Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 12.11.2026

§ 99 Roskaantuminen kiinteistöllä 213-416-3-21, siivoamismääräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen

MliDno-2026-3777

Valmistelija

  • Jouni Lintunen, ympäristötarkastaja, jouni.lintunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kiinteistö 

Lihva, Kangasniemi, kiinteistötunnus 213-416-3-21. Kiinteistö on tullut nykyisen omistajan omistukseen perintönä. 

Asian tausta 

Kiinteistöllä on ollut jo vuosien ajan sinne kerättyä romua. Kiinteistöllä on lisäksi tulipalossa tuhoutuneen asuinrakennuksen raunioita. Aiemman kiinteistön käyttäjän kuoltua roskaajaa ei voida enää velvoittaa siivoamaan aluetta. 

Havainnot kiinteistöllä 

Ympäristötarkastajan havaintojen mukaan kiinteistöllä on runsaasti jätettä ja muuta alueelle kuulumatonta materiaalia. Jätteet koostuvat pääosin metallista, sähkö- ja elektroniikkaromusta sekä tulipalossa tuhoutuneen rakennuksen raunioista ja muusta rakennusjätteestä. Maastokäynnillä 1.10.2026 todettiin, ettei aluetta ollut siivottu aiemman kehotuksen mukaisesti. Kiinteistöllä oli edelleen romua ja rakennuksen raunioita, joten alueen roskaantunut ja epäsiisti tila jatkui, vaikka sieltä olikin viety metalliromua.

Aikaisemmat käsittelyvaiheet 

30.8.2024 ympäristötarkastaja kehotti kiinteistön omistajaa ryhtymään kiinteistön siistimiseen, aloittamaan työn syksyn 2024 aikana ja viemään siivouksen päätökseen vuoden 2025 aikana. 

1.10.2026 ympäristötarkastaja teki kiinteistölle maastokäynnin. Käynnillä todettiin, ettei aluetta ollut siivottu kehotuksen mukaisesti. 

2.10.2026 päivätyllä asiakirjalla kiinteistön omistajalle varattiin hallintolain 34 §:n mukainen tilaisuus tulla kuulluksi suunnitellusta siivoamismääräyksestä, määräajasta ja uhkasakosta. Vastine pyydettiin toimittamaan viimeistään 23.10.2026. 

Kiinteistön omistaja on antanut oman vastineensa.

Sovelletut oikeusohjeet 

  • Jätelaki (646/2011): 5 §, 13 §, 72–75 §, 126 §, 129 §, 138 § ja 139 § 
  • Uhkasakkolaki (1113/1990): 4 §, 6–8 §, 10 §, 12 §, 19 §, 22–24 § 
  • Hallintolaki (434/2003): 34 §, 43–45 §, 47 § ja 60 § 
  • Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019): 122 § 

Päätöksen perustelut 

Jätelain 72 §:n roskaamiskiellon mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Kiinteistöllä todetusta romusta, sähkö- ja elektroniikkaromusta, rakennusjätteestä ja palaneen rakennuksen raunioista aiheutuu ainakin epäsiisteyttä ja maiseman rumentumista. Kiinteistö on siten jätelain 72 §:ssä tarkoitetulla tavalla roskaantunut. 

Jätelain 73 §:n mukaan roskaaja on ensisijaisesti velvollinen poistamaan roskaavan esineen tai aineen ja siivoamaan roskaantuneen alueen. Tässä asiassa roskaamisesta vastuussa ollutta henkilöä ei voida enää velvoittaa, koska hän on kuollut. 

Koska kyse on asemakaava-alueen ulkopuolisesta muusta alueesta, siivoamisvelvollisuus arvioidaan jätelain 74 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla. Sen mukaan alueen haltija on toissijaisesti siivoamisvelvollinen, jos siivoamista ei ole pidettävä kokonaisuutena arvioiden kohtuuttomana ottaen huomioon haltijan mahdollisuudet ehkäistä roskaantumista tai huolehtia siivoamisesta, roskaantumisen määrä ja alueen sijainti sekä muut näihin rinnastettavat seikat. 

