Kaupunginhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 VisitSaimaa 2.5 -hankkeen kuntarahoitus

MliDno-2023-196

Valmistelija

  • Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtioneuvoston lisätalousarviossa vuodelle 2023 kohdennettiin Saimaan matkailun kehittämiseen (esim. VisitSaimaa-hankkeelle) lisämääräraha n. 0,5 milj. euroa, jonka myöntövaltuus on osoitettu Etelä-Savon maakuntaliitolle. Ko. määrärahan turvin pystytään jatkamaan VisitSaimaa-brändin rakentamista, yhteismarkkinointia, tuotekehitystä ja kansainvälisen myynnin edistämistä.

Hankkeen tavoite on jatkaa VisitSaimaa2-hankkeessa käynnistettyjä toimenpiteitä ja varmistaa alueen matkailun kasvu ja kansainvälistyminen. Hanke pyrkii auttamaan alueen yrityksiä Korona-pandemian ja Venäjän rajan sulkeutumisen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa kotimaan yhteismarkkinointikampanjoilla ja käynnistämällä uudelleen kasainvälisen matkailun markkinoinnin- ja myynnin toimenpiteet. VisitSaimaa 2.5 -hanke on myös ns. siltahanke suuremmalle, maakunnan yhteiselle LakeSaimaa -hankkeelle, joka toteutetaan sisarhankkeena Etelä-Karjalan vastaavan hankkeen kanssa. Ko. hankkeiden suunnittelu on käynnistynyt ja niiden arvioidaan käynnistyvän myöhemmin syksyllä 2023. Hankkeiden toimenpiteet täydentävät toisiaan. Hanke on suunnattu erityisesti niille yrityksille, jotka olivat aikaisemmassa VisitSaimaa2-hankkeessa mukana ja niille kunnille, jotka olivat tukemassa alueen matkailun kasvua ja kehitystä osallistumalla aikaisemman hankkeen omarahoitukseen.

Hankkeen toimenpiteet on jaettu kolmeen eri työpakettiin:

 Työpaketti 1. Brändi ja alueen tunnettuus kotimaassa

  • VisitSaimaa -nettisivuston ja kampanjasisältöjen päivitys
  • Kotimaan markkinointikampanjat


Työpaketti 2. Brändi ja alueen tunnettuus kansainvälisesti

  • Media- ja vaikuttajamatkat
  • PR-tapahtumat
  • Matkanjärjestäjäyhteistyö ja alueella järjestettävät Work Shopit
  • Kansainväliset kampanjat


Työpaketti 3. Kansainvälisen myynnin edistäminen ja uudet markkinat (veturiyritykset)

  • Yritysten kv-myynnin osaamisen kehittäminen
  • Matkanjärjestäjäyhteistyö ja alueella järjestettävät Work Shopit
  • Markkinakartoitukset ja myyntiverkoston rakentaminen


Hankkeen päätoteuttaja on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja hankkeen osatoteuttajana toimii Savonlinnan seudun matkailupalvelu Oy.

Hankkeen kesto: 1.4.2023 – 31.3.2024 (1 vuosi)
Hankkeen budjetti: 562 500 €

  • EAKR-rahoitus: n. 450 000 €
  • omarahoitus 20 %: n. 112 500 € (yrityksien osuus omarahoituksesta n. 35 000 € ja kuntien osuus omarahoituksesta n. 77 500 €)


Mikkelin kaupungin osuus hankkeen omarahoituksesta on yhteensä enintään 20 000 €, josta 15 000 € kohdentuu vuodelle 2023 ja 5 000 € vuodelle 2024.

Hankehakemus on jätetty Etelä-Savon maakuntaliitolle ja hankehakemuksen käsittely on ollut 16.3.2023 maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön kokouksessa, joka on puoltanut hankkeen rahoittamista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää kuntarahoitusta VisitSaimaa 2.5 -hankkeelle vuosille 2023-2024 yhteensä enisntään 20 000 € (v. 2023 / 15 000 € ja v. 2024 / 5 000 €). Myönnetty kuntarahoitus maksetaan kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet).

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy / Maisa Häkkinen ja Maarit Randelin, Mikkelin kaupunki / Tiina Viskari

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.