Kuvaus
Saimaan Virkistysalueyhdistys ry esittää Mikkelin kaupungille osallistumista Rokansaaren infran yleishyödyllisen investointihankkeen omarahoitusosuuden kattamiseen sekä väliaikaisen rahoituksen myöntämistä hankkeen toteuttamisen turvaamiseksi.
Etelä-Savon ELY-keskus on tehnyt hankkeesta myönteisen rahoituspäätöksen joulukuussa 2025. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2026–31.12.2028. ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat 250 000 euroa. ELY-keskusen rahoitus kattaa 70 % kustannuksista ja hankkeen omarahoitusosuus on näin ollen 30 %, yhteensä 75 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus jakaantuu tasan Saimaan Virkistysalueyhdistys ry:n, Puumalan kunnan ja Mikkelin kaupungin kesken.Yhdistys kattaa omarahoitusosuutta yhdistyksen kassavaroilla sekä tarvittaessa Rokansaaresta saatavilla puunmyyntituloilla. Puumalan kunta on helmikuussa 2026 tehnyt myönteisen päätöksen omarahoitusosuudesta.
Hankkeen tavoitteena on kehittää Rokan aluetta osana Saimaan laajempaa luontomatkailun palveluverkostoa. Rokka muodostaa keskeisen kohteen erityisesti veneilijöille ja muille vesillä liikkujille, joista merkittävä osa tulee Mikkelin alueelta. Hankkeen vaikutukset kohdistuvat siten suoraan mikkeliläisiin käyttäjiin sekä kaupungin matkailulliseen vetovoimaan. Hanke vahvistaa ylikunnallista luontomatkailun infrastruktuuria, parantaa palveluiden saavutettavuutta ja tukee Saimaan alueen kilpailukykyä matkailukohteena. Investoinnin hyödyt jakautuvat usean kunnan alueelle, mikä korostaa kuntien yhteisen rahoitusvastuun merkitystä.
Yhdistys hakee Mikkelin kaupungilta 25 000 euron suuruista kuntaosuutta hankkeen toteuttamiseen sekä 100 000 euron väliaikaista hankerahoitusta maksuvalmiuden varmistamiseksi. Hankkeen rahoittajalta saatava 20 prosentin ennakkomaksu ei yksin riitä turvaamaan hankkeen maksuvalmiutta, minkä vuoksi lisärahoitus on välttämätöntä hankkeen sujuvan käynnistymisen varmistamiseksi.Väliaikainen hankerahoitus käytetään yksinomaan hankkeen toteutukseen liittyvän maksuvalmiuden varmistamiseen. Rahoitus maksetaan takaisin viipymättä sen jälkeen, kun hankkeen rahoittajalta saatavat varat on kotiutettu.
Mikkelin kaupunki toimii osana ylikunnallista organisoitumismallia ja on keskeisessä roolissa alueellisen kehittämisen mahdollistajana. Kaupungin osallistuminen hankkeen rahoitukseen on linjassa tämän roolin sekä strategisten matkailun kehittämistavoitteiden kanssa.
Väliaikainen hankerahoitus
Mikkelin kaupunginvaltuusto 27.1.2025 § 13 on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille Leader-hankkeiden ja muiden vastaavien ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden toteuttamiseksi yhteensä enintään 1 000 000,00 euroa. Hankerahoituksen toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on oltava muu kuin taloudellinen toiminta tai niiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei saa olla voiton tavoittelu. Yksittäisen hankkeen lainamäärä voi riskienhallinnallisista syistä olla enimmällään 200 000,00 euroa. Kaupunginhallituksen myöntämiä väliaikaisia rahoituksia on tällä hetkellä yhteensä 283 671,54 euroa. Saman aikaisesti tämä hakemuksen kanssa on päätöksenteossa toinen hakemus, 200 000 euron väliaikaisen hankerahoituksen myöntämisestä.
Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava ELY-keskuksen rahoituspäätös. Rahoitusta voidaan myöntää enintään hankkeelle saatavan ulkopuolisen rahoituksen verran. Kaupunginvaltuusto on oikeuttanut kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin. Väliaikainen rahoitus on saajalleen korotonta, ja siitä laaditaan kirjallinen sopimus.
Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt Saimaan virkistysalueyhdistys ry:lle rahoitusta Rokansaaren luontomatkailupalveluiden kehittämishankeeseen. Rokansaaren omistaa Saimaan Virkistysalueyhdistys. Yhdistyksen omistavat sen varsinaiset jäsenet (jäsenkunnat): Mikkeli, Puumala ja Savonlinna. Hankkeen tavoitteena on parantaa saaren saavutettavuutta sekä lisätä sen houkuttelevuutta monipuolisena ja esteettömänä luontomatkailukohteena osana Saimaa Geopark -verkostoa. Hankkeessa panostetaan infrastruktuurin kunnostamiseen ja kehittämiseen kestävän käytön, turvallisuuden ja laadukkaan luontokokemuksen mahdollistamiseksi.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 250 000,00 euroa, johon Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt 175 000,00 euron avustuksen. Hanke on toteutettava 31.12.2028 mennessä.
Saimaan virkistysalueyhdistys ry anoo Mikkelin kaupungilta väliaikaista hankerahoitusta kaupunginvaltuuston päätöksen 27.1.2025 § 13 mukaisesti 100 000,00 euroa. Väliaikainen hankerahoitus maksetaan takaisin Mikkelin kaupungille hankkeen päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.5.2029.
Lainan saaja sitoutuu tilittämään edelleen ELY-keskuksen avustuksen Mikkelin kaupungille avustuksen maksuhetkellä, kuitenkin viimeistään 31.5.2029, avoimena olevaan lainan pääoman määrään asti. Sitoumus kirjataan velkakirjaan, jonka lainan saaja allekirjoittaa. Myönteisen avustushakemuksen ja sen perusteella annettavan sitoumuksen katsotaan vastaavan lainalle annettavaa vakuutta. ELY-keskus on avustuksen myöntäessään viranomaistahona todennut avustuksen käyttökohteen yleishyödylliseksi. Koska koroton laina osoitetaan yleishyödylliseen, ei-taloudelliseen toimintaan, ei kyseessä ole valtiontuki.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus päättää myöntää kuntarahoitusta Rokansaaren infran yleishyödyllinen investointihankkeelle yhteensä enintään 25 000 €. Rahoitus osoitetaan kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet).
Lisäksi Mikkelin kaupunginhallitus päättää myöntää Saimaan virkistysalue ry:lle väliaikaisen hankerahoituksen 100 000,00 euroa. Rahoitus myönnetään korottomana ja vakuudettomana, ja se on maksettava takaisin hankkeen päätyttyä, kuitenkin 31.5.2029 mennessä. Päätöksen jälkeen voimassa olevia kaupungin myöntämiä väliaikaisia lainoja julkishyödyllisten yhdistysten ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin on yhteensä 383 671,54 euroa. Samaan aikaan päätöksenteossa on toinen hakemus, 200 000,00 euron väliaikaisesta hankerahoituksesta.
Päätös
Hyväksyttiin.
Merkitään, että kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä ilmoitti olevansa esteeellinen (Saimaan Virkistysalueyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.
Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen oli kokouksessa läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.