MliDno-2025-594
Mikkelin kaupungin konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen toimintasääntö, 6 § Konserni- ja elinvoimapalveluiden toimihenkilöiden ratkaisuvalta
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kuntiin 1.1.2025. Tuolloin toteutettiin siirtyviä tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin. Mikkelin seudun työllisyyspalvelut on aloittanut toimintansa väliaikaisella organisoitumisella, koska väliaikaisorganisaation perustaminen oli välttämätöntä, jotta voitiin turvata asiakkaiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä etuuksiin liittyvät toiminnot sekä asiakaspalvelun ja organisaation toimintakyky. Työllisyyspalvelujen väliaikaisorganisaation perustamiseen liittyvä yhteistoimintaneuvottelu päätetiin 8.4.2025 ja pysyväisluonteisen organisaatio aloitti toimintansa 1.5.2025.
Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoiteltiin asiakaslähtöistä ja Mikkelin seudun työllisyysalueen tarpeeseen vastaavaa palvelujen järjestämistä. Tavoitteena oli tehtävien tarkoituksenmukainen järjestäminen, riittävien voimavarojen suuntaaminen asiakastyöhön ja yhteistoiminta-alueen koko maantieteelliseen alueen palvelujen turvaaminen. Lisäksi tarkoituksena oli yhdistää työllisyysalueen toiminta vastuukunnan organisaatioon soveltuvilta osin, mm. tukipalveluiden osalta.
Matti Salmela siirtyi valtiolta kehittämisasiantuntijan virkaan Mikkelin seudun työllisyyspalveluihin ja yhteistoimintamenettelyn tuloksena todettiin, että kehittämisasiantuntijan virkatehtävä ei jatkossa työllisyyspalveluissa ole tarvetta ja irtisanomisen vaihtoehtona tarjotaan hankinta-asiantuntijan työsopimussuhteista tehtävää. Tehtävä sijoittuu konserni- ja elinvoimapalveluiden hallinto- ja elinvoimapalvelut tuloalueelle talouspalvelut yksikköön. Matti Salmelaa on kuultu 24.4.2025 ja hän on antanut suostumuksen siirtoon.
Liikkeen luovutuksella siirtyneeseen henkilöstöön noudatetaan ns. aikaistussopimuksen perusteella 1.1.2025 alkaen kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES). Henkilöstön palkka maksetaan aluksi kokonaispalkkana, joka muodostuu kaikista valtiolla maksetuista palkanosista. Kokonaispalkka vastaa KVTES:n mukaista tehtäväkohtaista palkkaa, henkilökohtaista lisää ja työkokemuslisää. Kokonaispalkka muutetaan KVTES:n palkkausjärjestelmään, kun tasopalkkajärjestelmään otetaan käyttöön, kuitenkin viimeistään 30.9.2025 mennessä. Kokonaispalkka on 4686,31 euroa kuukaudessa 30.6.2025 asti.
Matti Salmelan siirtyessä hankinta-asiantuntijan työsopimussuhteiseen tehtävää tehtävien vaativuus muuttuu KVTES:n palkkausluvun 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti vähemmän vaativaksi. Palkan määrittelyssä noudatetaan KT:n yleiskirjeen 21/2024 ohjeita koskien kuntiin liikkeen luovutuksella siirtyvien palkan muodostumista. Kokonaispalkka laskee tehtävien muutosajankohdasta 1.5.2025 lukien tehtäväkohtaisten palkkojen erotuksen mukaisesti. Koska aikaistussopimus on vielä tehtävän siirron aikaan voimassa, muutosajankohta on 1.7.2025 ja kokonaispalkka on 1.7.2025 lukien 4311,31 euroa kuukaudessa.
Päätän korjata päätöstä 7.5.2025 § 7 nimikkeen osalta. Nimike on hankinta-asiantuntija. Kehittämisasiantuntija Matti Salmela siirretään suostumuksellaan hankinta-asiantuntijan työsopimussuhteiseen tehtävään 1.5.2025 alkaen. Tehtävä sijoittuu konserni- ja elinvoimapalveluiden hallinto- ja elinvoimapalvelut tuloalueelle talouspalvelut yksikköön.
Kokonaispalkka on 4686,31 euroa kuukaudessa 30.6.2025 asti. Kokonaispalkka on 1.7.2025 lukien 4311,31 euroa kuukaudessa. Kokonaispalkka muutetaan KVTES:n palkkausjärjestelmään, kun tasopalkkajärjestelmä otetaan käyttöön kuitenkin viimeistään 30.9.2025 mennessä.