Kuvaus
Seuranta sisältää johdon analyysin, talouden toteutuman, tiliryhmäkohtaiset toteutuma-analyysit – kehityksen ja ennusteen.
Myyntituotot näyttävät toteutuvan ennakoitua paremmin. Tähän vaikuttavat mm. kotoutumiskoulutus- ja yhteiskuntaorientaatiokoulutuspalveluiden tuottaminen Mikkelin seudun työllisyyspalveluille. Vastaavasti palvelun tuottamisesta syntyy kuluja.
Lukiokoulutuksen valtionosuus toteutui suunnitellusti opiskelijamäärän mukaan mutta yksikköhinnan korotus nosti lukiokoulutuksen rahoitusta.
Aikuisten perusopetuksen ja vapaa sivistystyön osalta valtionosuudet toteutuivat ennakoidusti.
Palkat ovat toteutuneet suunnitellusti alkuvuoden osalta.
Palveluostot toteutuivat suunnitellusti. Tarvikehankinnat ylittyivät.
Hankkeiden odotetaan toteutuvan kokonaisuutena alle budjetoidun. Tähän vaikuttaa se, että osa haetuista hankkeista ei saanut rahoitusta. Käynnissä olevien hankkeiden odotetaan toteutuvan ennakoidusti.
Siitä huolimatta, että talous etenee suunnitellusti, niin loppuvuoden aikana tullaan kiinnittämään erityistä huomiota kaikkeen kustannusrakenteeseen vaikuttavaan toimintaan.