Päätös
Ilmoituksen mukaisen tapahtuman saa järjestää suunnitellulla alueella seuraavin ehdoin:
Toiminnanharjoittajan tulee tiedottaa lähiasutukselle ilmoituksessa esitetyn mukaisesti postilaatikkokohtaisin tiedottein tapahtumasta etukäteen. Tiedotteista tulee käydä ilmi tapahtumien sisältö, aika ja kesto sekä tapahtumasta vastaavan yhteyshenkilön tiedot puhelinnumeroineen.
Ilmoituksen käsittelystä peritään Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 12.12.2024 § 110 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 2025 kohdan 3 §:n mukaisesti 200 euroa.
Perustelu
Melun aiheuttajan on huolehdittava meluntorjunnasta siinä laajuudessa kuin voidaan edellyttää ja oltava riittävästi selvillä toiminnasta aiheutuvasta melutasosta.
Tapahtuma on päiväaikana ja se kestää kaikkiaan viisi tuntia (tapahtuma on avoinna yleisölle 12.00 - 17.00).
Ennalta arvioituna voidaan toimintaa harjoittaa kyseessä olevalla paikalla ilmoituksessa esitettyjä tietoja ja päätöksessä annettua määräystä noudattamalla siten, ettei siitä aiheudu lähiasutukselle huomattavaa haittaa.
Autonäyttely on järjestetty tällä alueella aiemmin vuosina 2015 - 2024. Tiedottamalla toiminnasta etukäteen annetaan lähiasutukselle tilaisuus varautua mahdollisesti kokemaansa meluhaittaan.
Sovelletut oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6, 7, 84, 85, 118, 121, 122, 200 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 24 ja 26 §
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 29.10.1992/993
Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 12.12.2024 § 110 hyväksymä ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 2025
Päätös annetaan tiedoksi Mikkelin kaupungin verkkosivuilla julkaistavalla kuulutuksella (YSL 85 §).
Valitusosoitus on liitteenä.
Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta (YSL 200 §).