Kuvaus
Mikkelin kaupunki on kilpailuttanut Mikkelin kaupungin vartiointipalvelut. Tarjouspyyntö on julkaistu 19.6.2025 ja tarjouksille asetettu määräaika oli 17.8.2025. Vartiointipalvelut ovat hankintalain liitteen E mukaisia muita erityisiä palveluhankintoja, joiden kynnysarvo on 300 000 euroa.
Mikkelin kaupungin hankintapäällikkö teki hankinnasta päätöksen 10.9.2025, §3 (MliDno-2025-1967 Mikkelin kaupungin vartiointipalvelut). Mikkelin kaupunki on kyseisessä päätöksessään valinnut palveluntuottajaksi STSEC Ky:n.
EST Vartiointi on jättänyt asiasta 17.9.2025 päivätyn hankintaoikaisuvaatimuksen Mikkelin kaupungille.
Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (jäljempänä myös ”hankintalaki”) (1397/2016) 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireilletulosta välittömästi niille, joita asia koskee.
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen tai ratkaisun korjattavakseen 90 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös tai ratkaisu on tehty.
EST Vartiointi on tehnyt asiassa oikaisuvaatimuksen hankintalain 133 §:ssä mainitussa määräajassa.
Tehty päätös korvaa hankintapäällikön 10.9.2025 tekemän viranhaltijapäätöksen § 3.
Kilpailutuksessa oli pyydetty vertailuhintaa eri kohteille. Hankintayksikkö toteaa, että tämä oli kuitenkin jättänyt tarjoajille tulkinnanvaraa, siitä mitä oli kysytty ja mitä eri suoritteita ja niistä koituvia kustannuksia eri kohteisiin olisi pitänyt sisällyttää vertailuhintaan. Tästä syystä hankinta keskeytetään ja valmistellaan uusi kilpailutus mahdollisimman pikaisella aikataululla (hankintalaki 73 a§ 17.6.2011/699, hankintamenettelyn keskeyttäminen).
Vertailuperusteiden virheellinen soveltaminen arvioinnissa. Kilpailutuksessa oli käytössä laatuun ja hintaan perustuvia kriteeristöjä, ja niille oli annettu painoarvot 10% laadulliset ja 90% hintaan vaikuttavat tekijät. Pisteytysrakenne on hyvin tavanomainen ja yleisesti käytössä eri kilpailutuksissa ja hankintalain mukainen. (hankintalaki 41§, 7. kohta, tarjouksen valintaperuste).
Tarjouskilpailutus on rakennettu ns. vertailuhinnalla, joka ei sisällä kaikkia palvelusta koituvia kokonaiskustannuksia. Tällöin sitä ei voi verrata palveluntarjoamisesta koituviin kokonaiskustannuksiin. Sitä ei tällöin voi verrata suoraan siihen, että riittääkö mainittu vertailuhinta kattamaan palveluntarjoamisesta koituvat kokonaiskustannukset, joista merkittävä osa on työvoimakustannuksia. (hankintalaki 63§, poikkeuksellisen alhaiset hinnat).
Tarjouspyynnön epäselvyys ja sen mahdollinen muuttaminen. Hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä, sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Tarjouskilpailutuksen aikana tulevat kysymykset tulee kohdistaa sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä osioon ”lisätietokysymykset”. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vuoksi hankintayksiköllä ei ole mahdollisuutta vastata suoraan hankintapalveluille tulleisiin kysymyksiin (hankintalaki 2§, julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet).
Hankintayksikkö voi keskeyttää hankinnan, mutta sillä ei ole mahdollisuutta suorittaa tarjousten arviointia uudelleen, koska valintaperusteiksi määritetyt kokonaistaloudellinen edullisuus ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettu hankintailmoituksessa ja tarjouspyyntöasiakirjoissa, ja niitä ei voi mennä muuttamaan kilpailutuksen päätyttyä (hankintalaki 62§, tarjouksen valinta).
Edellä mainituista syistä on perusteltua poistaa aikaisempi hankintapäätös ja keskeyttää hankintamenettely. Mikkelin kaupunki aloittaa uuden kilpailutuksen mahdollisimman pikaisesti. (hankintalaki 73 a§ 17.6.2011/699, hankintamenettelyn keskeyttäminen).
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus päättää edellä mainituin perusteluin poistaa hankintapäällikön päätöksen 10.9.2025 § 3 Mikkelin kaupungin vartiointipalvelut ja keskeyttää hankintamenettelyn. Uusi kilpailutus aloitetaan mahdollisimman pikaisella aikataululla syksyn 2025 aikana, ja olemassa olevaa sopimusta jatketaan nykyisen toimijan kanssa, siihen asti, kunnes uusi kilpailutus on saatu päättymään ja uusi sopimus saatu solmittua voittaneen hyväksytyn tarjoajan kanssa.