MliDno-2025-153
Konserni- ja elinvoimapalveluiden toimintasääntö 6 §
Vahingonkärsijä ilmoitti ajaneensa Lentokentänkadulla oikeanpuoleisella ajouralla olleeseen kuoppaan 27.2.2025 klo 19:50. Kuopan koko oli noin 50*30 cm ja syvyys noin 20 cm. Kuopasta ei ollut varoitusmerkkiä, välittömästi vaurion jälkeen paikalle tuli kaksi, ilmeisesti kaupungin työmiestä jotka täyttivät kuopan. Ajettuaan varovasti kotiin, epäili ajoneuvon vaurioituneen. Seuraavalla viikolla auto toimitettiin autokorjaamo Wetterille tarkistettavaksi.
Korvausvaatimus Wetterin tarkastuslaskun kustannus 110,00 euroa. Vahinkoilmoitus liitteenä.
Asiaa on päätöstä tehdessä arvioitu vahingonkorvauslain sekä yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Pelkkä vahinkotapatuma ei yksinään aiheuta korvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta eli tässä tapauksessa sitä, että alueen kunnossapidosta vastuussa oleva Mikkelin kaupunki olisi laiminlyönyt asianmukaisen kulkuväylän kunnossapidon.
Asiassa saadun selvityksen perusteella kadussa on ollut kuoppa, joka on aiheuttanut vahingonkärsijän autolle mahdollisen vaurion, joka on tullut tutkia. Mikkelin kaupunki on laiminlyönyt tien kunnossapidon ja korvausvelvollisuus kaupungille on syntynyt. Hyväksyn korvaushakemuksen perusteeltaan ja määrältään.