Kaupunginvaltuusto, kokous 22.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Valtuustoaloite: Sisäinen tarkastus Biosairila Oy:n taloudellisesta ja toiminnallisesta tilanteesta (lisäpykälä)

MliDno-2024-1567

Kuvaus

Valtuutettu Jarno Strengell ym. esittivät 22.4.2024 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Asia
Me allekirjoittaneet esitämme, että 2016 perustetun BioSairila Oy:n taloudesta- ja toiminnasta 2016-2023 tehdään Mikkelin vesilaitoksen 2023 kaltainen sisäinen tarkastus, josta ilmenee esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Sisäinen tarkastus on riippumaton ja objektiivinen arviointi- ja varmistus, jonka tarkoituksena on tuottaa lisäarvoa Mikkelin kaupungille ja parantaa sen toimintaa.
  • Sisäinen tarkastus arvioi organisaation valvonta-, johtamis- ja hallintoprosessien sekä riskienhallinnan tarkoituksenmukaisuutta ja tuloksellisuutta ja pyrkii siten edistämään organisaation tavoitteiden saavuttamista sekä hyvän hallintotavan toteutumista.
     

Perustelu:
Useat kaupungin asukkaat ja luottamushenkilöt ovat kyseenalaistaneet BioSairilan toiminnan, jonka 2020-2022 liikevaihto oli yhteenä noin 1,9 miljoonaa euroa ja tulos 3,2, miljoonaan euroa miinuksella, pelkästään 2022 tilikauden tulos oli -800 000 euroa. Lisäksi kaasulaitosinvestointi nousi alkuperäisestä 5 miljoomasta eurosta noin 17 miljoonaan euroon.

Keskusteluissa on ollut esillä, että osittain BioSairila Oy:n huonon taloudellisen tilanteen johdosta, Metsäsairilaa oltaisiin fuusioimassa esimerkiksi Jätekukkoon, joka toimii pääosin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella, 15 kunnan omistamana jäteyhtiönä.
Jätekukossa Mikkeli olisi omistuksen- ja päätösvallan osalta vähemmistössä sekä saisi yhdeksän jäsenen hallitukseen ehkä yhden jäsenen, tällöin päätäntävalta Mikkelin jäteasioista siirtyisi pois Mikkeliltä.

Metsäsairilan omistusosuus Biosairilasta on 60 prosenttia ja ESE:n omistusosuus 40 prosenttia. Olisi toivottavaa, että Mikkelin kaupungin konserniyhtiöt Metsäsairila ja ESE tukisivat tytäryhtiön BioSairila Oy:n sisäistä tarkastusta.

Taustatieto:
www.biosairila.fi
"BioSairila Oy on markkinaehtoinen kiertotalousalan yritys, jonka ydinliiketoimintaan kuuluvat biokaasun tuotanto ja jakelu sekä yritysjätteiden vastaanottopalvelut. BioSairila Oy omistaa kaksi biojalostamoa, toisen Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksen alueella ja toisen Haukivuorella, sekä kompostointilaitoksen".

Uusi jätelaki velvoittaa jätealan toimijat erilliskeräämään ja kierrättämään jätteitä nykyistä tehokkaammin.

Konserni- ja elinvoimajaosto 13.2.2024:
Jaoston päätöksessä ei mainita, että BioSairila Oy:n toiminnasta tehtäisiin sisäistä tarkastusta tai selvitystä.
"Konserni- ja elinvoimajaosto päättää käynnistää selvitystyön, jolla kirkastetaan Mikkelille mahdollisia jätehuollon palvelutehtävän viranomais- ja organisointimalleja niin, että jätelain sekä komission asettamat kierrätys ja kiertotalouden tavoitteet sekä paikallinen kustannustehokkuus ja palvelutehtävän omistajariskit hallitaan jatkossakin. Selvitystyö laaditaan konsulttityönä".

Allekirjoittajat:

Jarno Strengell

Hannu Tullinen, Paavo Barck, Enrique Tessieri,
Arto Seppälä, Jatta Juhola, Petri Pekonen,
Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Petri Tikkanen,
Raimo Heinänen, Jarmo Lautamäki, Jenni Tissari,
Jussi Marttinen, Pertti Karhunen, Jaakko Väänänen,
Tanja Hartonen, Juha Ropponen, Anna Reponen,
Jaana Vartiainen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.