MliDno-2025-775
Mikkelin kaupunkikonsernin hankintasääntö ja hankintasäännön liite A (KH 31.3.2025 § 134)
Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen -hankesuunnitelman mukaan hankkeeseen sisältyy restoratiivisen sovittelun koulutusta. Hankkeessa RESTO®-koulutusta on järjestää Suomessa ainoastaan Sovittelufoorumi ry. Yhdistykseltä on pyydetty koulutuksen alustavia hintatietoja jo hankkeen hakuvaiheessa, jotta koulutus on osattu budjetoida hakemukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä hankeavustuksen koulutuksen toteuttaminen tuli mahdolliseksi.
RESTO® sovitteleva ja restoratiivinen yhteisö – kohti kohtaamisen kulttuuria -koulutus on viiden päivän kolmessa jaksossa toteutettava koulutus, joka tukee Mikkelin kouluissa toimivaa vertaissovittelun toimintamallia. Koulutus painottuu oppimisyhteisöjen hyvinvoinnin lisäämiseen sovittelutaitojen myötä. Koulutus antaa osallistujille valmiudet aitoon kohtaamiseen sekä konfliktitilanteiden sovittelemiseen rakentavasti ja korjaavasti yhteistyössä kaikkien osallisuutta vahvistaen. Osallistujat saavat perustietoa restoratiivisen yhteisön lähtökohdista sekä restoratiivisia menetelmiä omaan työhönsä. Kurssin päätyttyä osallistujat osaavat soveltaa opittuja taitoja sekä konfliktissa että ennaltaehkäisevästi. Koulutuksen minimiryhmäkoko on 14 ja maksimi 20 osallistujaa.
5 päivän RESTO®-kurssin hinta on 4500 euroa, jossa alv 0% (yleishyödyllinen yhdistys). Kurssihinta sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalit sekä kouluttajan matka-, majoitus- ja päivärahakulut. Koulutuksen järjestäjä vastaa tilan järjestämisestä.
Vain tietty toimija, tässä tapauksessa Sovittelufoorumi, voi toteuttaa koulutuksen. Muita vaihtoehtoisia ratkaisuja ei toiminnan järjestämiselle ole, eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta. Toiminnan järjestäjältä on tehty tilaus koulutuksen järjestämisestä Mikkelissä.
Päätän, että Mikkelin kaupunki/perusopetuksen tulosalue/Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen 2024-2025 -hanke tilaa Sovittelufoorumi ry:ltä RESTO -koulutuksen. Tehty hankintapäätös ei muodosta sopimusta, vaan sopimus syntyy erillisen sopimusasiakirjan allekirjoituksella tai kun tilaus on tehty.