Päätös
Tapahtuma voidaan järjestää ilmoituksen mukaisesti suunnitellulla alueella seuraavin ehdoin:
1. Äänentoistolaitteet sijoitetaan ja suunnataan siten, että lähtömelutaso voidaan pitää mahdollisimman pienenä ja ääni leviää mahdollisimman tarkoin kohdeyleisölle. Melun leviäminen Satamatien varressa oleviin kerrostaloihin ja Puulavedelle päin pidetään mahdollisimman vähäisenä. Lähtömelutasojen säätämiseen kiinnitetään erityistä huomiota yöaikana klo 22 jälkeen. Musiikin soittaminen tulee lopettaa klo 00.00.
2. Melun ekvivalenttinen taso ei saa ylittää yhden esitettävän kappaleen aikana mitattuna 65 dB(A) lähimpien asuntoja sisältävien talojen tuntumassa, eikä 60 dB(A) yöaikaan (klo 22 jälkeen).
3. Tapahtuman järjestäjän tulee seurata melutasoja lähimpien häiriölle altistuvien kohteiden piha-alueilla. Mittaustulokset lähetetään tiedoksi Mikkelin seudun ympäristöpalvelut-yksikköön kuukauden kuluessa tapahtumasta.
4. Tapahtuman järjestäjän tulee tiedottaa tapahtumasta talo- tai porraskäytäväkohtaisilla tiedotteilla. Tiedotteesta tulee käydä ilmi tapahtuma-aika ja päivittäinen kesto sekä toiminnanharjoittajan edustajan yhteyshenkilö nimi- ja puhelinnumerotietoineen.
5. Mikäli äänentoistosta aiheutuu lähimmille häiriölle altistuville kohteille kohtuutonta haittaa, voidaan esimerkiksi tapahtuman kestoa määrätä lyhennettäväksi siitä toiminnanharjoittajan kanssa erikseen sopien.
Ilmoituksen käsittelystä peritään Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 12.12.2024 § 110 hyväksymän maksutaksan 2025 mukaisesti 200 euroa.
Perustelu
Melun aiheuttajan on huolehdittava meluntorjunnasta siinä laajuudessa kuin voidaan edellyttää ja oltava riittävästi selvillä toiminnasta aiheutuvasta melutasosta.
Tiedottamalla tapahtumasta annetaan asutukselle tilaisuus varautua mahdollisesti kokemaansa meluhaittaan.
Vastaava tapahtuma on järjestetty alueella aikaisemmin useasti. Musiikin loppuminen on rajattu hakemuksesta poiketen klo 00.00. Perusteluna on tapahtuman lähiasutukselle aiheutuvan häiriön rajaaminen kohtuulliseksi.
Sovelletut oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6, 7, 84, 85, 118, 121, 122, 200 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 24 ja 26 §
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 29.10.1992/993
Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 15.12.2021 § 134 hyväksymän Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden maksutaksa 2022 1 §, 2 §, 3 § ja 4 §
Päätös annetaan tiedoksi Mikkelin kaupungin verkkosivuilla julkaistavalla kuulutuksella (YSL 85 §).
Valitusosoitus on liitteenä. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta (YSL 200 §).