Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 14.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Luonnonsuojelulain (9/2023) 95 §:n mukainen hakemus luonnonmuistomerkin rauhoittamiseksi, Lepola (491-467-20-6)

MliDno-2023-3328

Valmistelija

  • Henna Koivusalo, ympäristötarkastaja, henna.koivusalo@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin Kalvitsassa sijaitsevan kiinteistön Lepola (491-467-20-6) omistajat ovat jättäneet Mikkelin seudun ympäristölautakunnalle 17.8.2023 hakemuksen yksityisellä maalla sijaitsevan luonnonmuistomerkin rauhoittamiseksi. Kyseessä on kiinteistön pihapiirissä sijaitseva vanha ja suurikokoinen lehtikuusi, jolla on kolme runkoa. Hakemuksessa rauhoittamisen perusteeksi esitetään maisemallista syytä.

Hakemuksen mukaan puun tarkkaa ikää ei ole tiedossa, mutta kiinteistölle vuonna 1947 laaditussa puutarhasuunnitelmassa on merkitty ko. lehtikuusi. Puu on hyvin kookas ja sen päärungon ympärysmitta on yli kolme metriä. Muina perusteluina rauhoittamiselle hakija esittää, että lehtikuusi erottuu ympäristöstään selkeästi, on katseenvangitsija ja sopii hyvin alueen imagoon. Sijaintikiinteistön rakennus on ollut mm. kauppiaan asuntona, hammaslääkärin vastaanottona sekä kahvilana. Muut alueen rakennukset ovat myös vanhoja (mm. rautatieasema sekä ratavartijan talo).

Ympäristöpalvelut on tehnyt 25.8.2023 maastokäynnin kohteeseen.

Luonnonmuistomerkin sijainti ja valokuva kohteesta on esitetty päätöksen liitteenä.

Päätöksen perusteet

Luonnonsuojelulaki (LSL, 9/2023) 95 §:
Puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella, voidaan määrätä rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi.

Yksityisen omistamalla alueella olevan luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta päättää alueen omistajan hakemuksesta tai suostumuksella kunta. Kunnan on huolehdittava yksityisen omistamalla alueella olevan luonnonmuistomerkin merkitsemisestä selvästi havaittavalla tavalla.

Rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä ei saa vahingoittaa tai turmella.

Mikkelin seudun ympäristölautakunta toimii Mikkelissä luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tai rauhoittamisen lakkauttamisesta päättävänä viranomaisena.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Kyseinen lehtikuusi täyttää LSL 95 §:n mukaiset luonnonmuistomerkin kriteerit. Mikkelin seudun ympäristölautakunta päättää LSL 95 §:n mukaisesti rauhoittaa Lepolan tilalla 491-467-20-6 sijaitsevan lehtikuusen sen maisemallisen merkityksen perusteella. Rauhoitus koskee jokaista lehtikuusen kolmea runkoa, puun juuristoa sekä puun lähiympäristöä siltä osin, kuinka kauas puun pääjuuriston arvioidaan ulottuvan (vähintään kolme metriä puun rungosta). Tältä alueelta myöskään maaperää ei saa vahingoittaa.

Tieto luonnonmuistomerkin perustamisesta välitetään Maanmittauslaitokselle ja Metsähallitukselle. Luonnonmuistomerkki merkitään Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden toimesta maastoon selvästi erottuvalla tavalla.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistönomistajat, Mittaus- ja kiinteistöt -yksikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, Maanmittauslaitos, Metsähallitus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja
  • se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.


Tämän lisäksi muutosta saa hakea valittamalla myös:

  • viranomainen, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.


Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Mikäli päätös lähetetään tiedoksi tavallisena kirjeenä, katsotaan asianosaisen saaneen tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Hallintovalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.