§ 1 Lokkiluolan lunastaminen kaupungille

Lataa 

MliDno-2025-866

Päätöspäivämäärä

25.2.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunkikehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen toimintasääntö 4 §.

Kuvaus

Kaupunki ja Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, ovat neuvotelleet Mikkelissä sijaitsevan Lokkiluolan siirtymisestä valtiolta kaupungin omistukseen.

Neuvottelujen tuloksena on laadittu kauppakirja, joka määrittelee kaupan hinnaksi tuhat euroa (1 000 €).

Kaupan kohteena on kiinteistöllä 491-3-9903-0 sijaitseva Lokkiluola. Luolaston päällä olevan maa-alueen omistaa Mikkelin kaupunki. Luolastossa toimi jatkosodan aikana Päämajan yleisesikunnan viestikeskus, sen jälkeen 1990-luvulla entistetty Viestikeskus Lokki, joka on toiminut Mikkelin sodanaikaisesta merkityksestä päämajakaupunkina kertovana museona. Luolaston pinta-ala on noin 492 brm2.

Kaupunki on selvittänyt luolaston korjaustarpeet ja teettänyt siitä kustannuksellaan erillisen selvityksen. Luola on ollut suljettuna vuodesta muutaman vuoden huonon kunnon takia. Kaupunki on tutustunut Luolastoon sekä hyväksyy sen sellaisena kuin se kaupantekohetkellä on, tietoisena Luolaston ja sen rakenteiden iästä, pitkään jatkuneesta hoitamattomuudesta ja käyttämättömyydestä.

Päätös

Päätän, että kaupunki ostaa Suomen valtiolta, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, kiinteistöllä 491-3-9903-0 sijaitsevan Lokki-luolan. Kauppahinnaksi on myyjän taholta vahvistettu tuhat euroa (1 000 €).

Allekirjoitus

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Kaupunkikehitys