Kaupunginhallitus, kokous 26.5.2025

§ 189 Suonsaaren vastaanottokeskuksen kunnostaminen, lisämääräraha

MliDno-2025-239

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin Suonsaaren vastaanottokeskus on toiminut entisessä vanhainkotikiinteistössä vuodesta 2015 saakka. Vastaanottokeskuksen kapasiteetti on ollut vaihtelevassa, tosin pysyvässä käytössä. Euroopan epävakaasta turvallisuus- ja poliittisesta tilanteesta johtuen vastaanottokeskusten valtakunnallinen määrä ja kapasiteettitarve ovat olleet jossakin määrin murroksen tilassa. Mikri organisoi varsinaisia vastaanottokeskuksia niin, että niitä olisi Suomessa neljä kappaletta, joista yksi Mikkelissä. Vastaanottokeskustoiminta on Mikrin kilpailuttamaa ja hankkimaa yksityistä palvelutuotantoa. 

Suonsaaren vastaanottokeskuksessa on toimittu noin kymmenen vuoden ajan tekemällä vain välttämättömiä korjauksia ja tarvittavat kiinteistöhuollot. Osa tiloista on jouduttu poistamaan käytöstä, esimerkiksi niissä tapahtuneiden vesivahinkojen vuoksi. Viime vuosina Suonsaaren vastaanottokeskuksen käyttökapasiteetin tarve osana Mikrin toimintaa on ollut laskusuunnassa. Mikkelissä sijainneen vastaanottokeskuksen toiminnan jatkuvuuden ja käytössä olleen kapasiteetin vähäisyydestä johtuen rakennukseen tehdyt toimenpiteet on minimoitu ja ovat olleet ylläpitoluontoisia.

Mikrin kehittäessä valtakunnallisesti toimintaansa ja tiivistäessä toimipisteverkkoaan Suonsaaren vastaanottokeskuksen käyttöaste tulee nousemaan. Uusi toiminnanharjoittaja aloitti tiloissa helmikuussa 2025. Vastaanottokeskuksen kapasiteetti tulee olla kuluvan vuoden kesään mennessä 300 asiakaspaikkaa ollakseen yksi valtakunnallisista vastanottokeskuksista. Maksimaalisen käyttöasteen mahdollistamiseksi myös aikaisemmin käytöstä poistetut tilat tulee kunnostaa asiakaskäyttöön. Lisäksi rakennuksessa tulee tehdä huoltotoimenpiteet järjestelmien ja rakennusosien kunnon ja teknisen kyvykkyyden varmistamiseksi. 

Vastaanottokeskuksen kunnostustoimenpiteille ei ole varattu määrärahaa vuoden 2025 talousarviossa, koska talousarviovalmistelun aikana oli vielä epäselvää jatkuuko vastaanottokeskustoiminta Mikkelissä laisinkaan ja jos jatkuu, niin millä kapasiteetilla. Vastaanottokeskuksen toiminnallisen kapasiteetin aikaansaamiseksi on osittain päärakennusta ja osaa kaupungin omistamia rivitaloasuntoja kunnostettava vastaanottokeskuksen käyttöön. Kustannusarvio hankkeelle on 200 000 euroa päärakennuksen eli entisen vanhainkotikiinteistön osalta ja 80 000 euroa alueella sijaitsevien rivitalojen osalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se myöntää kaupungin investointiohjelmaan vuodelle 2025 Suonsaaren vastaanottokeskuksen rakennusten kunnostamiseen 280 000 euron lisämäärärahan.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan ja ehdotti, että kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 330 000 euron lisämäärärahan myöntämistä.

Lisäksi keskustelun aikana Jaakko Väänänen esitti, että lautakunta päättää olla esittämättä lisämäärärahaa. Pertti Karhunen kannatti Jaakko Väänäsen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Jaakko Väänäsen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Kerttu Hakala, Hannu Tullinen, Jaana Vartiainen, Katriina Noponen, Mikko Kosonen, Jukka Härkönen, Mali Soininen) ja 4 ei ääntä (Jaakko Väänänen, Pertti Karhunen, Jaana Strandman, Marita Hokkanen). Anni Panula-Ontto-Suuronen ei osallistunut äänestykseen.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunkikehityslautakunnan päätökseksi.

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
  • Linda Asikainen, palvelujohtaja, linda.asikainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Vastaanottotoiminta on Maahanmuuttovirasto Migrin vastuulla ja järjestämisvastuulla olevaa toimintaa Suomessa. Migri voi tuottaa itse palvelua tai ostaa sitä palvelua tuottavilta sopimuskumppaneilta. Se on lakiin perustuvaa, jolla valtio takaa kotikunnattomien kansainvälistä suojelua ja tilapäistä suojelua hakevien ihmisten peruspalvelut sekä perustuslailliset oikeudet. Vastaanottotoiminnan laajuudesta Suomessa päättää ja kuluista vastaa valtio. Valtakunnallisesti asiakaspaikkojen kapasiteetti on laskenut ja keskittynyt.

Mikkelin Suonsaaressa sijaitseva vastaanottokeskus on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 2015. Vastaanottokeskuksen lapsia on opiskellut ja opiskelee Mikkelin kouluissa. Osa vastaanottokeskukseen saapuneista on vuosien varrella kiinnittynyt kunnan pysyviksi asukkaiksi ja jopa aloittaneet yritystoimintaa. Vastaanottokeskustoiminta pääasiallisine palveluineen on sijoittunut Suonsaarentie 33 osoitteessa sijaitsevaan päärakennukseen. Rakennuksessa on aikaisemmin sijainnut vanhainkoti. Kiinteistön omistaa Mikkelin kaupunki ja vuokraa sitä palveluntuottajan käyttöön.  

