Tarkastuslautakunta, kokous 26.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

MliDno-2024-851

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on mm. valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunnan käytännön arviointityö muodostuu mm. arviointisuunnitelman laati­mi­sesta, ar­vioin­timenetelmien valitsemisesta, vi­ran­haltijoiden ja luottamushenkilöiden sekä konserniyhtiöiden johdon kuulemisista kokouksissa sekä esityslistojen ja pöy­täkirjojen lukemisesta. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan arvioita­van vuo­den ti­lin­päätöksen ja siihen sisältyvän toimintakertomuksen perus­teella.

Tarkastuslautakunta on vuoden 2023 arviointia varten kuul­lut ko­kouksissaan kaupungin viranhaltijoita sekä Mikalo Oy:n kehitysjohtajaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Raine Lehkonen, raine.lehkonen@gmail.com

Tarkastuslautakunta linjaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmisteluprosessia ja sisältöasioita sekä lautakunnan työskentelytapaa ja työnjakoa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Raine Lehkonen, raine.lehkonen@gmail.com

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin, että arviointikertomuksen valmistelua ja laatimista jatketaan 2.4.2024 klo 16.00 kaupungintalolla lähikokouksena pidettävässä työkokouksessa.

Pöytäkirjaan merkittiin, että Jari SIhvonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.