Tarkastuslautakunta, kokous 22.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Kaupungin konserniyhtiö BioSairila Oy:n toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen tilanne tilikaudella 2024 ja yhtiön muut ajankohtaiset asiat

Kuvaus

Kaupparekisteritietojen mukaan BioSairila Oy:n toimiala on bioenergian, kaasun, sähkön, muun energian, liikennepolttoaineiden sekä lannoitteiden ja maanparannusaineiden tuotanto, jalostaminen ja kauppa. Edelleen yhtiön toimialana on jätehuolto, mullan ja muiden maa-ainesten kauppa. Yhtiö voi harjoittaa toimialaan liittyviä koulutus- ja tutkimuspalveluita. Lisäksi yhtiö voi harjoittaa toimialaan kuuluvaa urakointia. Yhtiö voi omistaa, hallita, vuokrata ja käydä kauppaa huoneistoilla, kiinteistöillä ja arvopapereilla. Edelleen yhtiö voi harjoittaa koneiden ja laitteiden vuokraustoimintaa. Yhtiö voi harjoittaa kaikkea laillista liiketoimintaa.

Mikkelin kaupungin talousarviossa vuodelle 2024 todetaan, että Metsäsairila Oy on Biosairila Oy:n suurin omistaja. BioSairila Oy:n toiminnan turvaaminen tulevaisuudessa vaatii taloudellisia panostuksia. Yhtiön biojalostusprosessin korkean käyttöasteen turvaaminen tulevaisuudessa edellyttää muutoksia yhtiön toimintaympäristöön ja omistusrakenteeseen. Yhtiöön olisi hyvä saada omistusta, joka takaa riittävän syötemateriaalin saannin ja riittävät resurssit toiminnan kehittämiseen sekä laajentamiseen.

BioSairila Oy:n toimitusjohtaja Mikko Liukkonen selostaa yhtiön toiminnallisten ja  taloudellisten tavoitteiden toteutumisen tilanteesta tilikaudella 2024 ja kertoo yhtiön muista ajankohtaisista asioista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Veli Liikanen, veli.liikanen@gmail.com

Tarkastuslaukunta merkitsee BioSairila Oy:n toimitusjohtajan selostuksen tiedokseen.

Päätös

Merkittiin.

Merkitään, että tarkastuslautakunta siirtyi Metsäsairila Oy:n jajittelu- ja kierrätyskeskuksen ja Mikkelin vesilaitoksen Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon katselmuskierrokselle tämän pykälän käsittelyn jälkeen. 

Lisäksi merkitään, että puheenjohtaja Veli Liikanen, varapuheenjohtaja Raine Lehkonen, Tapani Korhonen, Nea Tarvainen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.