MliDno-2026-67
Mikkelin kaupungin hallintosääntö, sivistystoimen toimintasääntö, yleisten kulttuuripalveluiden avustusohje
Mikkelin Viihdelaulajat ry hakee 2000 euron kohdeavustusta Ultra Bra -konsertin kuluihin. Konsertti järjestetään 7.5.2026 Mikkelin teatterilla. Konserttiin tulee myös viisihenkinen bändi ja laulajia on voinut tulla mukaan projektiin myös varsinaisen kuoron ulkopuolelta.
Myönnän Mikkelin Viihdelaulajat ry:lle 1800 euron kohdeavustuksen Ultra Bra -konsertin järjestämiskuluihin, kohdentuen tilavuokriin, tiedotukseen ja markkinointiin sekä kuoronjohtajan palkkioihin.
Ennen kohdeavustuksen maksamista on esitettävä selvitys myönnetyn määrärahan käytöstä. Avustus maksetaan jälkikäteen kertasuorituksena selvitystä vastaan. Selvitys kohdeavustuksen käytöstä –lomake löytyy Mikkelin kaupungin nettisivuilta www.mikkeli.fi. Selvitys on toimitettava kulttuuripalveluihin kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä, mutta kuitenkin viimeistään kuluvan kalenterivuoden aikana. Kalenterivuoden vaihduttua avustuspäätös raukeaa. Mikäli hakija ei ole toimittanut aiemmin tänä vuonna edellisen tilikauden toimintakertomusta, tilinpäätöstä sekä tilin- tai toiminnantarkastajan lausuntoa, kuluvan tilikauden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa, ne on toimitettava ennen avustuksen maksamista.
Hakijan on huomioitava yleisten kulttuuripalveluiden avustusohjeet, jotka koskevat kohdeavustuksen myöntämistä. Samoin hakijan on huomioitava viestintäohjeistus. Yleisötapahtumien tiedot toivotaan lisättävän myös mikkelinyt.fi -sivustolle.