliin. Etätöiden tekeminen ei ole laissa tarkoitettu erityinen syy, koska rakennuksen käyttötarkoitus ei estä etätöiden tekemistä myös loma-asunnossa. Mahdollinen muutto paikkakunnalle joskus tulevaisuudessa ei myöskään voi olla lain tarkoittama erityinen syy. Tällöinhän on kyse vain rakennuksen ja kiinteistön statuksen parantamisesta ilman mitään sen käyttöön liittyvää konkreettista syytä.

Edellä mainituilla perusteilla kiinteistön Suviranta 491-540-2-34 omistajan valitus Mikkelin kaupungin lupa- ja valvontajaoston päätöksestä § 16/30.10.2023 tulee hylätä.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tulee tarkastaa jo kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Valjakka, johtava rakennustarkastaja, Sari.Valjakka@mikkeli.fi

Lupa- ja valvontajaosto päättää antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle edellä olevan lausunnon lupa- ja valvontajaoston päätöksestä § 16/31.10.2023 tehdyn valituksen johdosta.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Terhi Taskinen esitti, että lausuntoon lisätään maininta siitä, että kiinteistörekisteri on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä virallinen rekisteri ja siinä ilmoitettu kiinteistön pinta-ala on se virallinen tieto, jonka mukaan viranomaisten tulee toimia.

Lupa- ja valvontajaosto hyväksyi Terhi Taskisen esityksen yksimielisesti.

Lisäksi Heikki Väisänen esitti, että lausuntoa tulee muuttaa siten, että lupa- ja valvontajaosto puoltaa poikkeamisen myöntämistä. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että lupa- ja valvontajaosto hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen täydennettynä Terhi Taskisen esittämällä lisäyksellä.

Tiedoksi

Itä-Suomen hallinto-oikeus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.