Kaupunginhallitus, kokous 13.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 149 Valtuustoaloite: Sisäinen tarkastus Biosairila Oy:n taloudellisesta ja toiminnallisesta tilanteesta

MliDno-2024-1567

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jarno Strengell ym. esittivät 22.4.2024 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Asia
Me allekirjoittaneet esitämme, että 2016 perustetun BioSairila Oy:n taloudesta- ja toiminnasta 2016-2023 tehdään Mikkelin vesilaitoksen 2023 kaltainen sisäinen tarkastus, josta ilmenee esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Sisäinen tarkastus on riippumaton ja objektiivinen arviointi- ja varmistus, jonka tarkoituksena on tuottaa lisäarvoa Mikkelin kaupungille ja parantaa sen toimintaa.
  • Sisäinen tarkastus arvioi organisaation valvonta-, johtamis- ja hallintoprosessien sekä riskienhallinnan tarkoituksenmukaisuutta ja tuloksellisuutta ja pyrkii siten edistämään organisaation tavoitteiden saavuttamista sekä hyvän hallintotavan toteutumista.
     

Perustelu:
Useat kaupungin asukkaat ja luottamushenkilöt ovat kyseenalaistaneet BioSairilan toiminnan, jonka 2020-2022 liikevaihto oli yhteenä noin 1,9 miljoonaa euroa ja tulos 3,2, miljoonaan euroa miinuksella, pelkästään 2022 tilikauden tulos oli -800 000 euroa. Lisäksi kaasulaitosinvestointi nousi alkuperäisestä 5 miljoomasta eurosta noin 17 miljoonaan euroon.

Keskusteluissa on ollut esillä, että osittain BioSairila Oy:n huonon taloudellisen tilanteen johdosta, Metsäsairilaa oltaisiin fuusioimassa esimerkiksi Jätekukkoon, joka toimii pääosin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella, 15 kunnan omistamana jäteyhtiönä.
Jätekukossa Mikkeli olisi omistuksen- ja päätösvallan osalta vähemmistössä sekä saisi yhdeksän jäsenen hallitukseen ehkä yhden jäsenen, tällöin päätäntävalta Mikkelin jäteasioista siirtyisi pois Mikkeliltä.

Metsäsairilan omistusosuus Biosairilasta on 60 prosenttia ja ESE:n omistusosuus 40 prosenttia. Olisi toivottavaa, että Mikkelin kaupungin konserniyhtiöt Metsäsairila ja ESE tukisivat tytäryhtiön BioSairila Oy:n sisäistä tarkastusta.

Taustatieto:
www.biosairila.fi
"BioSairila Oy on markkinaehtoinen kiertotalousalan yritys, jonka ydinliiketoimintaan kuuluvat biokaasun tuotanto ja jakelu sekä yritysjätteiden vastaanottopalvelut. BioSairila Oy omistaa kaksi biojalostamoa, toisen Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksen alueella ja toisen Haukivuorella, sekä kompostointilaitoksen".

Uusi jätelaki velvoittaa jätealan toimijat erilliskeräämään ja kierrättämään jätteitä nykyistä tehokkaammin.

Konserni- ja elinvoimajaosto 13.2.2024:
Jaoston päätöksessä ei mainita, että BioSairila Oy:n toiminnasta tehtäisiin sisäistä tarkastusta tai selvitystä.
"Konserni- ja elinvoimajaosto päättää käynnistää selvitystyön, jolla kirkastetaan Mikkelille mahdollisia jätehuollon palvelutehtävän viranomais- ja organisointimalleja niin, että jätelain sekä komission asettamat kierrätys ja kiertotalouden tavoitteet sekä paikallinen kustannustehokkuus ja palvelutehtävän omistajariskit hallitaan jatkossakin. Selvitystyö laaditaan konsulttityönä".

Allekirjoittajat:

Jarno Strengell

Hannu Tullinen, Paavo Barck, Enrique Tessieri,
Arto Seppälä, Jatta Juhola, Petri Pekonen,
Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Petri Tikkanen,
Raimo Heinänen, Jarmo Lautamäki, Jenni Tissari,
Jussi Marttinen, Pertti Karhunen, Jaakko Väänänen,
Tanja Hartonen, Juha Ropponen, Anna Reponen,
Jaana Vartiainen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään syyskuussa 2024.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jouko Kervinen esitti Petri Pekosen ja Pekka Pöyryn kannattamana seuraavan lisäyksen:

"Hyväksyessään päätösehdotuksen kaupunginhallitus toteaa jatkovalmistelun pohjaksi, että tehtävässä selvityksessä on syytä ottaa kantaa mm. seuraaviin seikkoihin: Valtuustoaloitteessa pyydetään tekemään sisäinen tarkastus Biosairila Oy:stä. Se on paikallaan, jotta päätöksentekijät saavat tiedon niistä syistä, mitkä johtivat yhtiön nykyisiin taloudellisiin ongelmiin. Tiedot ovat tarpeen, jotta kaupunkiorganisaatiossa ei jatkossa ajauduta tällaisiin tilanteisiin. Myös mahdolliset vastuukysymykset on saatava selville. Aloitteessa annetaan ymmärtää, että alkuperäinen 5 miljoonan euron investointi paisui virheiden vuoksi 17 miljoonaan euroon. Onko näin, vai olisiko tuo 5 miljoonaa ollut vain ensimmäinen vaihtoehto, joka ei ollut Suomen ilmastoon toteutuskelpoinen. Saatujen tietojen valossa laitosta lähdettiin toteuttamaan 12 miljoonan investoinnilla (sisältää infran), johon haettiin ja saatiin valtionapuja 3,5 miljoonaa euroa. Tästä investointi paisui 19 miljoonaan euroon (sisältää infran). Tähän prosessiin, lukuihin ja kustannusten nousuun on syytä saada varmistus. Yksi osa Biosairila Oy:tä on entinen Biohauki Oy, jossa oli alunperin useita osakkaita. Tehtävässä selvityksessä on kerrottava, ketkä olivat osakkaita, miten yhtiö oli rahoitettu, miksi Etelä-Savon Energia Oy osti koko osakekannan, miten kauppahinta määräytyi, miten sulautuminen Etelä-Savon Energia Oy:öön tapahtui ja mikä osa nykyisestä taloustilanteesta johtuu Biohauki Oy:stä. Selvityksessä on otettava kantaa myös päätöksentekoon eli miten päätökset tehtiin Metsäsairila Oy:ssä, Biosairila Oy:ssä, Etelä-Savon Energia Oy:ssä ja Biohauki Oy:ssä sekä miten ja missä kaupungin toimielimissä asioita käsiteltiin. Päätöksistä on laadittava aikajana, joka osoittaa päätöksentekoelimen, päätöksen sisällön ja kumulatiivisen kustannuksen kehittymisen. Samalla selviää myös se, miten laitoksen toimintaperiaatteet muuttuivat alkuperäisestä ja miten omistajaohjaus toimi. Selvityksen tarkoitus ei ole syyllisten etsintä, vaan tällaisten ongelmien ennaltaehkäisy jatkossa. Tehtävää selvitystä ei ole syytä sotkea mahdolliseen jätehuollon järjestelyyn itäisessä Suomessa. Se on eri prosessi, jota kaupunginhallitus käsittelee omassa aikataulussaan."

Hyväksyttiin. Lisäksi puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Jouko Kervisen esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. 

Merkitään, että kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Minna Pöntinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualue/vs. talousjohtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.