Kaupunginhallitus, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 354 Etelä-Savon Energia Oy:n konsernilaina

MliDno-2018-2307

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heikki Siira, talousjohtaja, heikki.siira@mikkeli.fi
Katja Meskanen, taloussuunnittelupäällikkö, katja.meskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Etelä-Savon Energia Oy:n nykyinen konsernilaina erääntyy 31.12.2018. Etelä-Savon Energia Oy:n kanssa on neuvoteltu Mikkelin kaupungilta olevan konsernilainan jatkamisesta ja uusimisesta.

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt (KV § 59, 5.5.2008) aiempien konsernilainojen yhdistämisen ja konsernilainan myöntämisen Etelä-Savon Energia Oy:lle. Lainaehdoista on sovittu tarkemmin velkakirjassa 7.1.2009. Laina on ollut Bullet -laina, joka maksetaan takaisin yhdessä erässä laina-ajan päättyessä. Lainapääoma on 14 295 973,75 euroa ja se erääntyy 31.12.2018.

Etelä-Savon Energia Oy:n kanssa neuvoteltu uusi konsernilaina olisi edelleen bullet laina, laina-aika on 5 vuotta ja koroksi on sovittu 4,5 prosenttia.

Etelä-Savon Energia Oy on Mikkelin kaupungin 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Kyseinen laina on konsernilaina, jonka jatkaminen ei lisää ulkoisen konsernin rahoitusriskiä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Etelä-Savon Energia Oy:lle myönnettyä konsernilainaa voidaan jatkaa sen erääntyessä 31.12.2018 siten, että lainasopimusehtoina on 14 295 973,75 euron lainapääoma, viiden vuoden bullet -laina ajalle 1.1.2019-31.12.2023 ja lainakorko on 4,5 prosenttia. Lainan uudistamispäätös ja sopimus tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Etelä-Savon Energia Oy:lle myönnettyä konsernilainaa voidaan jatkaa sen erääntyessä 31.12.2018 siten, että lainasopimusehtoina on 14 295 973,75 euron lainapääoma, viiden vuoden bullet -laina ajalle 1.1.2019-31.12.2023 ja lainakorko on 4,5 prosenttia. Lainan uudistamispäätös ja sopimus tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että keskustelun aikana valtuutettu Heikki Nykänen ilmoitti olevansa esteellinen (Etelä Savon Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Heikki Siira, talousjohtaja, heikki.siira@mikkeli.fi

Kuvaus

Etelä-Savon Energia Oy:n konsernilainan velkakirja, kaupunginhallituksen 5.11.2018 sekä kaupunginvaltuuston 12.11.2018 päätöksen mukaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan velkakirjan allekirjoitettavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi
  • Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 12.11.2018, § 133 päättänyt Etelä-Savon Energia Oy:lle myönnetyn konsernilainan jatkamisesta uusilla lainaehdoilla. Uudistettu laina on myönnetty seuraavilla lainaehdoilla:

  • Lainamäärä: 14 295 973,75 euroa
  • Lainan korko: Kiinteäkorkoinen, 4,5 % p.a.
  • Lyhennystapa: Kertalyhenteinen
  • Laina-aika: 5 vuotta
  • Eräpäivä: 31.12.2023


Etelä-Savon Energia Oy:n rahoituksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen turvaamiseksi laina-aikaa on perusteltua jatkaa 31.12.2023 jälkeen kaupunginhallituksen 6.11.2023 § 343 päättämän energiaomistusjärjestelyn muutosvaiheen ajalle. Uusitun lainan lainaehdot pysyvät lainapääoman, lainan koron ja lyhennystavan osalta ennallaan. Uusi laina-aika on 1.1.2024-30.6.2024. Energiaomaisuusjärjestelyn toteutumisajankohdasta riippuen laina on mahdollista maksaa takaisin myös nopeammalla aikataululla. Käytännössä konsernilaina maksetaan kaupungille takaisin ESE:n uudelleenrahoituksen yhteydessä.

Koska kyseessä on vanhan velkakirjan laina-ajan jatkaminen ilman keskeisiin valtuuston päättämiin ehtoihin tehtäviä muutoksia, riittää asiassa kaupunginhallituksen päätös.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Etelä-Savon Energia Oy:lle myönnettyä konsernilainaa voidaan jatkaa sen erääntyessä 31.12.2023 seuraavilla lainaehdoilla

  • Lainapääoma: 14 295 973,75 euron
  • Lainan korko: 4,5 % p.a.
  • Lyhennystapa: kertalyhteinen laina
  • Laina-aika: 1.1.2024-30.6.2024
  • Muut ehdot: Laina on mahdollista maksaa kokonaisuudessaan takaisin ennen laina-ajan päättymistä. Tällöin erääntyy myös tuolloin maksamatta oleva korko.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon Energia Oy, talouspalvelut 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.