Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 11.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen johtoryhmän nimeäminen

MliDno-2021-72

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Sanna Marinin hallitusohjelmassa linjataan, että yliopistokaupunkien kanssa luodaan erilliset sopimukset julkisen ja yksityisen TKI-rahoituksen strategisesta kohdentamisesta globaalisti kilpailukykyisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Ekosysteemisopimukset ovat osa hallituksen toimia, joilla Suomesta halutaan luoda vuoteen 2030 mennessä maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö.

Osana sopimuksellista kaupunkipolitiikkaa ekosysteemisopimukset tähtäävät kaupunkien ja valtion välisen kumppanuuden kehittämiseen ja tiivistämiseen. Tämän elementtejä ovat rahoitus sekä vuorovaikutus toimintatapana. Yliopistokaupunkien lisäksi sopimukset tehdään myös yliopistokeskuskaupunkien kanssa.

Sopimuskumppanuuden ideana on yhteisen prosessin kautta määritellä strategiset päävalinnat, joita halutaan kehittää. Sopimusten sisällöt perustuvat ensisijaisesti kaupunkiseudulla tehtyyn, kaupungin yhteistyössä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän kanssa tekemään innovaatiovetoisen kasvun strategiaan ja toiseksi valtio tavoittelee tehtävillä sopimuksilla kansallisia linjauksia tukevia alueellisia innovaatioekosysteemejä, jotka luovat uutta paikallista kehitysdynamiikkaa ja kansainvälisesti merkittäviä uusia kasvuavauksia sekä toteuttavat osaltaan hallituksen kestävän kasvun strategiaa.

Sopimuksissa kaupungit toimivat

  • Alustana elinkeinoelämän, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyön vahvistamiseksi
  • Yksittäisten hankkeiden kehitys- ja kokeiluympäristönä
  • Innovaatiokeskittyminä, jotka pystyvät houkuttelemaan kansainvälisiä investointeja ja osaajia Suomeen
  • Edelläkävijöinä digitaalisten sekä vähähiilisten ja resurssitehokkaiden yhdyskuntien rakentamisessa tarjoten elinkeinoelämälle uusia liiketoimintamahdollisuuksia
  • Edelläkävijämarkkinoina (investoinnit ja innovatiiviset hankinnat välineinä)
  • Temaattisten verkostojen vetäjinä


Sopimusten aikaansaamiseksi työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt eri osapuolten kesken sopimusmenettelyn kesällä 2020. Syksyn aikana on yhteistyössä ministeriön kanssa valmisteltu Mikkelin kaupungin esitys ekosysteemisopimukseksi, joka on liitteenä. Valmisteluun paikallisesti on kaupungin ja kaupungin kehitysyhtiön lisäksi osallistunut tiiviisti Mikkelin yliopistokeskuksen, LUT-yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun edustajat ja lisäksi mukana ovat olleet Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon ELY.

Mikkelin kaupungin osalta sopimukseen kirjattu strateginen painopiste vuosille 2020-2027 on ”Yhdyskuntavesien kiertotalous”, jonka tarkempi kuvaus tavoitteineen löytyy sopimusluonnoksesta. Painopiste on määritelty niin, että se mahdollisimman hyvin tukee kaupungin strategisen kehittämisalustan, EcoSairilan tavoitteita. Ekosysteemisopimus mahdollistaa uuden jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakentuvan Sinisen biotalouden osaamiskeskuksen, Blue Economy Mikkelin (BEM) koordinointia, palveluiden kehittämistä ja markkinointia pitkäjänteisesti. Näin se täydentää erilaisilla hankkeilla toteutettavaa kehittämistyötä.

Ekosysteemisopimus nostaa EcoSairilan ja BEM-osaamiskeskuksen valtakunnallista statusta ja uskottavuutta. Sopimusneuvotteluissa TEM on kannustanut Mikkeliä hakemaan entistä vahvempaa valtakunnallista roolia ja jatkamaan yhteistyön kehittämistä elinkeinoelämän kanssa uuden liiketoiminnan ja viennin edistämiseksi.

Ministeriöstä saadun ohjeistuksen ja tavoiteaikataulun mukaan sopimus tulisi hyväksyä kaupungeissa viimeistään viikolla 3. Tämän jälkeen TEM vie sopimusten yhteenvedon (ja sopimukset sen liitteinä) ministerin hyväksyttäväksi 14.1.2021. Samalla TEM vie sopimusten alkuvaiheen toteutuksen käynnistävän AKKE-rahoituksen alueellista jakoa koskevan päätöksen päätettäväksi valtioneuvostossa (tavoitteena vko 3-4).

Sopimukset allekirjoitetaan sen jälkeen, kun ne on hyväksytty kaupungeissa ja TEM:issä, alkaen viikolla 3. Sopimuksiin kirjataan yhtenäisesti ”astuu voimaan kun molempien osapuolten allekirjoitettua sen ja päättyy 31.12.2027.” Sopimusten toimenpiteet voivat käynnistyä (aikaisintaan) sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Ohjeistuksen mukaan kaupunkien on hyvä samanaikaisesti valmistautua hankehakemusten laatimiseen oman alueensa maakunnan liittoon, joka toimii juridisesti sopimuksen toteutuksen liittyvien hankkeiden rahoituspäätösten tekijätahona.

Sopimusten toteuttamiseen liittyvä rahoituspäätös tehdään myöhemmin kun kaikkien kaupunkien kanssa valtion neuvottelema kokonaisuus on selvillä. Alustavasti Mikkelin osalta on esitetty, että ensimmäisellä jaksolla vuosina 2021-2023 ekosysteemisopimuksen toimenpiteiden rahoituksen kokonaisbudjetti olisi yhteensä n. 280 000 €/vuosi, josta valtion osuus olisi 60%, Mikkelin kaupungin osuus 20% ja Mikkelin seudun osuus 20%. Vuoden 2024-2027 osalta sopimusta tarkastellaan sekä sisältöjen että rahoituksen osalta vuonna 2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginlakimies Tarja Poikolainen saapui kokoukseen takaisin tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on vuonna 2021 solminut valtion kanssa ns. ”Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen” vuosille 2021-2027. Osana sopimusta ja sen toteutusta on kaupunki vuoden 2021 puolella perustanut kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksellä ekosysteemisopimuksen johtoryhmän. Sopimuksessa asia on seuraavasti:

”Ekosysteemisopimusta varten Mikkelin kaupunki perustaa johtoryhmän, jossa ovat edustettuina sopimuksen paikallinen pääosapuoli Mikkelin kaupunki ja muut paikallisesti tarpeellisiksi katsomat yhteistyötahot. Johtoryhmä vastaa sopimusta toteuttavien ja sopimuksessa mainittujen strategisten painopisteiden mukaisten hankkeiden ja toimenpiteiden valinnasta sekä tavoitteiden seurannasta.”

Aiemmin nimetyssä johtoryhmässä on ollut edustajat kehitysyhtiöstä sekä alueen korkeakoulutoimijoista. Myöhemmin tarkentuneen ohjeistuksen perusteella on kuitenkin tarkoituksenmukaista, että ko. johtoryhmä nimetään uudelleen ja se miehitetään ainoastaan kaupungin edustajilla. Johtoryhmän sihteerinä toimii strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja sillä on mahdollisuus kutsua asiantuntijajäseniä johtoryhmän kokouksiin tarpeen mukaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Konserni ja elinvoimajaosto päättä nimetä Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen johtoryhmään seuraavat jäsenet:

- kaupunginjohtaja Timo Halonen
- hallintojohtaja Ari Liikanen
- kaupunginlakimies Tarja Poikolainen

Konserni- ja elinvoimajaoston päätös kumoaa aiemmin kaupunginjohtajan (4.5.2021 §12) tekemän viranhaltijapäätöksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Mikkelin kaupunki / Aki Kauranen, Miksei Oy / Juha Kauppinen, LUT-yliopisto / Mari Kallioinen-Mänttäri, Xamk / Hanne Soininen, MUC / Matti Malinen, Operon Oy / Mikko Laitinen, Etelä-Savon ELY / Juha Pulliainen, Etelä-Savon maakuntaliitto / Merja Olenius

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.