Vanhusneuvosto, kokous 23.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Tiedotettavat asiat

Valmistelija

  • Arja Väänänen, hyvinvointikoordinaattori, arja.vaananen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuullaan Ikä- ja muistiystävällinen Haukivuori- hankkeen kuulumiset.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Karttunen, hankarttune@gmail.com

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi ikä- ja muistiystävällinen Haukivuori -hankkeen kuulumiset. Jäsen Raimo Nieminen kertoi kuulumiset hankkeen etenemisestä. Hanke on teettänyt simulaation palveluiden suhteen. Hanke järjestää ohjausryhmälle tutustumisen toteutettuihin ikä- ja muistiystävällisiin toimiin Haukivuoren alueella. Hankkeelle haetaan jatkoaikaa koronatilanteen vuoksi. Haukivuoren mallien monistaminen jatkossa soveltaen muille alueille on tärkeää.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa sekä hallinnon sisäistä määräystä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista ei saa hallintoprosessilain (808/2019) 6.2 §:n perustella hakea muutosta valittamalla.