§ 12 Mikkelin Revyyteatteri ry:n kohdeavustus

Lataa 

MliDno-2025-6

Päätöspäivämäärä

5.5.2025

Päätöksen tekijä

Kulttuuripäällikkö

Päätöksen peruste

Mikkelin kaupungin hallintosääntö, sivistystoimen toimintasääntö, yleisten kulttuuripalveluiden avustusohje 

Kuvaus

Mikkelin Revyyteatteri täyttää kuluvana vuonna 25 vuotta. Mikkelin Revyyteatteri ry hakee 1500€ kohdeavustusta ensisijaisesti toukokuussa esitettävän Gaala -nimisen näytelmän tuotantokuluihin sekä näytelmän oheen rakennettavan juhlanäyttelyn kokoamiskuluihin.

Päätös

Myönnän Mikkelin Revyyteatteri ry:lle 1500€ kohdeavustuksen toukokuussa esitettävän Gaala -näytelmän tuotantokuluihin sekä näytelmän oheen rakennettavan juhlanäyttelyn kokoamiskuluihin.

Ennen kohdeavustuksen maksamista on esitettävä selvitys myönnetyn määrärahan käytöstä. Avustus maksetaan jälkikäteen kertasuorituksena selvitystä vastaan. Selvitys kohdeavustuksen käytöstä –lomake löytyy Mikkelin kaupungin nettisivuilta www.mikkeli.fi. Selvitys on toimitettava kulttuuripalveluihin kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä, mutta kuitenkin viimeistään kuluvan kalenterivuoden aikana. Kalenterivuoden vaihduttua avustuspäätös raukeaa. Mikäli hakija ei ole toimittanut aiemmin tänä vuonna edellisen tilikauden toimintakertomusta, tilinpäätöstä sekä tilin- tai toiminnantarkastajan lausuntoa, kuluvan tilikauden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa, ne on toimitettava ennen avustuksen maksamista. 

Hakijan on huomioitava yleisten kulttuuripalveluiden avustusohjeet, jotka koskevat kohdeavustuksen myöntämistä. Samoin hakijan on huomioitava viestintäohjeistus. 

Allekirjoitus

kulttuuripäällikkö Susanna Latvala

Organisaatiotieto

Yleiset kulttuuripalvelut