Kaupunginvaltuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 137 Talouden tasapainotusohjelma 2024-2026

MliDno-2023-1461

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto velvoitti 20.3.2023 § 42 kaupunginhallituksen valmistelemaan Mikkelin kaupungille talouden kokonaisvakauttamisohjelman vuoden 2023 loppuun mennessä. Vakauttamisohjelman tavoitteena on saada talous tasapainoon viimeistään vuoden 2026 aikana.

Kokonaisvakauttamisohjelma perustuu kolmeen tukijalkaan.

  1. Yksi tukijalka on Etelä-Savon Energia Oy:n vähemmistöosuuden myynnistä tuloutuvien varojen käyttö käyttötaloutta tasapainottaviin tarkoituksiin. Käytännössä tällä tarkoitetaan kaupungin lainojen osittaista poismaksua, sekä toisaalta varojen sijoittamista matalariskisesti ja julkishallinnon toimijalle sopivalla tavalla. Korkokuluissa saavutetaan huomattavaa säästöä, kun kalleimmat lainat saadaan poistettua lainasalkusta, ja sijoitustoiminnasta voidaan saada tuottoa palvelutuotannon rahoittamiseen. Tähän tuloutuvia varoja koskevaan tukijalkaan liittyvät päätöksen tehdään erillisinä, eikä niistä päätetä tässä päätöspykälässä.
     
  2. Toinen tukijalka on elinvoiman kasvuohjelma, jonka seurauksena Mikkelin kaupunki tavoittelee verotulokertymän kasvua. Merkittävien elinvoimainvestointien toteutuminen vaikuttaa suorasti sekä epäsuorasti Mikkelin kaupungille tilitettävän tuloveron, yhteisöveron sekä kiinteistöveron kertymään. Tähän tasapainottamisen tukijalkaan liittyvät päätökset tehdään erillisinä, eikä niistä päätetä tässä päätöspykälässä.
     
  3. Kolmas tukijalka on kaupungin oman palvelutuotannon tehostaminen, jolla tavoitellaan kolmen (3) miljoonan euron sopeutustoimia käyttötalouteen. Tämä päätöspykälä koskee tätä palvelutuotantoon liittyvistä toimenpiteistä koostettua sopeutustoimien kokonaisuutta sekä sillä tavoiteltavaa kolmen miljoonan euron sopeutusvaikutusta. Päätöksen ja eri toimenpiteiden säästövaikutukset ovat pysyviä ja alkavat vaikuttaa käyttötalouteen porrastetusti vuosien 2024-2026 aikana. Lisäksi on huomioitava, että jokaisesta palvelurakenteeseen vaikuttavasta muutoksesta tehdään toimivaltaisten toimielimien erilliset hallinnolliset päätökset kuntalain ja Mikkelin kaupungin hallintosäännön edellyttämällä tavalla.


Liitteenä olevaan taulukkoon on koottu lautakuntakohtaisesti käyttötalouteen esitettävät sopeuttamistoimenpiteet. Taulukossa esitetään vuosikohtaisesti (2024-2026) kunkin toimenpiteen kuluja säästävä tai tuloja lisäävä vaikutus. Lisäksi omissa sarakkeissaan esitetään toimenpiteiden htv-vaikutukset sekä sanalliset kuvaukset toimenpiteiden toiminnallisista vaikutuksista.

Ratkaisua kolmen miljoonan sopeuttamistoimenpiteiden osalta on valmisteltu vuoden 2023 aikana viranhaltijatyönä ja kaupunginhallitusta useasti informoiden. Lokakuussa 2023 tasapainotusohjelmien valmistelutilanne on esitelty myös lautakunnissa. Asiaan liittyen kumppanuuspöydässä järjestettiin 2.11.2023 kuntalaisten kuulemistilaisuus. 22.11.2023 sopeuttamistoimenpiteet käsiteltiin kaupungin yhteistoimintaneuvottelukunnassa. Kaupunginhallitus käsittelee asian kokouksessaan 4.12.2023 ja lähettää sen kaupunginvaltuuston kokoukseen 11.12.2023.

Taulukon mukaisten sopeutustoimenpiteiden pysyväksi taloutta tasapainottavaksi euromääräksi arvioidaan yhteensä 3,34 miljoonaa euroa. Päätettävät toimenpiteet alkavat vaikuttaa talouteen ja toimintaan porrastetusti vuosien 2024-2026 aikana. Kokonaissummasta noin 718 000 euroa vaikuttaa jo vuonna 2024. Vuodelle 2025 kohdistuva vaikutus on 1,12 miljoonaa euroa ja vuodelle 2026 kohdistuva vaikutus 1,5 miljoonaa euroa.

