MliDno-2026-67
Mikkelin kaupungin hallintosääntö, sivistystoimen toimintasääntö, yleisten kulttuuripalveluiden avustusohje
Tanssikoulu La Carmencitan Kannatusyhdistys Ry hakee 3300 euron kohdeavustusta yhdessä Tanssikoulu Carmencitan kanssa järjestettävän kevätnäytöksen ELÄINTARHA KARKUTEILLA järjestämiskuluihin. Näytös järjestetään ma 11.5.2026 klo 18 Mikkelin Teatterissa.
Myönnän Tanssikoulu La Carmencitan Kannatusyhdistys Ry:lle 2900 euron kohdeavustuksen Eläintarha karkuteillä -näytöksen järjestämiskuluihin, kohdentuen tila- ja tekniikkakuluihin.
Ennen kohdeavustuksen maksamista on esitettävä selvitys myönnetyn määrärahan käytöstä. Avustus maksetaan jälkikäteen kertasuorituksena selvitystä vastaan. Selvitys kohdeavustuksen käytöstä –lomake löytyy Mikkelin kaupungin nettisivuilta www.mikkeli.fi. Selvitys on toimitettava kulttuuripalveluihin kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä, mutta kuitenkin viimeistään kuluvan kalenterivuoden aikana. Kalenterivuoden vaihduttua avustuspäätös raukeaa. Mikäli hakija ei ole toimittanut aiemmin tänä vuonna edellisen tilikauden toimintakertomusta, tilinpäätöstä sekä tilin- tai toiminnantarkastajan lausuntoa, kuluvan tilikauden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa, ne on toimitettava ennen avustuksen maksamista.
Hakijan on huomioitava yleisten kulttuuripalveluiden avustusohjeet, jotka koskevat kohdeavustuksen myöntämistä. Samoin hakijan on huomioitava viestintäohjeistus. Yleisötapahtumien tiedot toivotaan lisättävän myös mikkelinyt.fi -sivustolle.