Roskaantuminen on syntynyt ennen nykyisen omistajan omistusaikaa, mikä puoltaa velvoitteen kohtuullisuuden huolellista arviointia. Toisaalta kiinteistön omistajaa on kehotettu siivoamaan alue jo 30.8.2024, siivoukselle on varattu pitkä aika, eikä roskaantunutta tilaa ollut 1.10.2026 mennessä poistettu. Määräaika 20.6.2027 antaa edelleen useita kuukausia työn järjestämiseen, jätteiden lajitteluun ja kuljetuksiin. Kun otetaan huomioon roskaantumisen pitkä kesto, jätteen määrä, omistajan tosiasiallinen mahdollisuus järjestää siivous sekä annettu pitkä toteuttamisaika, siivoamisvelvollisuutta ei ole käytettävissä olevan selvityksen perusteella pidettävä jätelain 74 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. 

Jätelain 75 §:n nojalla kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa. Jätelain 126 §:n nojalla valvontaviranomainen voi määrätä jätelakia rikkovan täyttämään velvollisuutensa. Määräys on tarpeen, koska kehotus ei ole johtanut alueen siivoamiseen. 

Jätelain 129 §:n mukaan määräystä on tehostettava uhkasakolla, jollei tehostamista ole pidettävä ilmeisen tarpeettomana. Koska vapaaehtoista kehotusta ei ole noudatettu, tehoste ei ole ilmeisen tarpeeton. Kiinteä 1 000 euron uhkasakko on suhteutettu päävelvoitteen laatuun ja laajuuteen sekä siihen, että velvoitettu ei ole itse aiheuttanut alkuperäistä roskaantumista. Uhkasakon tarkoituksena on saada velvoitettu noudattamaan määräystä, ei rangaista aiemmasta laiminlyönnistä. 

Päätös voidaan jätelain 139 §:n nojalla määrätä noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta, koska roskaantunut tila jatkuu ja siivoamista on jo pitkään lykätty. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. 

Päätöksen salassa pidettävinä liitteinä (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999, 24 §) ovat kiinteistönomistaja, kehotus, muistio ja kuuleminen sekä kiinteistönomistajan vastineet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

1. Päävelvoite 

Mikkelin seudun ympäristölautakunta määrää kiinteistön Lihva 213-416-3-21 omistajan ja jätelain 74 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun alueen haltijan siivoamaan kiinteistön viimeistään 20.6.2027. 

Siivoamisessa on: 

  1. poistettava kiinteistöltä romut, sähkö- ja elektroniikkaromu, rakennusjätteet, palaneen rakennuksen jätteet ja rauniot sekä muut jätelain 72 §:ssä tarkoitettua roskaantumista aiheuttavat esineet ja aineet; 
  1. lajiteltava ja toimitettava jätteet niiden laadun mukaisesti vastaanottajille, joilla on oikeus ottaa kyseisiä jätteitä vastaan; sekä 
  1. saatettava alue sellaiseen kuntoon, ettei sinne jää jätelain 72 §:ssä tarkoitettua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa aiheuttavia jätteitä, esineitä tai aineita. 

Velvoitetun on ilmoitettava siivouksen valmistumisesta kirjallisesti Mikkelin seudun ympäristöpalveluille viimeistään 20.6.2027. Ilmoitukseen on liitettävä käytettävissä olevat kuitit, siirtoasiakirjat tai muut tositteet jätteiden toimittamisesta asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin. Ympäristöpalvelut tarkastaa velvoitteen noudattamisen tarvittaessa maastokäynnillä. 

2. Uhkasakko 

Mikkelin seudun ympäristölautakunta asettaa päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi 1 000 euron kiinteän uhkasakon. 

Jos päävelvoitetta ei ole noudatettu 20.6.2027 mennessä eikä laiminlyöntiin ole pätevää syytä, lautakunta voi erillisellä päätöksellä tuomita uhkasakon maksettavaksi. Ennen uhkasakon tuomitsemista velvoitetulle varataan tilaisuus tulla kuulluksi. 

3. Päätöksen noudattaminen muutoksenhausta huolimatta 

Päätöstä on jätelain 139 §:n nojalla noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. 

Tiedoksi

Kiinteistön omistaja saantitodistuksella, valmistelija ja Kangasniemen rakennusvalvonta sähköisesti