Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 24.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Koha-Suomi Oy:n osakassopimuksen muuttaminen

MliDno-2016-719

Valmistelija

  • Pia Kontio, kirjastopäällikkö, pia.kontio@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin seutukirjastolla on käytössä avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä Koha. Sen hallinnoimiseksi on perustettu kuntien täysin omistama, taloudellista voittoa tavoittelematon osakeyhtiö Koha-Suomi Oy. Yhtiön kautta kunnat ylläpitävät ja kehittävät kirjastojärjestelmää yhteistyössä. Koha-Suomi Oy toimii tiiviissä yhteistyössä omistajakuntien kirjastojen kanssa ja on aktiivinen toimija kansainvälisessä Koha-yhteisössä.

Koha-Suomen yhtiökokouksessa 19.6.2023 (pöytäkirja) yhtiön hallitukselle annettiin tehtäväksi valmistella osakassopimukseen muutos siten, että osakas voi halutessaan yksipuolisesti luopua osakkuudestaan. Yhtiön hallitus on valmistellut yhtiökokouksessa esitetyn muutoksen osakassopimukseen ja samalla päivittänyt osakassopimusta muiltakin osin. Osakassopimuksen muutos vaatii kaikkien osakkaiden hyväksynnän voimassa olevan osakassopimuksen mukaan.

Liitteenä on ehdotus uudeksi osakassopimukseksi. Uudet osakassopimuksen kohdat on merkitty punaisella ja poistettavat kohdat punaisella yliviivauksella.

Osakassopimuksen suurimmat muutokset koskevat varautumista sidosyksikköjä koskevan lainsäädännön muutoksiin, osakkuudesta irtautumista sekä osakkaan tiedonsaantioikeutta, joka muutettaisiin vastaamaan osakeyhtiölain säännöksiä. Lisäksi osakassopimuksen muuttamisen osalta ehdotetaan, että jatkossa osakassopimus on mahdollista muuttaa vähintään 2/3 osakkaiden määräenemmistöllä, kun voimassa olevassa osakassopimuksessa kaikkien osakkaiden tulee hyväksyä osakassopimuksen muutokset.

Koha-Suomi Oy:n osakaskuntia on pyydetty viemään osakassopimusten muutokset kevään 2024 aikana osakaskuntien sisäiseen päätöksentekoon oman hallintosääntönsä mukaisessa prosessissa. Koha-Suomi Oy:n 2024 yhtiökokoukseen kesäkuussa viedään uuden osakassopimuksen hyväksyminen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy osakassopimukseen tehtävät ehdotetut muutokset.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.