Kaupunginvaltuusto, kokous 8.9.2025

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 115 Valtuustoaloite oto-tuntien rajoittamisesta enintään yhteen koulupäivään sijaisuuksia järjestettäessä (lisäpykälä)

MliDno-2025-3112

Kuvaus

Valtuutettu Marita Hokkanen ym. esittivät 8.9.2025 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Perusopetuslaissa edellytetään, että oppilas saa jokaisella oppitunnilla opetussuunnitelman mukaista opetusta turvallisessa oppimisympäristössä. Turvallinen oppimisympäristö tarkoittaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta, jonka aikuinen takaa koko koulupäivän ajan. Meidän allekirjoittajien mielestä oto-tunteja voi järjestää vain hätätapauksissa opettajan ensimmäisen sairauspoissaolopäivän takia huolehtien silloinkin turvallisesta oppimisympäristöstä. Jokainen koulupäivä on tärkeä myös silloin, kun oma opettaja on äkillisesti, esim. sairastuttuaan, pois. Vapaatunteja viettävät opettajat voivat paikata poissaoloja.

Kaupungin sijaistamisohjeiden mukaan (lautakunnan päätös vuodelta 2023) voidaan palkata sijainen heti esiopetukseen, 1.-2.-luokille ja käytännön työharjoituksiin (käsityö, kotitalous, fysiikka, kemia ja liikunta). Muilla oppitunneilla äkillisissä tapauksissa joku toinen opettaja hoitaa oman työnsä ohella (=oto) myös toista opetusryhmää. Oman opettajan sairastuessa äkillisesti pääsääntöisesti EI oteta sijaista 1-3 päivien ajaksi esimerkiksi kuvataiteeseen tai musiikkiin tai muihin oppiaineisiin kuin mitä edellä on mainittu. Toisinaan saattaa sama opettaja olla esim. sairauden tms. takia usein pois, jolloin hänen opettamansa ryhmä kärsii tilanteesta merkittävästi. (Toki mahdollistetaan harkinnanvarainen mahdollisuus palkata sijainen, mutta harkinnanvaraisuus on usein liukuva käsite.)

Jos sijainen palkataan herkästi, saatetaan pyytää lisäselvityksiä, mikä taas työllistää sijaisuuksista vastaavaa henkilöä. Koulunkäynninohjaajaa taas ei voi velvoittaa ottamaan vastuuta koko ryhmästä, ellei häntä ole palkattu opettajan sijaiseksi. Silloin tietenkin tulee tuen vajetta sinne hänen alkuperäiseen tehtäväänsä. Usein ei ole edes koulunkäynninohjaajaa saatavilla, kun heitä on vähennetty.

Oto-tunneilla opettaja laitetaan haasteelliseen vastuun kantamiseen huolehtiessaan kahden luokan opetuksesta yhtaikaa. Kumpikaan luokka ei voi keskittyä oppimiseen kunnolla. Luokan asioita, häiriöitä ja tekemättömiä tehtäviä paikkaillaan sitten oman opettajan tullessa takaisin. Tämä on myös turvallisuusasia. Kun opettaja on muualla toisen opetusryhmän kanssa, toisessa luokassa on häiriökäyttäytymistä, esim. koulun tai toisen oppilaan omaisuuden rikkomista, sähkötupakointia, karkaamista, kiusaamista ja jopa väkivaltaa.

Meillä on hyvin erilaisia oppijoita luokissamme, joiden opetusjärjestelyt tulee tarkoin suunnitella äkillisten tilanteiden varalta. Syntyy oppivelkaa, jos oppilas putoaa kyydistä ja oppimattomat asiat kasaantuvat ajan kanssa. Syrjäytymisen ja kiusatuksi tulemisen vaara on ilmeinen: kaikki ei aina tule opettajan tietoon. Oppilaalla on oikeus saada opetusta ja apua vaikeiden asioiden äärellä. Ei riitä, että joku käy välillä katsomassa luokkaa. Silloin usein on kirjallisia töitä: kuka aikuinenkaan jaksaisi tehdä esim. 6 x 45 min. hiljaista työtä, varsinkin, jos ei osaa tai ymmärrä tehtävää.

Mikkelissä 8. syyskuuta 2025

Marita Hokkanen

Tiina-Riikka Turunen, Hannu Tullinen, Katriina Janhunen,
Kerttu Hakala, Heikki Sorvali, Anu Kokkonen,
Petri P. Pentikäinen, Antti Pakarinen, Kati Häkkinen,
Niklas Kurvinen, Kirsi Olkkonen, Petri Pekonen,
Pekka Pöyry, Heikki Nykänen, Tapio Honkamaa,
Vesa Kallio, Jaakko Väänänen, Anni Lahtinen,
Olli Humalamäki, Lotta Tuominen, Tuija Syrjäläinen,
Jarmo Lautamäki, Jatta Juhola"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.