Kaupunginvaltuusto, kokous 25.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Tililuoton myöntäminen BioSairila Oy:lle

MliDno-2021-75

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

BioSairila Oy:n hallitus on kokouksessaan 21.12.2020, § 8 päättänyt esittää Mikkelin kaupungin konsernitilipalveluun liittymistä sekä 1.000.000,00 euron tililuoton hakemista biojalostamon käyttöönoton ja tuotannon aikaisen maksuvalmiuden varmistamiseksi. Mikkelin kaupungin konserniomistus BioSairila Oy:ssa on tytäryhtiöiden kautta 100 %.

Mikkelin kaupungin (emoyhtiö) konsernitilipalvelun piiriin kuuluu kaupungin lisäksi kaupungin liikelaitokset, Etelä-Savon pelastuslaitos sekä kaupungin tytäryhtiöitä. Kaupunginvaltuusto on viimeksi 16.3.2020 § 18 vahvistanut konsernisopimukseen liitetyt tililuotot. Mikkelin kaupungin konsernipankkina toimii OP Yrityspankki Oyj (KH 2017 § 65 ja KV 2018 § 130).

Konsernitilipalveluun on liitetty 25 miljoonan euron tililuottolimiitti. Kaupungin myöntämien tililuottojen määrät ja korkoehdot on tarkistettu konsernitilipalvelun sopimuskauden ja -ehtojen muuttuessa. Voimassa olevat, OP Yrityspankki Oyj:n sopimuksen mukaiset, Mikkelin kaupungin (emo) korkoehdot ovat seuraavat:

  • tililuottoprovisio on 0,08 % tililuoton kokonaismäärästä
  • käytettävän tililuoton korko on euribor 3kk + 0,30 %
  • tilillä olevalle pääomalle ei makseta korkoa, negatiivista viitekorkoa ei peritä asiakkaalta


Kaupunki vastaa konsernitilipalvelun kilpailuttamisesta ja ylläpidosta volyymiin perustuvien toiminnallisten ja taloudellisten hyötyjen saavuttamiseksi sekä konserniyhteisöjen lyhytaikaisen rahoituksen turvaamiseksi. On perusteltua, että Mikkelin kaupunki (emo) veloittaa konserniyhteisöiltä korkoa tililuoton käytöstä. Tililuottojen korkoperusteet konserniyhteisöjen osalta ovat (KV 27.3.2018 § 27) :

Mikkelin kaupungin taseyksikkö ja liikelaitokset

  • tililuottoprovisio on 0,08 % tililuoton kokonaismäärästä
  • käytettävän tililuoton korko on euribor 3kk + 0,30 % + 0,1 % = euribor 3 kk + 0,40 %


Mikkelin kaupungin konserniyhteisöt/yhtiöt

  • tililuottoprovisio on 0,08 % + 0,10 % = 0,18 % tililuoton kokonaismäärästä
  • käytettävän tililuoton korko on euribor 3kk + 0,30 % + 0,30 % = euribor 3 kk + 0,60 %

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää avata BioSairila Oy:lle konsernitiliratkaisuun liitetyn maksuliiketilin ja myöntää BioSairila Oy:lle konsernitiliin liitetyn tililuoton seuraavilla ehdoilla:

  • Limiittimäärä: 1.000.000,00 euroa
  • Limiittiprovisio/vuosi: 0,18 % tililuoton kokonaismäärästä
  • Velan korko: euribor 3 kk + 0,60 %


Kaupunginvaltuusto valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan BioSairila Oy:n liittämisen konsernitilipalveluun yhdessä OP Yrityspankki Oyj:n ja BioSairila Oy:n kanssa.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää avata BioSairila Oy:lle konsernitiliratkaisuun liitetyn maksuliiketilin ja myöntää BioSairila Oy:lle konsernitiliin liitetyn tililuoton seuraavilla ehdoilla:

  • Limiittimäärä: 1.000.000,00 euroa
  • Limiittiprovisio/vuosi: 0,18 % tililuoton kokonaismäärästä
  • Velan korko: euribor 3 kk + 0,60 %


Kaupunginvaltuusto valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan BioSairila Oy:n liittämisen konsernitilipalveluun yhdessä OP Yrityspankki Oyj:n ja BioSairila Oy:n kanssa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana valtuutettu Raimo Heinänen esitti valtuutettujen Marita Hokkasen ja Jussi Marttisen kannattamana, ettei tililuottoa myönnetä. 

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Raimo Heinäsen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 37 jaa ääntä, 10 ei ääntä, 3 tyhjää ääntä ja yksi valtuutettu oli poissa. 

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Merkitään, että äänestysluettelo liitetään pöytäkirjaan. Liite 2.

Merkitään, että valtuutetut Eero Aho ja Soile Kuitunen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja valtuutettu Mikko Siitonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Merkitään, että vs. talousjohtaja selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Tiedoksi

BioSairila Oy, OP Yrityspankki Oyj, talouspalvelut, Meidän IT ja talous Oy/kirjanpito

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.