Kaupunginhallitus, kokous 9.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Valtuustoaloite tehokkaan ja vaikuttavan energiansäästöohjelman aloittamiseksi Mikkelin kaupungin ja sen konsernin toiminnassa

MliDno-2022-5086

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen esitti 26.9.2022 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelin kaupungin v. 2021 tilinpäätöksen mukaan kaupungilla oli sähkökuluja yhteensä 3,26 milj. euroa. Ensi vuoden budjettiin ennakkotietojen mukaan joudutaan varaamaan noin 10 miljoonaa euroa ja voi olla että jopa enemmän. Nousu johtuu kohonneesta sähkön hinnasta. Tämän lisäksi tulee lisäkustannuksia kaukolämmöstä ja vedestä, joiden hinnat ovat myös nousseet. 

Nämä miljoonat ovat poissa muusta kaupungin käyttömenoista, kuten esimerkiksi perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta, kulttuurista, liikunnasta ja nuorisotyöstä. Mielestäni peruspalvelut on toteutettava laadukkaasti, eikä henkilöstöä tule lomauttaa säästöjen aikaansaamiseksi, eli mielummin on säästettävä energialaskusta.

Mikkeliläisten kanssa keskustellessa on jo nyt tullut ehdotuksia energian säästämiseksi. Kuntalaiset ovat muun ohella ehdottaneet kaupungin työntekijöiden etätyön lisäämistä, lämpötilojen alentamista kaupungin kiinteistöissä, joka toisen lampun irrottamista kiinteistöissä ja katuvaloissa, aukioloaikojen lyhentämistä tai osittain kiinni laittamista sellaisista kohteista, jotka kuluttavat paljon energiaa ja valaistuksen laittamista pois päältä nykyistä aiemmin. Kuntalaiset ymmärtävät tilanteen ja ovat valmiita joustamaan.
 
Esitän, että Mikkelin kaupunki konserniyhtiöineen tekee hyvin pikaisesti tehokkaan ja vaikuttavan energiansäästöohjelman pienentääkseen tulevan talven energiakulujaan. Esitän myös, että kaupunki kysyy asukkailtaan ideoita ja ehdotuksia energian säästämiseksi.

Mikkelissä 26.9.2022

Satu Taavitsainen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Merkitään, että kokouksen sihteerinä tämän pykälän ajan toimi kaupunginlakimies Tarja Poikolainen.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään helmikuussa 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtuutettu Satu Taavitsainen on esittänyt, että Mikkelin kaupunki konserniyhtiöineen tekee hyvin pikaisesti tehokkaan ja vaikuttavan energiansäästöohjelman pienentääkseen tulevan talven energiakulujaan. Lisäksi on esitetty, että kaupunki kysyy asukkailtaan ideoita ja ehdotuksia energian säästämiseksi.

Mikkelin kaupunki on aloittanut järjestelmällisen energiansäästötyön vuonna 2010 kuntien energiansäästösopimukseen liityttyään. Energianseurantaa, energiataloudellisia investointeja ja käytön optimointia on tehty vuosittain energiankulutuksen vähentämiseksi. Energiatehokkuussopimukseen ovat liittyneet myös Mikalo ja Naistinki.

Kesällä 2022 energiankäytön hillitsemiseen oli asetettava entistä määrätietoisempi linjaus valtakunnallisen energiavajeen ehkäisemiseksi sekä kustannusten nousun hillitsemiseksi. Tässä yhteydessä hyväksyttiin suuremmat muutokset kaupungin kiinteistöjen palvelutasoon ja käyttömukavuuteen. Kaupunginhallitus päätti 10.10.2022 § 364 Linjaukset energian (sähkö) kulutuksen leikkaamiseksi.

Kaupungin talonrakennuspalvelut on panostanut kuluvan syksyn aikana entistä enemmän energiankulutuksen seurantaan ja kulutuksen pienentämiseen. Jo päätettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanon lisäksi panostukset kohdistuvat paljon energiaa kuluttavien rakennusten säätöjen optimointiin sekä tilojen käyttäjien opastukseen. Kaupungin henkilökuntaa kannustetaan ilmoittamaan havaitsemistaan energiansäästökohteista, jotta kaikki mahdolliset säästötoimenpiteet saadaan huomioitua.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.05 - 16.20.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.