Valtuuston hyväksymien sopeuttamistoimenpiteiden edellyttämät määrärahamuutokset viedään taulukossa esitettyjen euromäärien mukaisena vuoden 2024 talousarvioon määräraha- ja tuloarviomuutoksina. Palvelualuejohtajat valmistelevat yhteistyössä talouspalveluiden kanssa määrärahamuutoksilla päivitetyt käyttösuunnitelmat lautakuntien hyväksyttäväksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle liitteessä esitettyjen, vuosille 2024-2026 kohdistuvien, sopeuttamistoimenpiteiden hyväksymistä. Jokaisesta palvelurakenteeseen vaikuttavasta muutoksesta tehdään toimivaltaisen toimielimen erilliset hallinnolliset päätökset kuntalain ja Mikkelin kaupungin hallintosäännön edellyttämällä tavalla.

Lisäksi kaupuginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2024 osalta päätöksen edellyttämät määräraha- ja tulotavoitemuutokset vuoden 2024 talousarvioon. Samalla kaupunginvaltuusto velvoittaa kaikki viranhaltijat huomioimaan päätetyt sopeutustoimet toiminnassaan sekä tulevien vuosien talousarviovalmistelussa. 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana sopeuttamistoimenpiteisiin tehtiin seuraavat muutosesitykset:

  • Kirsi Olkkonen esitti Pekka Pöyryn ja Petri Pekosen kannattamana, että Suomenniemen päiväkodin lakkauttaminen siirretään vuodelle 2026, jolloin perheille jäisi aikaa reagoida muutokseen.
     

Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Kirsi Olkkosen esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Pirkko Valtola, Jouko Kervinen, Eero Aho, Jani Sensio, Heli Kauppinen, Jatta Juhola, Jaana Strandman) ja 4 ei ääntä (Kirsi Olkkonen, Pekka Pöyry, Petri Pekonen, Jarno Strengell).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
 

  • Lisäksi Heli Kauppinen esitti Jatta Juholan kannattamana, että mikäli uusia kustannustehokkaampia, toimivia ja lapsen edun turvaavia toimintamalleja ei löydy, perusopetuksen säästöt siirretään toteutettavaksi muualta.
     

Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Heli Kauppisen esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa ääntä (Pirkko Valtola, Jouko Kervinen, Eero Aho, Jani Sensio, Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Jaana Strandman, Petri Pekonen) ja 3 ei ääntä (Heli Kauppinen, Jarno Strengell, Jatta Juhola).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

Merkitään, että Heli Kauppinen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen muutosesityksensä.

Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen, sivitysjohtaja Virpi Siekkinen ja kaupuginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Minna Pöntinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että sihteerinä kokouksen loppuajan toimi kaupunginlakimies Annaliisa Leinonen.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle liitteessä esitettyjen, vuosille 2024-2026 kohdistuvien, sopeuttamistoimenpiteiden hyväksymistä. Jokaisesta palvelurakenteeseen vaikuttavasta muutoksesta tehdään toimivaltaisen toimielimen erilliset hallinnolliset päätökset kuntalain ja Mikkelin kaupungin hallintosäännön edellyttämällä tavalla.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2024 osalta päätöksen edellyttämät määräraha- ja tulotavoitemuutokset vuoden 2024 talousarvioon. Samalla kaupunginvaltuusto velvoittaa kaikki viranhaltijat huomioimaan päätetyt sopeutustoimet toiminnassaan sekä tulevien vuosien talousarviovalmistelussa. 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana

  • Valtuutettu Heli Kauppinen esitti valtuutettujen Jatta Juholan ja Veli Liikasen kannattamana päätöstekstiin, koskien taulukon kohtaa "perusopetuksen kustannusrakenteen tarkastelu jne.": seuraavaa: "Mikäli uusia kustannustehokkaampia, toimivia ja lapsen edun turvaavia toimintamalleja ei löydy, perusopetuksen säästöt siirretään toteutettavaksi muualta kuin sivistyksestä."
     