Palveluntuottajana alusta alkaen on toiminut SPR Kaakkois-Suomen piiri. Vastaanottokeskus toiminnan laajuus on ollut vuonna 2024 noin 100 asiakkaan suuruista. Migri kilpailutti vastaanottokeskustoiminnan vuonna 2024, jolloin valtio valitsi palveluntuottajaksi Luona Oy:n.

Palveluntuottajayhtiö Luona Oy on perustettu vuonna 2015. Luona on 100 % kotimainen yritys ja osa Bravedo-yhteisöä. Luona työllistää n. 334 henkilöä ja sen liikevaihto on n. 62 milj. euroa (v. 2024). Yritys on luonut Suomen sote-kenttään uudenlaisia toimintamalleja, joilla on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yrityksellä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki, jonka käyttöoikeus myönnetään osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Valtion vastaanottokeskustoimintakilpailun voittanut palveluntuottaja kantaa toiminnasta liiketoimintariskin. Luonan ja kaupungin välinen vuokran määrä ei ole sidottu asiakasmäärään.

Vastaanottokeskustoiminnan on tarkoitus jatkua Mikkelissä laitosvastaanottokeskustoimintana, jolla on 300 asiakkaan kapasiteetti. Kilpailutetun vastaanottokeskustoiminnan liikevaihto on n. 3 milj. euroa vuodessa. Toimija arvioi n. 2 milj. euron kanavoituvan erilaisina tulovirtoina mm. yksikössä työskentelevien vakituisten henkilötyövuosien (työllisyysvaikutus on n. 15 htv) työllistäminen, yksikön hankinnat paikallisilta yrityksiltä ja hyvinvointialueelta, asiakkaiden tekemät ostot paikallisilta yrityksiltä ja kiinteistöistä saatavat vuokratulot (v. 2024 295 000 euroa alv. 0 %) ja muut kaupunkikonserniin kanavoituvat kiinteistön ylläpitoon mm. energia ja vesi kohdistuvat tulot Mikkelin kaupungille talousalueelle. Aktiivinen vastaanottokeskustoiminta on mahdollistanut myös alueen muille asukkaille toimivan joukkoliikenneyhteyden.

Vastaanottokeskustoiminnan on tarkoitus jatkua kaupungin omistamissa rakennuksissa Suonsaaressa niin, että isomman keskuksen kapasiteetin aikaansaamiseksi päärakennuksen (Suonsaarentie 33) lisäksi toimintaan on neuvoteltu vuokrattavaksi alueella olevia rivitaloja (Suonsaarentie 31 B, C ja D). Tarvittavan kapasiteetin saavuttaminen edellyttää rivitaloasuntojen vapautumista vastaanottokeskuksen käyttöön huomioiden alueen asumisen nykytilanne.
Päärakennuksessa ja rivitaloasunnoissa on vuosien saatossa kertynyttä korjausvelkaa, jota poistamalla mahdollistetaan Migrin laitosmuotoiselta vastaanottokeskukselta edellyttämä kapasiteetti (300 asiakaspaikkaa). Jos asuntoihin tarvitsee tehdä toiminnallisia muutoksia kapasiteetin aikaansaamiseksi, maksaa palveluntuottaja tehdyt investoinnit kiinteistön omistajalle. 

Vastaanottokeskuksen päärakennukseen tehtävät investoinnit painottuvat kunnossapitokorjauksiin, joissa korjataan rakenteiden kulumisesta ja ikääntymisestä johtuvia rikkoontumisia. Korjaustasot pyritään mitoittamaan niin, että rakennuksen käyttöikää voidaan jatkaa muutamalla vuodella. Rakennuksen korjausvelka on huomattava, eikä nyt tehtävät kunnossapitokorjaukset yksistään mahdollista rakennuksen jatkokäyttöä vuosikymmeniksi. Vastaanottokeskustoiminnan mahdollisesti päättyessä tulee rakennuksen jatkokäyttömahdollisuuksia arvioida uudestaan.

Rivitalohuoneistoissa kunnossapitokorjauksien laajuus vaihtelee huoneistoittain. Kevyimmän tason korjaukset ovat pintojen uusimista ja siivoamista, kun taas osa huoneistoista on aikanaan poistettu käytöstä niiden turmeltumisen vuoksi ja ne palautetaan tässä yhteydessä asuinkäyttöön soveltuvaksi. Rivitalohuoneistot soveltuvat jatkossa kaikenlaiseen asumiseen eli ne voivat olla vastaanottokeskuksen asukkaiden tai myöhemmin kenen tahansa kuntalaisen kotina.

Suonsaaren vastaanottokeskuksen tarvitsemien kunnostusten kustannusarvio on 330 000 euroa. Tästä summasta 150 000 euroa kohdistuu päärakennuksen kunnossapitokorjauksiin, 150 000 euroa kohdistuu Suonsaarentie 31 rivitalorakennuksiin sekä 30 000 euroa vuokralaisen tarpeesta tehtäviin toiminnallisiin muutostöihin. Vuokralaisen kanssa on neuvoteltu vastaanottokeskuksen ja rivitalojen kattavat vuokrasopimukset. Vuokrasopimukset ovat kiinteähintaiset. Vuokrasopimusluonnoksen ehtojen mukaan vuokralainen maksaa kiinteistön toiminnalliset muutostyöt (arvio 30 000 euroa) kaupungille täysimääräisesti kertasuorituksena töiden valmistuttua. Kaupungin talonrakennuspalvelut hakee Suonsaaren vastaanottokeskus- hankkeelle 180 000 euron lisämäärärahaa investointiohjelmaan vuodelle 2025.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin investointiohjelmaan vuodelle 2025 myönnetään Suonsaaren vastaanottokeskukselle (Sote-kiinteistöt) 180 000 euron määrärahan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksesta.