Kaupunginhallitus, kokous 23.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 333 Työllisyystoimikunnan jäsenten nimeäminen 2021 - 2023

MliDno-2021-3088

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi
  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin työllisyydenhoidon tukemiseksi on ollut perustettuna ohjaava toimielin vuodesta 2010, aluksi työllisyysjaoksena ja vuodesta 2019 työllisyystoimikuntana. Mikkelin kaupunki ja sen kehyskunnat ovat hakeneet mukaan työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun, joka käynnistyi 1.3.2021. Päättäessään hakeutumisesta on linjattu, että aikaisemmin toiminut työllisyystoimikunta laajennetaan siten, että se toimii samalla kuntakokeilun ohjausryhmänä. Kaikki aikaisemmin työllisyystoimikunnassa käsitellyt asiat voidaan käsitellä esitetyssä ohjausryhmässä.

Mikkelin seudun työllisyyden edistämisen ohjausryhmän tehtävänä on seurata työllisyydenhoidolle asetettujen tavoitteiden toteutumista, valmistella siihen liittyviä päätösesityksiä kaupunginhallitukselle ja antaa ohjausta kuntakokeilun operatiiviselle johdolle.

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ohjausryhmä esitetään perustettavaksi kokeilun ajalle vuoden 2023 loppuun. Nykyinen laki kuntakokeilusta on asetettu 30.6.2023, mutta hallitus kehysriihen yhteydessä on ilmoitettu kokeiluille tulevasta jatkoajasta.

Nykyinen työllisyystoimikunnan kokoonpano on ollut seuraava:

Pekka Patama, palvelupäällikkö, puheenjohtaja, kaupunki
Ari Liikanen, hallintojohtaja, varapuheenjohtaja, kaupunki
Kristiina Leppänen, työnsuunnittelija, sihteeri, kaupunki
Soile Kuitunen, kaupunginhallituksen edustaja
Pekka Pöyry, kaupunginhallituksen edustaja
Armi Salo-Oksa, kaupunginhallituksen edustaja​​​​​
Juha Kauppinen, toimitusjohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Hanna Makkula, toimistonjohtaja, EteläSavon TE-toimisto
Pirjo Kirvesmies, palvelupäällikkö, EteläSavon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (varajäsenenä Satu Auvinen, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja)
Harri Lankinen, toiminnanjohtaja, Mikkelin Toimintakeskus ry.
Arja Flinkman, toimitusjohtaja, Etelä-Savon Koulutus Oy
Arja Väänänen, hyvinvointikoordinaattori, kaupunki

Lisäksi työllisyystoimikunnan kokouksiin on kutsuttu asiantuntijoita käsiteltyjen aiheiden mukaisesti. Kuntakokeilun alettua 1.3.2021 on kokouksiin kutsuttu myös Mikkelin kaupungin kehyskuntien edustaja työllisyyskoordinaattori Virpi Maaranen Mäntyharjun kunnasta.

Mikkelin seudun Työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ohjausryhmäksi esitetään:

  • puheenjohtaja: palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Patama
  • varapuheenjohtaja: hallintojohtaja Ari Liikanen
  • sihteeri: asiakaspalveluvastaava Niina Koponen
     

Muina jäseninä olisi seuraavien tahojen edustajat:

  • Kaupunginhallituksen edustajat, kolme jäsentä
  • Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy edustaja, yksi jäsen
  • EteläSavon TE-toimisto, yksi jäsen
  • Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, kaksi jäsentä
  • Uutta elämää Group (Mikkelin toimintakeskus ry.), yksi jäsen
  • Etelä-Savon Koulutus Oy, yksi jäsen
  • Mikkelin kaupunki, nuorisotoimi, yksi jäsen
  • EteläSavon maakuntaliitto / Etelä-Savon TYP-verkosto, yksi jäsen
     

Nimeämispyynnöissä esitetään mahdollisuus nimetä myös varajäsen/jäsenet varsinaisille jäsenille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää työllisyystoimikunnan, joka samalla toimii Mikkelin seudun työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ohjausryhmänä ajalla 1.9.2021 – 31.12.2023 edellä esitetyllä tavalla ja nimeää työllisyystoimikuntaan/ohjausryhmään esitetyt henkilöt sekä nimeää siihen kolme kaupunginhallituksen jäsentä.

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:tä, Etelä-Savon TE-toimistoa, Etelä-Savon Koulutus Oy:tä, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymää, Etelä-Savon maakuntaliittoa ja Uutta Elämää Group Oy:tä ja nuorisopalvelua nimeämään jäsenet ja mahdollisest varajäsenet edellä mainitun mukaisesti. Edelleen pyydetään muita kuntakokeilussa olevia kuntia nimeämään yksi yhteiden jäsen ja mahdollinen varajäsen ko. ohjausryhmään.  

Päätös

Keskustelun aikana esittelijä muutti esitystä niin, että Uutta elämää Oy:n tilalle vaihdetaan Mikkelin Toimintakeskus ry. Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi edustajakseen Pekka Pöyryn, Armi Salo-Oksan ja Jarno Strengellin sekä varajäseneksi Raimo Heinäsen.

Tiedoksi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Etelä-Savon TE-toimisto, Etelä-Savon Koulutus Oy, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Etelä-Savon maakuntaliitto ja Uutta Elämää Group Oy, Mikkelin kaupungin nuorisopalvelu, Pekka Patama, listatiimi

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.