  • Valtuutettu Juha Ropponen esitti valtuutettujen Pertti Karhusen ja Anna Reposen kannattamana, että käsitellään ja hyväksytään vain vuoden 2024 osalta ja vuosien 2025 – 2026 tasapainotukset valmistellaan uudelleen niin, että suunnitelmat ovat käsiteltävänä maaliskuun -2024 valtuuston kokouksessa. Lisäksi tasapainotusohjelmaan lisätään myös vuoden 2027 suunnitelmat.
    ​​​​​​
  • Valtuutettu Anu Kokkonen esitti valtuutettujen Marita Hokkasen, Kirsi Olkkosen, Laura Hämäläisen ja Petri Pekosen kannattamana seuraavan toimenpidealoitteen: "Sivistykselle esitetyn 920 000 € säästöt tehdään hallitusti ja porrastetusti. Säästöjä ja uusia toimintamalleja selvitettäessä on otettava huomioon myös mahdollisuus jatkoaikaan, jos koulutuksen laatu tai lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi kärsivät leikkauksista. Mikkelillä ei ole varaa koulutuksen laadun ja lasten ja nuorten terveyden heikkenemiseen."
     
  • Valtuutettu Kirsi Olkkonen esitti valtuutettujen Antti Pakarisen, Arto Seppälän, Petri Pekosen ja Laura Hämäläisen sekä varavaltuutettu Jaana Vartiaisen kannattamana, että Suomenniemen päiväkodin lakkauttaminen siirretään tasapainotusohjelmassa 1.8. 2025. (Perustelu: Pohjaesityksen aikataulu on liian tiukka. On otettava huomioon, että alueen koulu on juuri lakannut ja perheet joutuvat sopeutumaan tähän. Ensi vuonna eskarin aloittavien ikäluokka on vielä kohtuullisen kokoinen. Kun lakkautusta siirretään, he voivat käydä esikoulunsa lähempänä kotia alunperin suunnitellun mukaisesti. On otettava huomioon, että eskaripäivän jälkeen useimmat tarvitsevat vielä hoitopaikan iltapäivän ajaksi. On perheiden arjen kannalta erittäin hankalaa, että tämä hoitopaikka on 30-40 km:n päässä kodista. Lisäksi lakkautuksen siirron myötä jää aikaa selvittää erilaisia vaihtoehtoja päivähoidon järjestämiselle Suomenniemen alueella.)
     
  • Valtuutettu Pertti Karhunen esitti valtuutettu Anna Reposen kannattamana toimenpidealoitteena, että perusopetuksessa ei uusia hankkeita käynnistetä seuraavien kolmen vuoden aikana (2024–2026).
     
  • Valtuutettu Arto Seppälä esitti valtuutettu Kirsi Olkkosen kannattamana lisäyksen, että poliittiset ryhmät käyvät keskustelun ennen sivistyksen lautakuntarakenteen muuttamista ennen vuoden 2025 kuntavaaleja.


Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että on tehty 4 kannatettua muutosesitystä, joista kaupunginvaltuuston tulee äänestää.

  • Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valtuutettu Arto Seppälän esittämä lisäys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Heli Kauppisen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 32 jaa ääntä, 18 ei ääntä ja yksi oli poissa. Liite 2.
    Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Juha Ropposen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 42 jaa ääntä, 6 ei ääntä, kaksi tyhjää ääntä ja yksi oli poissa. Liite 3.
    Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Kirsi Olkkosen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 21 jaa ääntä, 29 ei ääntä ja yksi oli poissa. Liite 4.
    Puheenjohtaja totesi, että Kirsi Olkkosen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.
     

Muut kaupunginhallituksen esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valtuutettu Anu Kokkosen esittämä toimenpidealoite hyväksyä yksimielisesti. Ei hyväksytty, joten puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka eivät kannata toimenpidealoitetta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat toimenpidealoitteen hyväksymistä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 jaa ääntä, 31 ei ääntä, yksi tyhjä ääni ja yksi oli poissa. Liite 5.
Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Anu Kokkosen toimenpidealoite hyväksyttiin.

Lisäksi puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valtuutettu Pertti Karhusen esittämä toimenpidealoite hyväksyä yksimielisesti. Ei hyväksytty, joten puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka eivät kannata toimenpidealoitetta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat toimenpidealoitteen hyväksymistä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 45 jaa ääntä, 5 ei ääntä ja yksi oli poissa. Liite 6.
Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Pertti Karhusen toimenpidealoitetta ei hyväksytty.

Merkitään, että äänestysluettelot liitetään pöytäkirjaan. Liitteet 2-6.

Merkitään, että valtuutettu Eero Aho poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varavaltuutettu Paavo Puhakka.

Merkitään, että valtuutetut Heikki Nykänen, Paavo Barck ja Sami Nalli sekä varavaltuutettu Mali Soininen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Merkitään, että kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Janne Kinnunen selosti asiaa kaupunginvaltuustolle. 

Tiedoksi

Talouspalvelut, Meidän It ja talous Oy/kirjanpito

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.