§ 107 Etelä-Savon JHL ry:n pääluottamusedustajan sijaisen luottamusedustajankorvaus poissaolon ajalta

Lataa 

MliDno-2026-2431

Päätöspäivämäärä

2.6.2026

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Mikkelin kaupungin konserni-​​ ja elinvoimapalveluiden  palvelualueen toimintasääntö,​​ 6 § Konserni-​​ ja elinvoimapalveluiden toimihenkilöiden ratkaisuvalta

Kuvaus

Etelä-​​Savon JHL ry:n pääluottamusedustaja on estynyt hoitamaan tehtäväänsä ajalla 22.6.-12.7.2026. KVTES:n VII luvun 10 §:n mukaan pääluottamusedustajalle maksetaan luottamusedustajan työstä varsinaiseen palkkaan kuuluvana korvauksena 401 euroa kuukaudessa (1.10.2025),​​ kun edustettavien lukumäärä on vähintään 450-​​699. Pääluottamusedustalle maksetaan luottamusedustajan korvaus KVTES:n 1.5.2025 voimaan tulleen sopimuksen mukaan sekä lisäksi kaupunginjohtajan päätöksen 25.6.2025 § 11 ” Henkilöstöjärjestöjen pääluottamusmiesten kuntakohtainen luottamusmieskorvaus KVTES:n soveltamisalalla 1.6.2024 lukien”. Soveltamisalalla maksetaan em. KVTES:n mukaisen korvauksen lisäksi 152 euroa kuukaudessa edustettavien määrän ollessa 450-​​699. Näin ollen KVTES:n soveltamisalalla pääluottamusmieskorvaus on tällä hetkellä yhteensä 401 euroa kuukaudessa.

Korvaus suoritetaan myös pääluottamusedustajan varaedustajalle,​​ milloin hän esihenkilölle tehdyn ilmoituksen mukaan hoitaa luottamusedustajan tehtävää vähintään kahden viikon ajan yhdenjaksoisesti. Janne Häyriselle maksetaan luottamusedustajan korvausta ajalla 22.6.-12.7.2026 pääluottamusedustajan ollessa estynyt hoitamaan tehtäväänsä.

Päätös

Päätin,​​ että Etelä-​​Savon JHLry:n pääluottamusedustajan sijaiselle varapääluottamusedustajalle Janne Häyriselle maksetaan varsinaiseen palkkaan kuuluvana luottamusedustajan korvauksena 401 euroa kuukaudessa ajalla 22.6-12.7.2025. 

Allekirjoitus

Petri Mattila, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut