Kuvaus
Valtion liikuntaneuvoston tilasto- ja ennustekatsaus esiteellään kokouksessa. Katsauksessa kuvataan keskeisten yhteiskunnallisten muutostekijöiden sekä liikkumisen, liikunnan ja urheilun teemojen viimeaikaista ja mahdollisuuksien mukaan tulevaa kehitystä sekä niiden vaikutuksia toimialaan. Katsaus koostuu 13 esityksestä.
Päätös
Merkittiin.
Merkitään, että liikuntapäällikkö Tiina Juhola selosti asiaa hyvinvointilautakunnalle sekä kertoi liikunta- ja liikkumisvaikutusten arvioinnista ja sen merkityksestä.